Syrjiminen työhönotossa vaikeutuu Helsingin kaupungin hommissa

Kaupunki toimittaa työnantajalle vain tiedon hakijan osaamisesta ja työkokemuksesta.

Iän, kansalaisuuden ja sukupuolen perusteella on syrjitty työnhakijoita kautta maailman sivun. Helsingin kaupunki kokeilee kuitenkin rekrytoinnissaan toista keinoa: mitä, jos työnhakijoissa keskityttäisiinkin vain osaamiseen ja työkokemukseen?

Kokeilussa työnhakijat jättävät normaalin hakemuksen, josta siivotaan ennen käsittelyä nimi, osoite, ikä, sukupuoli, syntymäpaikka, siviilisääty, perhetiedot, kansalaisuus ja äidinkieli.

Palkkaava esimies pääsee hakemukseen käsiksi vasta siivouksen jälkeen. Nimettömänä hakuprosessi pysyy totta kai vain haastatteluun saakka.

Tarkoituksena kokeilussa on edistää kaupungin henkilöstön yhdenvertaisuutta ja laaja-alaista monimuotoisuutta. Kaupunki toivoo, että kokeilu kannustaa työnhakijoiksi erilaisia ihmisiä ikään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, vammaan tai kansalaisuuteen katsomatta.

Muualla nimettömän työnhaun on todettu hyödyttävän paitsi etnisiä vähemmistöjä myös vähentävän mahdollisesti esimerkiksi sukupuolen, iän ja epätyypillisen uran perusteella tapahtuvaa epätasapuolista kohtelua.

Nimetöntä työnhakua pilotoidaan nuorisoasiainkeskuksessa.

4 kommenttia

Jennin_ratsastuksenope

13.2.2013 00:31

Eikö veronmaksajan kannalta olisi tärkeintä että kaupunki löytäisi joka hommaan parhaiten siihen soveltuvan, osaavimman ja tehokkaimman tekijän?
Jotenkin epäilen, ettei ne parhaat tekijät löydy tietoja pimittämällä.
Taitaa tulla taas yksi kallis kokeilu kansalaisten maksettavaksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Masa190

13.2.2013 10:21

^
Mitä olennaista tietoa on hakijan ikä, sukupuoli tai kansallisuus?
Nimenomaan pointtina oli karsia epäoleellinen tieto. Logiikka hoi! Joitain vain niin kovasti harmittaa kun syrjintä vaikeutuu.

Kun on totuttu syrjimään niin tuntuu varmaan tosi epäreilulta että sekin oikeus viedään valkoiselta keski-ikäiseltä kristityltä heteromieheltä. Että eikö enää yhtään sais sorsia ihmisiä omien luonnehäiriöiden perusteella. No ei kuule saa jos on veronmaksajien rahoilla töissä!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EiSaaSorsia

15.2.2013 23:43

"Joitain vain niin kovasti harmittaa kun syrjintä vaikeutuu."
Jep. Toivottavasti nykytilanne muuttuu. Tällä hetkellähän Helsingin rekrytointi on "positiivisessa syrjinnässään" umpirasistinen.

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 20.8.2012 ohjeistuksen "Henkilöstöhallinnan periaatteet" vuoteen 2021 asti. Ohjeistus sisältää mm. kohdan: "Yhdenvertaisuusperiaatteen noudattaminen vaatii ottamaan huomioon erityisryhmien tilanteen ja edistämään laaja-alaisen tasa-arvon toteutumista. Kaupungin käytäntönä on, että kahdesta ansiokkuudeltaan tasaveroisesta hakijasta tehtävään valitaan aliedustettuun ryhmään kuuluva.".

Toisaalta "Rasismin ja etnisen syrjinnän ehkäiseminen Helsingin kaupungin toiminnassa" -ohjeistus määrittelee rasismin ideologiaksi, "jonka mukaan ihmiset muodostavat rodun ja/tai kulttuurin perusteella jaoteltavia erilaisia ryhmiä". Kaupunki siis rikkoo omia periaatteitaan harjoittamalla rekrytointipolitiikkaa, joka nimenomaan edellyttää rasismia eli ihmisten luokittelua rodun ja/tai kulttuurin perusteella.

Lisäksi Helsingin ohjeistus, paitsi että rikkoo perustuslakia ja yhdenvertaisuuslakia, on myös ristiriidassa Suomen ratifioiman, Kansainvälisen työjärjestön syrjintää koskevan yleissopimuksen kanssa. Kyseisen sopimuksen 1. artikla kieltää:
"---kaiken erottelun, hyljeksinnän tai suosinnan rodun, ihonvärin, sukupuolen, uskonnon, poliittisten mielipiteiden tai kansallisen tahi yhteiskunnallisen alkuperän perusteella---".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

taijotainmuutapaskaa

30.4.2014 19:24

Ei riitä. Jotta Helsingistä tulee vihervasureiden paratiisi, täytyy jatkossa kaupunkiin palkata vain mustia ja/ tai homoseksuaaleja. Se on positiivista syrjintää, joka vihervasureiden logiikan mukaan ei ole syrjintää, koska syrjiä voi vain vähemmistöä, koska rasismi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi