yksinäinen mies,joka ennen kaiken ties...

Lundia hylly oli sahattu kahtia...romaanit olivat kaatopaikalla ja valokuvat pirstoutuneita.Vanhoja muistoja
oli turha säilytellä tyhjissä huoneissa varsinkin,kun ne
elivät mielen arkistoinneissa terävä piirtoisina.
Koko kauhu skenaario ryvettyneenä,mikä oli tämän miehen kuva albumi.Kohdusta-hautaan...onko katkeruudella rajaa?
Hänestä- siis tuosta yksinäisestä miehestä näytti siltä kuin
taivasalakin yrittäisi peitota hänet revenneen usva kerrostuman pihtiotteeseensa tukahduttaen.
Valona toimi vain katulamppu, joka sylki neon kajoansa etovan todellisena lakonoiden kukkakuviosta,jotka tätä nykyä toimivat verhoina.
Pahvilaatikoiden seassa hän istuskeli patjalla syöden
tonnikalaa ja kurkkua kera säilyke simpukoiden,jotka lilluivat harmaina lautasen reunalla.
Tuona hetkenä hän kaipasi aivan jotakin muuta,olkoon se vaikka kolmos olutta,joka toimisi tässäkin tapauksessa surkeuden maljana.Eikä siitä ollut kuin pari vuotta,kun tuo
mies kutitteli makuhermojansa Portviiniä nauttien illallis seurassa.Mutta missä mies nyt oli?-Yksin tyhjiö tilassa
epätodellisessa aikasilmukassa. ilman; uskoa,toivoa ja rakkautta.
Yksi tunne johtajana...huimat teot sen vallassa,mikä kaikki olikin pelkkää petturuuta vailla tilanne tajua.
Patja alla...vailla odotuksia.Siis taika matoksi voisi
alusta tuo muokkaantua ja kuljettaa onnettoman ihmis polon
kylläisyyden empiiriin.Nöyryys on valttia,kun osaa valita polkunsa!...