Lisää keskisormia eduskuntaan!

Politiikka ei voisi vähempää kiinnostaa. Sen pitää siis muuttua.

"Voisitteko kirjoittaa nimenne tähän. Haluaisimme perustaa puolueen. Tarvitsemme vain viisituhatta nimeä. Tämä on täysin ilmaista. Ei tarvitse sitoutua mihinkään."

Pikkuruinen kuluneisiin housuihin ja likaiseen T-paitaan pukeutunut mummo ojentaa monistettua paperilappua ja mainoskuulakärkikynää Alppiharjun kulmilla.

“Mitä se teidän puolue sitte niinku... haluaisi?", kiinnostun.

“Viisituhatta nimeä. Haluamme perustaa puolueen. Ei maksa mitään."

Muuta mummo ei osaa tulevasta puolueesta kertoa. Lyhyen tinkaamisen jälkeen hän ojentaa tuhruisen paperin, puolueohjelman: Kansanedustajilta palkka pois. Alas herrainvalta. Eläkeläisten elämä kuntoon. Ei ulkomaalaisia viemään meidän työpaikkoja ennen kuin omat asiat kunnossa.

Mummo tuijottaa sameasti, ei sano mitään, kun kiitän kunniasta ja jatkan alas katua.

Pureekohan se?

Vaikka onhan se hyvä, että jotakuta kiinnostaa. Viimeksi toimitetuissa EU-vaaleissa vain 30 prosenttia suomalaisista vaivautui uurnille. Kuvaavaa on, että sitä ennen järjestetyissä presidentinvaaleissa äänestysprosentti huiteli seitsemässäkympissä, vaikka presidentin vaikutus tavisten elämään on lähinnä symbolinen EU-parlamenttiin verrattuna.

Mutku ei siitä oo kuitenkaan mitään hyötyä.

Presidentti on jotain sellaista, minkä lapsikin tajuaa. EU-parlamentti taas tuntuu uuvuttavan tylsältä ja kaukaiselta, vähän kuin tenttikirja, joka pitäisi imaista hallintaan krapulapäivänä.

Mutta miten on, kiinnostaisiko parempi opintotuki? Alhaisempi veroprosentti? Olisiko rauhoittavaa, jos mummilla olisi suht mukavaa siellä vanhainkodissa? Haluaisitko tuoda Saksasta käytetyn kärryn ilman sikamaisia tulleja? Vai pitäisikö yksityisautoilua mielestäsi päinvastoin vähentää minimiin? Juuri näistä ja lukuisista muista tuiki arkisista asioista politiikassa on paljaimmillaan kysymys, joten eikö olisi syytä kiinnostua edes vähän?

“Pohjimmiltaan politiikka on yhteisten asioiden hoitamista", sanoo politiikan tutkija Sari Aarnio Turun yliopiston sosiologian laitokselta. Yleisempi lienee kuitenkin mielikuva siitä, että poliitikko ajaa nimenomaan omaa asiaansa: parempaa palkkaa, katuvaloja omalle asuinalueelleen, tukia seuransa golf-kentälle... Erilaiset poliitikkojen kähmintään ja oman edun tavoitteluun – kuviteltuun tai todelliseen – liittyvät paranoiat istuvat syvällä kansan riveissä; itse asiassa aliarvostetumpaa ammattia kuin poliitikko on tällä hetkellä vaikea kuvitella. Erilaiset poliittiset skandaalit (ja “skandaalit") saavat mittavasti palstatilaa – Jouko Skinnari maksatti häänsä omilla vieraillaan !! – ja vahvistavat koko poliitikkojen ryhmään liittyviä negatiivisia mielleyhtymiä.

“En täysin allekirjoita ajatusta oman edun ajamisesta. Mutta ehkä kansalaiset kokevat, että kansanedustaja lakkaa ajamasta heidän asiaansa, jos hän pääsee vaaleissa läpi, koska vaalilupaukset eivät heti näy äänestäjän elämässä konkreettisina parannuksina."

“Ihmiset tuntevat politiikan rakenteita yleensä ottaen aika huonosti; ihmisiä saattaa turhauttaa se, että päätöksenteossa joudutaan tekemään kompromisseja ja tapahtuvat muutokset ovat yleensä verrattain pieniä ja tapahtuvat hitaasti", Aarnio pohtii.

Aarnion mielestä ennakkoluulot ja pettymykset voisivat kevetä, jos kansalaiset pitäisivät aktiivisesti yhteyttä omiin edustajiinsa ja kyselisivät heiltä suoraan, miten vaalilupaukset onkaan tullut käytettyä. Harva äänestäjä kuitenkaan omaksuu aktiivisen roolin kansanedustajan “työnantajana".

Turun yliopiston sosiologian laitoksella tekeillä olevan tutkimusprojektin mukaan vain kolme prosenttia äänestysikäisistä ottaa usein yhteyttä omiin edustajiinsa halutessaan vaikuttaa, 20 prosenttia saattaa soittaa silloin tällöin. Aarnio tosin toivoo sähköpostin helpottavan ja aktivoivan ihmisiä ottaman suoraa kontaktia edustajiinsa. Mökin muijakin uskaltautuu tiedustelemaan iltapäivähoitoasiain edistymistä, kun sitä ei tarvitse tehdä kasvokkain.

Blablahyvinvointiblabla

Yksi yleisimmistä kritiikinaiheista on poliitikkojen käsittämätön eskoahojargon, josta lukeneemmankaan on vaikea saada tolkkua.

“Poliitikot tuntuvat etäisiltä, koska he naamioivat puheensa yleensä niin, että varsinainen tarkoitus jää hämäräksi. Pitkään politiikassa mukana olleet käyttävät ehkä tahattomasti - mutta myös strategisesti - hämärää kieltä, joka vilisee maallikolle tuntemattomia termejä."

Sama pätee vaalikampanjoihin. Jos vaalijulisteista poistettaisiin värit ja symbolit, olisi varsin vaikea tietää, minkä puolueen lakana on kyseessä. Kun puolueet yrittävät kouristuksenomaisesti miellyttää kaikkia, niiden sanoma mössääntyy yhdeksi ja samaksi ylevien käsitteiden tylsäksi sikermäksi: perhe, työelämä, veroäyri, ympäristö, Suomi, tuloerot, tulevaisuus ja hyvinvointiyhteiskunta, blablabla. Ei ihme, jos äänestäjiä haukotuttaa.

“Puolueiden kannattaisi olla ulospäin vähän kärjekkäämpiä ja rohkeita, jotta yleisön mielenkiinto puolueiden eroavaisuuksiin heräisi. Kun uskallettaisiin rohkeasti tulla ulos omien mielipiteiden ja statementien kanssa, viriäisi poliittinen keskustelu kansankin keskuudessa", Aarnio sanoo.

“Poliitikkojen pitäisi rohkaistua tekemään selviä ehdotuksia ja julkilausumia, vaikka ne eivät aina olisikaan sinänsä toteuttamiskelpoisia. Ketään ei kiinnosta, jos kaikille luvataan epämääräisesti vain ‘hyvää’."

Lisää keskisormia eduskuntaan!

Äxää ei nappaa

Suomessa 90-luvun ongelmaksi on koettu erityisesti äänestämisnihkeys. Varsinkin alle kolmekymppisten laimea into politiikkaa kohtaan on herättänyt huolestuneisuutta – ja aiheesta, sanoo Aarnio.

Tosin, ei faijakaan välttämättä ollut silloin kiinnostunut, kun hän Beatlesin levyn osti.

“Myös 60-luvulla nuorimpien äänestäjien äänestysaktiivisuus oli 40-65-vuotiaisiin verrattuna selvästi alhaisempi. Poliittinen kiinnostuneisuus nousi aina 80-luvulle saakka, jolloin politiikasta täysin kiinnostumattomien osuus laski lähes 10 prosenttiin. Sen jälkeen politiikasta kiinnostuneiden osuus alle kolmekymppisten joukossa on laskenut nopeammin kuin vanhemmassa väestössä. 90-luvun alussa viidesosaa alle kolmekymppisistä ei kiinnostanut politiikka lainkaan."

“Toki osa tämänkin päivän nuorisosta ottaa kantaa ja osallistuu erilaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, kuten ympäristönsuojeluun ja jopa talouspolitiikkaan."

“Oleellinen ero näiden sukupolvien välillä on se, että nykyisin uskotaan entistä enemmän yksilöllisempiin vaikuttamistapoihin kuin ennen; joukkovoimaa ei koeta enää ainoaksi oikeaksi tavaksi toimia. Tässä on myös yksi syy siihen, miksi puoluepolitiikka on menettänyt vetovoimaansa."

Aarnio ei näe kansalaisliikkeitä uhkana perinteiselle puoluepolitiikalle.

“Mikä hyvänsä väylä, joka herättää ihmiset ajattelemaan asioita, on mielestäni toivottava. Kansalaisliikkeet eivät ole politiikalle uhka, vaan pikemminkin sen tukija."

Joskus kansalaisliikkeestä voi muodostua varteenotettava puolue, kuten on vihreiden laita. Ympäristöasioista kiinnostunut liike on kasvanut hallituspuolueeksi, mutta perinteisen politiikan ulkopuolella on edelleen tahoja, joilla on todellista vaikutusvaltaa. Näistä Aarnio mainitsee Amnesty Internationalin.

Aarnio lohduttaa niitä, jotka pelkäävät nykymallin mukaisen puoluedemokratian siirtyvän historiaan, kun sukupolvi äxää ei yhteiskunnallisuus iske.

“Aina löytyy kuitenkin ihmisiä, jotka ovat halukkaita vaikuttamaan."

Eräs väistämätön ilmiö myös aktivoi äänestäjiä ikäluokka toisensa jälkeen: ikääntyminen.

“On todettu, että asettuminen, perheen perustaminen ja muutenkin vakiintunut elämäntilanne lisää poliittista aktiivisuutta."

Tyhjä ääni, kehno protesti

Ollessaan lukion ensimmäisellä luokalla nyt 22-vuotias Anastasia Laitila lähti ystävänsä houkuttelemana pasifistisen Antifa-liikkeen kokoukseen ja jäi henkisesti sille tielleen. Maan Ystävät ry:n puheenjohtaja viehättyi liikkeeseen, “jossa oli ihmisiä, jotka ajattelivat samalla tavalla kuin mä – ja joilla oli myös kiinnostavia uusia ajatuksia."

Maan Ystävät yhdistää useita samanhenkisiä kansalaisryhmiä yhden otsakkeen alle. Mukana on eläinsuojelijoita, globalisaatiokriitikkoja, ympäristö-, kehitysmaa- ja tasa-arvoaktiiveja ja mitä vielä.

Laitilaa on kosiskeltu mukaan puoluepolitiikkaan, jonne hän eittämättä sopisikin huolellisesti aseteltuine sanoineen ja järkevine olemuksineen. Yksi kerta eduskunta- ja kunnallisvaaliehdokkaana kuitenkin riitti.

“Kun minua nyt pyydettiin edustajavaaliin, mietin asettumista todella pitkään. Ajattelin, että voisi olla ihan hienoa katsoa, millainen vaikutuskanava eduskunta on. Tulin kuitenkin lopulta siihen tulokseen, että se ei ole minun toimintamallini."

Ja sitten vain perustelemaan:

“Puolueissa puitteet ovat ahtaammat kuin kansalaisjärjestössä, ja asioita pitää priorisoida, joka tuntuisi pahalta, koska sen joutuisi tekemään muiden, henkilökohtaisesta näkökulmasta yhtä tärkeiden asioiden kustannuksella. Edustajien täytyy säästellä paukkuja kaikkein tärkeimpiin asioihin, eli jokaisen pikkuseikan kanssa ei siellä voi tulla esiin, jotta uskottavuus ja painoarvo säilyisivät."

Laitila käy kuitenkin äänestämässä, eikä lippuun piirry Aku Ankan nimeä.

“Tyhjä ääni ei ole enää nykyään protesti. Äänestämättä jättäminen keskittää valtaa entistä enemmän niiden käsiin, joille sitä ei ainakaan halua antaa."

Laitila jatkaa kutsumustyöskentelyä Maan Ystävissä.

“Teen silloin tällöin projektitöitä, jos tarvitsen rahaa."

Entä turhauttaako aktivismi? Maan Ystävien pääasiallinen toiminta on tiedottamista ja lobbaamista; konkreettisia työn tuloksia näkee vain harvakseltaan. Mutta joskus kuitenkin.

“Mun mielestä me onnistuttiin aika hyvin herättämään kansanedustajien huomio WTO:n suhteen Seattlen kokouksen aikaan. Ja UPM:n kaupat Indonesiassa peruttiin myös ahkeran lobbauksen tuloksena."

“Ja globalisaatiokysymyksissä meillä alkaa olla ihan oikeaa statusta, meiltä on kutsuttu muun muassa erilaisiin valiokuntiin asiantuntijajäseniksi", Laitila yllättää.

Aktivistit uskaltautuvat myös avaamaan ministeriön ovia.

“Suvi-Anne Siimes on kiva, hän kuuntelee kansalaisliikkeitä ja on itsekin niihin päin aktiivinen. Ollaan me joskus päästy hetkeksi Sasinkin puheille, mut joku Vilén – ei voisi kuvitellakaan, että hän ottaisi itse joskus yhteyttä."

Jos joku tiedostaa yhteiskunnassa olevan epäkohtia, mutta ei tee mitään, onko hän tollo?

“En mä niin sanoisi. Ihmiset eivät joko tiedä, mitä tekisivät, tai sitten ajatellaan, ettei mitään kuitenkaan pystytä muuttaman."

Mutta pystytäänhän me.

“Niin."

Anarchy in Finland

Jos nykyinen demokratia syystä tai toisesta romuttuisi, yhteiskunta siirtyisi ainakin hetkeksi anarkistien havittelemaan tilaan, jossa ei olisi valtiojärjestelmää lainkaan.

Anarkismi (=kreik. an archia; ilman esivaltaa) on aate, joka ei hyväksy eikä tunnusta mitään auktoriteetteja. Tämän vuoksi kaikki valta poliittisessa, taloudellisessa, sotilaallisessa ja uskonnollisessa muodossa eliminoitaisiin anarkismissa. Huh!

“Jokainen saisi päättää omista asioistaan", maalaa aatesuunnan kannattaja Reko Ravela, helsinkiläinen postinkantaja.

Tavallinen konservatiivi on tukehtua pelkkään ajatukseenkin pää vastalauseita pullistellen, mutta anarkistien mielestä ajatusta pitäisi ainakin testata käytännössä. Yhtenä esimerkkinä onnistuneesta anarkistisesta kokeilusta monet anarkistilähteet mainitsevat anarkistien Espanjan sisällissodan aikana haltuunsa ottamat tehtaat, joissa “kaikki toimi erinomaisesti".

Nyky-yhteiskunnan vakavimpana epäkohtana Rekola pitää “läpikapitalisoitumista".

“Ihmiset ajattelevat, etteivät he voi tehdä toisilleen mitään palveluksia ilman rahaa. Alkuperäiskansojen joukossa on edelleen yhteiskuntia, joissa yhteisistä asioista pystytään huolehtimaan ilman rahaa."

Juuri tämä olisi siis anarkistiyhteiskunnan ydin: kaikki auttaisivat toisiaan pyytteettä, ja raha-asiatkin hoidettaisiin jotenkin jouhevasti niin, ettei ihmisten esimerkiksi olisi pakko käydä töissä. Kuulostaa kumman tutulta. Anarkistit eroavat kuitenkin marxilaisista juuri siinä, että he eivät kannata minkäänlaisia auktoriteetteja, kun taas kommunismissa uskottiin vahvaan keskushallintoon.

“Asiat voitaisiin hoitaa ihmisten kesken neuvottelemalla. Nykyiselläänhän on niin, että valtio voi halutessaan pakottaa ihmiset elämään siten kuin se tahtoo", Rekola väittää.

Anarkisteilla ei – mikä luontevaa onkin - ole Suomessa merkittävissä määrin poliittista järjestäytyneisyyttä, jota kautta aate voisi saada laajempaa kannatusta.

Rekola on kuitenkin äänestänyt joskus.

“Yleensä kuitenkaan en äänestä, koska se merkitsee nykyisen mallin hyväksymistä käytännössä."

2 kommenttia

Ossi Eskola

18.9.2002 15:58

Cityn artikkeli osui periaatteessa ihan oikeaan vaikkakaan ei millään tavalla uuteen asiaan. Politiikka ei kiinnosta, ei varsinaisesti minuakaan, mutta olen silti menossa ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin. Kerään parhaillani 100 hengen kannattajalistaa, jotta voin perustaa valitsijayhdistyksen. Tarkoittaa suhteellisella vaalitavalla tietysti sitä, ettei mahdollisuuksia läpipääsyyn juuri ole, mutta se ei olekaan pääasia ja puolueet eivät ole minua varten, ajatuskin oksettaa.

Mikäli olet kiinnostunut vaaliohjelmastani, voit lähettää minulle sähköpostia. Poliitikoista poiketen pyrin tuomaan näkemykseni mahdollisimman selkeästi esille ja pystyisin myös seisomaan niitten takana, jos minut valittaisiin.

Keskisormea en lupaa, liekinheitin sopisi paremmin tyyliin.

Terveisin,

Ossi Eskola

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mister vm 1979

20.9.2002 23:52

Olen kirjoituksen kanssa täysin eri mieltä, sillä sitten kun pääsee kiinni asian ytimeen niin se rupeaa entistä enemmän kiinnostamaan. Niin kävi minullekin tuossa muutama vuosi sitten. Olen ollut vuoden 2000 kaupunginvaltuustovaaleissa Demarien ehdokkaana (JA YLPEÄ SIITÄ.). Lisäksi olen ensi kuun Palvelualojen ammattiliiton edustajiston ehdokkaana.
Haluan lopuksi sanoa, että: Muistakaa äänestää nuoret !!! Mikäli ette äänestä niin mm. eduskunta ja kaupungin- ja/tai kunnanvaltuustot tulevat entistä vanhempien ihmisten temmellyskentäksi. Siihen tilanteeseen ei kannata päästää asiaa menemään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi