Konsolisota

PlayStation 2, Xbox ja GameCube käyvät taisteluun.

Pelikonsolisodassa tilanne on sama kuin Suomessa vaalien jälkeen: kaikki osapuolet ovat julistautuneet voittajiksi. Tosin PlayStation 2:n, GameCuben ja Xboxin edustajat saattavat olla jopa oikeassa.

Se alkoi Pleikkarista. Pelaamisesta on kehittynyt viimeistään PlayStationin (nykyään PSone) menestyksen myötä koko kansan harrastus. Yhdysvalloissa markkinatutkijat ennustavat, että pian lähes joka toisesta kodista löytyy pelikonsoli. Suomessa ollaan kehityksestä jäljessä, mutta suunta on sama. On mahdollista, että ensimmäistä kertaa videopelihistoriassa ollaan tilanteessa, jossa markkinat todella pystyvät elättämään kolmen eri valmistajan konsolit.

Joidenkin asiantuntijoiden mielestä sodan on jo voittanut PlayStation 2.

Lähes 30 miljoonan myydyn laitteen etumatka muihin saattaa olla liian pitkä. Play-Station 2 myös myy yhä hyvin ja pelit ovat parempia kuin koskaan aikaisemmin.

13. maaliskuuta Suomeen saapunut Microsoftin Xbox ei saanut aikaan samanlaista kuumetta kuin PS2 aikoinaan. Euroopan lanseeraus onnistui kuitenkin odotetusti ja myynti Yhdysvalloissa on sujunut hyvin.

Xboxilla on tukenaan Microsoftin kassavarat, joita tunnetusti riittää.

Pahat kielet puhuvat ahneesta Bill Gatesista, joka on tajunnut ihmisten kyllästyneen PC-laitteiden jatkuvaan päivitysrumbaan ja haluaa nyt osansa pelikonsolimiljardeista.

Xboxilla on vastassaan myös “valkoisen miehen taakka”. Sitten Atarin aikojen länsimaalainen pelikonsoli ei ole menestynyt, ala on ollut japanilaisten hallussa. Nintendon GameCube ei edes yritä olla “kodin viihdekeskus”, vaan ainoastaan mahdollisimman viihdyttävä pelikone. Ilman Pokemonia Nintendo olisi ollut viime vuosina vaikeuksisssa. GameCuben on jotakuinkin pakko menestyä. Eurooppa näkee GameCuben 3.5.

Kaikki konsolit hehkuttavat kovaan ääneen verkkopelaamisesta, mutta se onnistuu käytännössä aikaisintaan loppuvuonna.

PlayStation 2 (Sony)

Hinta: 320-350 e
Pelien hinta: 59-72 e
Pelitarjonta: Pari sataa nimikettä Suomessakin
Äänet: 48 kanavaa
Huom! Voi katsoa myös DVD-elokuvia
Parhaat pelit: Metal Gear Solid 2, Gran Turismo 3, ICO, Silent Hill, Grand Theft Auto 3, Devil May Cry, Herdy Gerdy, Jak & Dexter, EA:n urheilupelit, Tony Hawk Pro Skater 3

Kiitämme
•Hinta nykyään kohdallaan
•Laajin pelivalikoima, joka laajenee yhä
•Laaja käyttäjäpohja, joten tulevaisuus on varma
•Myös halpispelejä löytyy (reilut 30 e)

Moitimme
•Ei enää uusinta uutta teknisesti
•Pelitarjonnassa paljon myös paskaa
•Hörhöt: Sony banalisoi pelaamisen, saatana!

Xbox (Microsoft)

Hinta: n. 500 e
Pelien hinta: n. 75 e
Pelitarjonta: Nyt kymmenkunta, syksyllä reilut 50, ainakin koko Euroopassa
Äänet: 256 kanavaa
Huom! DVD-elokuvien katselu vaatii kaukosäätimen (n. 50 e).
Hintaan sisältyy kovalevy (8 Gt) ja internet-valmius.
Vakiona 4 peliporttia (PS2:ssa 2).
Parhaat pelit: Halo, Dead or Alive 3, Project Gotman Racing, Amped, Oddworld, Jet Set Radio Future, Tony Hawk Pro Skater 3

Kiitämme
•Teknisesti paras laite,myös GameCuben jälkeen
•Lanseerauspelit harvinaisen hyviä
•Tulevaisuus näyttää kohtalaisen hyvältä
•Kuin riisuttu PC, eli ohjelmointi on helppoa

Moitimme
•Valtavan kokoinen rohjake
•Peliohjain liian suuri pienikätiselle
•Mikkisoft ei herätä sympatiaa
•Kuin riisuttu PC, ei “kunnon” konsoli
•Kallis ja kalliita pelejä

GameCube (Nintendo)

Hinta: n. 289 e
Pelien hinta: n. 67 e
Pelitarjonta: Lanseeraushetkellä (3.5.) noin 15, kesällä 50
Äänet: 64 kanavaa
Huom! Ei sovellu DVD-katseluun, käyttää omaa mini-DVD systeemiä. Neljä peliporttia vakiona.
Parhaat pelit: Star Wars Rogue Leader, Pikmin, Resident Evil, Soul Calibur 2, Luigi´s Mansion, Tony Hawk Pro Skater 3

Kiitämme
•Laitteen hinta kohdallaan
•Keskimäärin laadukkaimmat pelit
•Nintendo on kuulu innovatiivisuudestaan
•Vahva pelikulttuuri
•Herra Nintendo, Shigeru Miamoto on nero
•Tulevaisuus vaikuttaa turvatulta

Moitimme
•Näyttää lelulta
•Pelit kalliita
•Liian japanilainen?
•Mini-DVD:n tallennustila rajallinen (n. 1,5 Gt)


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan ilmiö. Kurkataan historiaan.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija kertovat, ketkä ovat tervetulleita nuorten...

Lue lisää: Pelit

Pelit
Lumilaudalla pelimarkkinoille 1
Elät vain kahdesti
Sims-fanit kohtaavat Tukholmassa... 2
Pokka pitää
Pokeriammattilainen Jens Kyllönen &... 12
Hame päälle, pelaajanainen!
Naisvihamielisyys kukkii monissa... 9
Mass Effect 3 ja uusi loppu
Mass Effect -pelin huono loppu sai... 1
Wolfenstein vie aikamatkalle
Tsekkaa myös muut selaimessa... 4
9,75 kuollutta tunnissa
Toimittaja pelasi Grand Theft Auto... 11
Max Payne tulee!
Hittipelin budjetilla olisi tehty kaksi kotimaista elokuvaa.
Todellinen pelimaailma
Kuinka lähellä totuutta pelit... 1
Mikael Hed - Lintujen herra
Mikael Hedin johtama Rovio ja maailman myydyin iPhone-peli.