Luuserit

White Trash - IT-pauhun alta nousee köyhälistön huuto.

Kuvan nainen ei tiettävästi ole luuseri, eikä liity juttuun.
Kuvan nainen ei tiettävästi ole luuseri, eikä liity juttuun.

Kadun varjoisalla puolella on ruuhkaa. Suomessa on arviolta 15 000 nuorta, jotka ovat vaarassa pudota totaalisesti yhteiskunnan ulkopuolelle. Ennen kuin tämä jengi on ehtinyt täyttää 60 vuotta, ovat he tulleet maksamaan yhteiskunnalle vähintään 60 miljardia markkaa. Eikä ongelma ei ole vain nuorissa, sillä Suomessakin alkaa jo olla kokonaisia perheitä ja jopa sukuja, joissa syrjäytyminen kulkee sosiaalisena perintönä sukupolvelta toiselle. 

”…huomasin olevani ihmisille pelkkää ilmaa. Työtön, asematon, maksukyvytön mies. Ei ostovoimainen asiakas, ei kiinnostava tuttavuus. Siis ei mikään.”

Minun on vaikea uskoa tätä. Olen koko ”ravintolassa” (=kolkko ostarijuottola, missä pari vuotta sitten ammuttiin mies) ainoa, jolla on reisitaskuhousut. Yritin pukeutua niin huomiota herättämättömästi kuin mahdollista, mutta olen pahasti epäonnistunut. Ne tuijottavat minua.

Ne ovat suomalaista white trashia; syrjäytyneitä, moniongelmaisia, kouluttamattomia, pitkäaikaistyöttömiä ja köyhiä, jotka eivät koskaan tule penkomaan Stockmannin herkkuhyllyjä laadukkaan oliiviöljyn toivossa, vaan nauttimaan kullanruskeaa aamiaistaan väsyneiden sutkausten – eilen just join ja taas on jano – siivittäminä aamusta toiseen. He eivät osallistu yhteiskunnalliseen keskusteluun millään tasolla, eivätkä juuri ole kiinnostuneita oman elinpiirinsä ympärillä tapahtuvista asioista. Erilaisilla ongelmilla on taipumus kumuloitua näiden ihmisten niskaan niin, että viime kädessä työttömyys alkaa olla pulmista vähäisimpiä.

Okei, olen asenteellinen. Jutun tarkoituksena on tarkastella syitä syrjäytymiseen, ja tässä sitä istutaan lähiöpubissa vahtaamassa toisten alamäkeä. Istuvat vaan täällä. Menisivät töihin, perkele.

Puolen tunnin päästä pöytääni istuu Jouni.

Nuori mies, miksi istut baarissa yhdeksältä aamulla?

”Ei o töitä, kun tää systeemi vaan on sellanen”, Jouni sanoo, ja jatkaa piehtaroimista jäsentymättömässä katkeruudessaan maailmaa vastaan. Jos hän menisi ysiluokkansa luokkakokoukseen, hän kohtaisi siellä ehkä hammaslääkärin, painajan, yrittäjän, ATK-ohjelmoijan ja muita keskiluokkaisia veronmaksajia, jotka tajusivat ajoissa, että pubista ei rekrytoida kuin jatkoille pääsijät. Mutta Jouni ei taida mennä kuin läheisen Siwan kautta kotiin kassit kilisten.

Teen neitsytmatkan Jounin pubin takana kohoavaan lähiöön. En tunne täältä ketään, en tiedä katujen nimiä. Näen bussipysäkillä naisen, jonka pitelemissä lastenvaunuissa vauva huutaa pää punaisena. Nainen ei vilkaisekaan vauvaa, vaan kiskoo röökiä synkeän välinpitämättömänä. Vaunujen alla olevalla tarakalla on muovipussi, jossa on tyhjiä olutpulloja.

Loputtomien parvekeikkunoiden takana tiedän olevan tupakan kellastamia olohuoneita harmaine linoleumilattioineen, kirjahyllyissä on kaksisataa videokasettia ja uusin Seiska. Maassa, missä joka helvetin sivukirjaston sivukirjastoonkin on luotu nettiyhteydet ja tilattu sen seitsemän sanomalehteä, joka kolmas aikuinen osaa lukea huonosti. Pitäisikö huolestua?

“Tuoppi on hyvä siemaista ennen kuin käy kusella, sillä muuten kaveri saattaa viedä sen.”

Miksi Jouni on, anteeksi vain, luuseri? Kysytään sitä nuorisotutkija Sari Näreeltä.

Näre ei lähtökohtaisesti tunnu uskovan, että syrjäytymiskehitys johtuisi pelkästään yksilöstä itsestään ”vaan että rakennetekijöillä on vielä suurempi merkitys”. Hän luettelee läjän ympäristötekijöitä, jotka syrjäyttävät: pätkätyöt, ylivelkaantuminen, holhousyhteiskunnan romahtaminen, mielen sairaudet, ay-liikkeen heikentyminen, sosiaaliturvan leikkaukset...

”90-luvulla oltiin vähän samanlaisessa tilanteessa kuin fasismin noustessa, eli yhteiskuntaa rationalisoidaan hyvin voimakkaasti, ja tehottomat yksilöt jäävät tässä kehityksessä jalkoihin. On alkanut kuulua sellaista puhetta, etteivät hyväosaiset enää halua jakaa riskejä huono-osaisempien kanssa.”

”Jotta pärjäisi yhteiskunnassa tänä päivänä, vaaditaan pelurin vaistoa: on osattava luovia alati vaihtuvissa tilanteissa ja pelattava epävarmuudella. Eräänlaista pörssiajattelua, siis. Tämä voi helposti johtaa siihen, että kaveri jätetään, kun hän käy hyödyttömäksi.”

”Työelämä vaatii yhä pitempien päivien tekemistä, joka johtaa helposti uupumukseen. Uupumuksen hoitamatta jääminen puolestaan johtaa herkästi masennukseen, eikä ihminen enää välttämättä jaksa hakeutua hoitoihin, koska sekin on tehty niin vaikeaksi …”

Siis hetkinen hetkinen? Että syrjäytyneiden määrä kasvaa, koska ihmisillä on liikaa töitä? Kuulostaa oudolta.

”Liian pienellä määrällä ihmisiä teetetään liian paljon töitä, kun taas osa työntekijöistä ei kelpaa työnantajille. Tehokkuusfasismi ei johda tasapainoiseen yhteiskuntaan pitkällä tähtäimellä”, Näre vastaa.

”Monet ihmiset, jotka ovat yhteiskunnan silmissä syrjäytyneet, eivät ehkä ole sitä omasta mielestään. Baarien miehet voivat esimerkiksi saada henkistä tai aineellista tukea toisiltaan ja valita tämäntyyppisen elämäntavan vapaaehtoisesti.”

”Näillä ihmisillä on myös usein takanaan jokin emotionaalisesti raskas kokemus, joka saattaa heidät jopa vuosiksi passiiviseen alistuneisuuden tilaan. Muistuma tällaisesta kokemuksesta voi purkautua vaikkapa jossain Kelan kassalla, jos siellä saa huonoa palvelua. Kun ihminen on yhteiskuntaa kohtaan katkera, hän saattaa jopa ajatella, että otanpa nyt sieltä kaiken tuen itselleni minkä vain saan, vähän kuin kostoksi.”

“Mut ajatteletteko miltä tuntuu, kun saat odottaa jotain Kelan päätöstä monta kuukautta, ja sit joku pilkku on väärin ja sama ruljanssi jatkuu taas.”

Erilaiset leikkaukset ovat ainakin osittain johtaneet heikompien ihmisryhmien aseman huonontumiseen. Ja kun valtionavustuksia kunnille ei enää korvamerkitä, ovat poliittisesti heikoilla olevat ryhmät, esim. juuri lapset ja nuoret, vaarassa joutua rahanjakelussa marginaaliin.

Kunnanvaltuutettujen keski-ikä koko maassa oli viime kunnallisvaalien jälkeen 46,4 vuotta. Lienee perusteltua ajatella, etteivät nuorten asiat ole aivan keulilla tämän ikäryhmän listalla. Valtuutetuilla lienee myös aika ohut kosketuspinta lamanjälkeiseen uuteen alaluokkaan, eikä rahaa aina edes osata kohdistaa (arvokysymyksistä puhumattakaan) sinne, missä sitä kipeimmin tarvittaisi.

Kun vielä tiedetään, että vain 38 prosenttia nuorista aikoo äänestää kunnallisvaaleissa, vaikka 80 prosenttia suoraan nuoren elämään vaikuttavista päätöksistä tehdään kuntatasolla, niin eipä jatkossakaan ole suuria kädenojennuksia odotettavissa. Ja mitä passiivisemmin huono-osaiset jämähtävät äänestyspäivänä Karpoa tuijottelemaan, sitä varmemmin valta keskittyy ryhmille, joiden lähtökohdat ovat heihin verrattuna kuin toiselta planeetalta.

Eli rahastako kaikki taas kiinni? Miehitetään maa sosiaalityöntekijöillä, ja ongelma olisi hanskassa?

Ehkäpä ainakin paremmin, mutta lukuisat tutkimukset kertovat, että tehokkaimmin syrjäytymiseltä välttyy, kun lelut eivät muksuna juutu patterin taakse. Eräässä amerikkalaisessa tutkimuksessa seurattiin vähätuloisten perheiden lasten elämää työikään saakka. Suinkaan kaikki köyhistä oloista lähteneet tenavat eivät alkaneet isoina jengipomoiksi, vaan osasta tuli kaikki kunnon kansalaisuuden merkit täyttävää ryhmä.

Mitä eroa menestyjissä oli putoajiin nähden?

Syrjäytymiskierteen välttäneiden nuorten kodeissa syötiin päivässä yksi ateria yhdessä ja juteltiin samalla tunnin verran päivän tapahtumista. Lapset kokivat itsensä tärkeiksi ja uskoivat, että ainakin joku välittää siitä, mitä he tekevät.

“Opiskelemisen aloittaminen oli virhe, koska siellä ei ollu ketään, jollekka piti näyttää, että osaan mäkin elää ihmisiksi.”

Mutta kun perhekään paskat välittää?

Nuorisoyhteistyöjärjestö Allianssin Hannu Kareinen puhuu nuorisotyön tärkeydestä.

”Olemme täysin vakuuttuneita siitä, että pysyvä nuorisotyö – ei siis nykyään kovin suositulla projektimallilla – on tulevaisuuden kannalta parasta ongelmien ehkäisyä. Vaikka joku kunnan nuorisotyöntekijä ei yksinään voikaan pelastaa nuorta syrjäytymiseltä, voi yhdenkin pysyvän, kunnollisen aikuiskontaktin olemassaolo ehkäistä negatiivisen kierteen alkamista.”

”Nuorelle voi olla ihan ratkaiseva juttu kokea, että hänestä on johonkin ja että joku sentään välittää, mitä hän hommaa. Olen kuullut tapauksista, missä työpajan vetäjä hakee nuoren vaikka kotoaan töihin.”

”Vaikka tällaisille seikkailuretkille ja muille vähän naureskellaan ja syytetään järjestäjiä rahan tuhlauksesta, niin kannattaisi ajatella sitä, että vuosi laitoshoidossa maksaa joka tapauksessa satoja tuhansia vuodessa. Sillä rahalla saisi palkattua aika monta ohjaajaa ja työntekijää nuoren tueksi jo ennen kuin hän joutuu rikos- tai päihdeputkeen.”

Kareinen ei osaa vielä sanoa, kuinka paljon nuorisotyön rahojen raju supistaminen lamavuosina on vaikuttanut yleiseen syrjäytymiskehitykseen, mutta ongelmat ovat ainakin kovenemaan päin.

”Rikollisuuden määrä ei ole kasvanut, mutta päihdeongelma pahenee koko ajan. Se huomataan aina syksyisin, kun nuorisotilat aukaistaan: kesän aikana osa on joutunut päihdekoukkuun.”

”Selvä trendi on ainakin se, että passiivisten nuorten niskaan kasautuu yhä enemmän ongelmia.”

“Ja taas näyttää hyvältä, oon ollu ilman kamaa noin 5-6 kuukautta. Toivottavasti edes tämä raittius kestää. Koska oon kyllästynyt koko ajan aloittamaan alusta, joka vitun kerta.”

Tiina, Veke ja Marko istuvat Kriminaalihuoltoyhdistyksen toimintakeskuksen neukkarissa Tampereella. Kaikilla on takanaan vuosia kestänyt huume- ja alkoholiongelma, rikoskierre ja linnareissuja. Nyt olisi tarkoitus emigroitua normaalimpaan elämään vauhdinsekaisesta kierteestä.

Kaikki puhuvat varovaisen optimistisesti tämän hetken tilanteestaan, mutta takaportit repsottavat silti auki.

”Kyllä mä voin olla kadulla takasin jo ens viikolla”, Tiina sanoo, ”tässä eletään korkeintaan puol päivää kerrallaan.”

Markon isä on kiertänyt ”kivitaloja” koko ikänsä, Veken äiti lähti lätkimään, kun Veke oli kolmen vanha.

Tiinan tarina on epätavallisempi.

”Mä olin nuorena oikein kiltti tyttö. Mun perhe on ihan tavallinen, vanhemmissa ei oo mitään vikaa. Sitte ammattikoulussa mä aloin kapinoida ja ryypätä tosi paljo, se oli hauskaa ja pääsi eroon siitä kiltin maineesta. Mulla oli kuitenki kulissit kunnossa, kävin pitkään töissä ja oli oma kämppä. Porukoille olikin pikku järkytys, kun ne sai tietää, et olin neljä vuotta käyttäny amfetamiinia. Et siinä meni vähän luottamus…”

Marko ja Vekekään eivät syytä vanhempiaan vaikeuksistaan.

”Kyl se on omien korvien välissä koko juttu”, Marko kuittaa.

”Isä kyl yritti kaikkensa, mut sit se ei enää mahtanu mulle mitään. Mulla oli käytöshäiriöitä ja tollasta, minkä takia mut pistettiin koulukotiin, ja siellähän mä viimeistään opin kaikki temput”, nyt 27-vuotias Veke kertoo.

Yhteiskuntakaan ei heidän mielestään pahemmin haiskahda.

”Politiikasta mä en ymmärrä vittuaka”, Marko toteaa, ”mut kyl soskan ja kelan tätien kans tulee ihan toimeen, vaik joskus meneeki hermot.”

”Kyl täällä aika kauan saa heiluu, ennenku sut pistetään mihinkään. Ne, jotka syyttää jotain yhteiskuntaa, ei ite haluu ottaa vastuuta omista asioistaan.”

Kaikki kolme koittavat nyt opiskella itselleen ammatin. Työelämään siirtyminen tulee olemaan vaikeaa, ”koska jos sulla on luottotiedoissa tollanen sadan tonnin piikki, niin ethän sä kauheen luotettavaa kuvaa anna.”

Markolla on esim. noin 70 000 markkaa pelkästään verovelkaa. Miten se muuten on mahdollista?

Kaikkia hymyilyttää. Tiina valistaa, että ”kyllä sitä kuule keinoja aina keksii…”

”En mä tienny edes niitten firmojen nimiä, ennenku ne laput tuli mulle”, isompien poikien bulvaanina toiminut Marko valistaa.

”Mut sä voit aina sanoo voudille, et maksat kaks sataa kuussa, tai sit et mitään. Yleensä ne suostuu siihen ekaan vaihtoehtoon, jos nyt ei oo joku vitun virkainto.”

Elämä toimintakeskuksen asuntolassa on tylsää.

”Vittu kun sä makaat tuolla kämpillä ja kelaat ja kelaat, et ois pitäny siihenki rysäyttää…”

Asukkaat ovat vapaita tulemaan ja menemään, mutta kännissä ei saa tulla kämpille. Huumetestejä tehdään säännöllisesti, mikä on kaikkien mielestä hyvä juttu. Duunia on myös pakko tehdä.

”Jos tääl sais käyttää alkoholia, niin ois mukavampi…mut toisaalta sen ymmärtää, ettei siitä taas mitään tulis. Tuttuja kaipaa, totta kai, mut toisaalta pitäis välttää hörhöjä… pää hajoo.”

Veke ja Tiina haaveilevat kodista, perheestä (”eiks se oo ihan normaalia?”) ja säännöllisestä työpaikasta. Marko ei osaa sanoa, missä hän viiden vuoden päästä olisi.

”Viis vuotta on niin pitkä aika. Jos mä juon viinaa, niin voi taas tapahtuu ihan mitä vaan”, Marko kertoo.

Kukaan ei sano katuvansa menneisyyttään. Parempi tuhlata kuin heittää menemään–aate on vahvoilla.

”Päivääkään en vaihtais pois”, Tiina vakuuttaa.

”Tai no toisaalta …”

Entä Marko?

”Kyllä mua säälittää noi rikkaitten kakarat, kun ne istuu siellä tietokoneen edessä, eihän niillä oo mitään elämää.”

”Mä en oo tavaran perään, mielummin mä kuljen verkkareissa ja T-paidassa kun pukumiehenä, sellasena pintaliitäjänä. Nythän monella on fyrkkaa, mut pian ne tulee alas, ja sit me ollaan taas kaikki tasavertasia.”

Lähteet ja lainaukset: Kriminaalihuoltoyhdistyksen henkilökuntalehti 5/2000, Korteinen-Tuomikoski: Työtön – tutkimus pitkäaikaistyöttömien selvitymisestä, Nuoran internet –julkaisut: Nuorten työttömyys ja syrjäytyminen, Tilastokeskus.

Herrat ja narrit

Suomeenkin on alkanut kehittyä jyrkän kansallismielisiä, ”pienen ihmisen” asialla olevia ryhmittymiä, jotka vetoavat äänestäjiin popularistisin, yksinkertaistetuin argumentein. Maailmankuva on mustavalkoinen, ja kollektiivisia syyllisiä ”kansan” ahdinkoon ovat herrat sekä elintasopakolaiset.

”Liikkeiden kannattajissa on paljon työttömiä ja sosiaalisista ongelmista kärsiviä ihmisiä. Liikkeiden äänestäjät haluavat näpäyttää vallassa olijoita, tehdä protestin valtapolitiikkaa kohtaan. Ongelmiin etsitään syntipukkia, ja vallassa olijoiden katsotaan ajavan vain omaa asiaansa”, kertoo Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin professori Kyösti Pekonen.

”Tällaisten liikkeiden toiminta on usein hyvin ei-rationaalista eikä niiden muutosvoima ole loppujen lopuksi kovinkaan vahva. ”

”Sinänsä suomalaiset eivät ole kummempia kuin vaikkapa ruotsalaiset tai saksalaiset. Maahanmuuttajien määrän sekä tuloerojen kasvaessa yhteiskunnan olisi varauduttava ongelmiin jo etukäteen. Myös nuorten asenteissa on potentiaalista kasvupohjaa äärioikeistolaisten liikkeiden nousulle. Jotta äärioikeisto pääsisi nousemaan merkittävään asemaan valtakunnanpolitiikassa, vaadittaisiin vakavammin otettavaa toimintamallia.”

Turussa toimiva Kansallinen Rintama sai viime kunnallisvaaleissa 4000 ääntä, ja kyseenalaista mainetta esim. pakolaisvastaisen propagandan levittämisestä saanut, ammatikseen yksityisetsivän mainitseva Olavi Mäenpää singahti kaupunginvaltuustoon. Kysyimme häneltä lääkkeitä syrjäytymisen torjuntaan.

Onko mielestänne totta, että suomalaiset ovat jakautumassa A- ja B-kansalaisiin? Mistä jako mielestänne johtuu?

”Suomalaiset ovat jo jakautuneet A-ja B-kansalaisiin, ja hyvää vauhtia on syntymässä myös C-kansalaisten ryhmä, joka jättäytyy kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle. Euroopan mittakaavassa se tarkoittaa vaeltavia, vaikeasti hallittavia ”jengejä”. Yhä useammat on revitty juuriltaan epätodelliseen ympäristöön, josta putoaminen voi olla nopeampaa kuin uskotaankaan.”

Miten syrjäytymässä olevien nuorten asiaa voitaisiin tehokkaimmin ajaa?

”Korkean elintason maassa päihdeongelmien jatkuva lisääntyminen on käsittämätöntä. Ongelman syy täytyy olla asenteessa elämään… Huumevieroitus tulisi hoitaa pakkohoitona yksinäisessä paikassa, mielellään vielä veden ympäröimässä, josta poistuminen olisi mahdotonta. Tällaisen paikan tulee olla työleiri, jossa asennetta elämään opetetaan vanhakantaisesti.”

”Täytyy myös muistaa, että armeijasta lintsaaminen on tänä päivänä liian helppoa. Siinä on eräs syy nuorten miesten päättämättömyyteen, miesten koulu jätetään väliin ja puhutaan muka jostain vakaumuksesta.”

”Kuolemantuomio ei ole liian kova rangaistus huumekauppiaille, kun kyseessä on koko kansakuntaa vahingoittava toiminta.”

”Pysyvästi huumeiden takia psyykensä vahingoittaneet tulisi saattaa yhteiskunnan kontrolliin myös siten, että heidän kohdallaan tulee suorittaa pakkosterilisaatio. Tällaista geeniperimää ei tule jatkaa.”

”Syrjäytymisen uhka koskettaa myös niitä nuoria, jotka ovat jossain vaiheessa ajattelemattomuuttaan ylivelkaantuneet. Heidän kohdallaan tulisi toteuttaa velka-armahdus, mutta niin että he pääsevät uudestaan elämään kiinni. Toivottavasti jotain oppineina!”

Kuinka pitkälle yhteiskunnan pitäisi taata kaikille samat olosuhteet?

”Yksi Suomen kansakunnan käsittämättömimmistä aikaansaannoksista on laki pakolaisten toimeentulosta. Kantaväestö jää mielestäni siinä vertailussa mennen tullen jalkoihin, ja saa rasistin nimen heti, jos asiasta napisee. Mielestäni juuri kaikenkarvaiset pakolaiset tulisi leiriyttää ja panna yleishyödyllisiin töihin odottamaan, kunnes olot kotimaassa vakiintuvat.”

”Raikas maalaisilmasto voi olla joillekin liikaa, mutta joku samoilta leveyspiireiltä tuleva pärjäisi hyvin. Reipas ja terveellinen leirielämä varmasti vähentäisi maahamme suuntautuvaa elintasopakolaisten virtaa.”

”Kantaväestölle jonkinlainen kansalaispalkka, jonka päälle voi tehdä vaikka minkälaisia pätkätöitä perustulon vähentymättä. Ulkomaalaisille ei taata erityistä sosiaaliturvaa, mutta solidaarisena maana toki takaamme oikeille pakolaisille hyvätasoiset leiriolosuhteet.”

”On myös eräs tärkeä asia, jossa yhteiskunnan ei pidä antaa kaikille samoja olosuhteita. Tarkoitan homojen ja lesbojen oikeutta adoptoida lapsia. Jos jostain nuorille syntyy vääristynyt kuva maailmasta, niin siitä.”

”Jos kansakunta kadottaa identiteettinsä, häviää tämä insinöörivaltio taatusti maailmankartalle!”

Huh.

1 kommentti

vieraantunut

24.9.2012 17:16

12 vuotta mennyt, eikä tilanne ole ainakaan parantunut. Herätys poliitikot!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi