Blogi

kuinka kaunis onkaan tuo biisi;Stairway To Heaven,,, onkaan näin yksinäisen känni olotilan kunniaksi!!

Nykyinen mieheni lähti kaljoille ex;säni kanssa...onneksi suurella varauksella...pilvessä ollessaan,kun tuo exsäni yrittää aivopestä mieheni vihaamaan minua,kun jätin hänet pahoinpitelyn vuoksi!miksei kukaan tule tänne tre;n haukiluoman suunnalle ryyppään mun kanssa...baarikin on vieressä!ilmotautimisia tänne tosissaan oleville!

...on kotini puhdas vihdoin...suursiivojen jälkee!Olotila on mahtava,kun viiniäkin tuotiin taloon :)
viini motivoijana?Ehheh ei nyt sentäs.Motivoijana on tämä onnistumisen tunne mitä tätä nykyä olen oppinut tuntemaan pientenkin saavuuksien ansiosta.Tällä kertaa motivoijana oli myös rakkaani hymy.

Tuntuu vain välillä kuin olisin maanisdepressiivinen ilman diagnoosia,sillä saataa mennä viikkokin peiton alla ja välillä juoden ilman humalan tuomaa iloa...tälläisen vaiheen vallitessa en kykene poistumaan kunnolla edes lähikauppaan.En myöskään jaksa huolehtia itsestäni kummemmin,-en tiskata enkä sivota.Mutta sitten tälläisen vaiheen ohitettuani saatan touhuta kuin sähköjänis...tänään olisi taas vähästä aikaa sellainen päivä,joten päätin kuurata ja puunata koko kämpän a;sta ö;n....heh ilo irti siis :D

Samaistuin kyllä tänään kieltämättä jonkin verran Bam Margeraan ja kumppaneihin miettiessäni eilisen tekojani...parhaiten tuota kännittely iltaani kuvastaa Irwinin häirikkö kipale...ihan hyvä etten katkonut mitään itseltäni,kun menin baarin pihassa betoni rappuset kuperkeikoilla alas estelyistä huolimatta...yritin jälleen hypätä niin voimakas tahtoisesti parvekkeelta alas,että miesystäväni joutui piilottamaan parvekkeen avaimen.Nyt voisin ihan todenteolla rajoittaa juomistani,ettei kaikilla mene hermot sitten cityristeilyllä...ja noin yleisesti ottaen.

Erityisen onnellinen olen siitä,että jaksan vielä nauraa,vaikka välillä toi mun "extreme urheilu" meneekin lievästi sanoen uhkaavaksi...

hyveli öiteli!

Kädet yhteen!

Pikkupoika peloton tahtoi tehdä selonteon; " mennäänkös jo?"

Ulkona paistoi pumpulinen aurinko vaan tytöstä oli pois veto.

Kukkakedon kutsuva meri houkutteli tytön niin pojankin syleilyynsä.

Niin hylkäsivät he kotiensa pedit.Lämmin tuuli helli lapsosten hipiää.Puhuneet he

eivät äideistään ei isistään.Karkulaisina villeinä sammalmättäillä telmivät.

Saivat tuntea yhteenkuuluvuutta universaalia puuhun kavutessa.

Alas tullessansa yön pimeydessä kuuluivat huolen äänet vanhempien.

Vaan myöhäistä oli- lapset juurtuivat maahan kiinni ja äiti maa heidät loppuun kasvatti.
tälläinen mieleeni juolahti...

Mikä siinä on,että joistain kasaan kyhätyistä syistä takautuen menneistä
niinkin monet ihmiset tahtovat kostaa oman katkeruutensa johdosta niinkin ahkerasti viattomille kolmansille osapuolille niin,että näiden viattomienkin elämän pilarit alkavat huojua.Ihmettelen myös sitäkin,että miten nuo n.s "katkeroituneet" osaavat aina iskeä juuri näille viattomille niin rakkaisiin asioihin?Se saattaa olla ajokortti joka leikataan kahtia tai sitten jonkin harrastuksen tärveleminen niin,että jäljelle jää vain ukkosta ilmassa tyhjyyden välitilassa...surullista sekä raivostuttavaa yhtäaikaa!Täytykö aina kostaa?

Kuolinaika tänään päivämäärästä huolimatta, kun kaikki on kuollutta pystyyn hakattuna ruosteisilla nauloilla
lävistyneet ja vääristyneet unelmat sekä toiveet. Junaradalla tai katuojassa sekä katutappeluissa. Kaikki niin
todellista, mutta silti niin katkeraa ja unenomaista. Tahtomattamammekin saatamme eloamme kohti auringonlaskua
niin suurissa mittakaavoissa joita on silloin tällöin rikottava, jotta tuntisi olevansa elossa. Viattomassa kuoressa saattaakin piillä se petollinen noita ,joka selkäänpuukottajan lailla riistää meiltä toivon paremmasta.Vailla vastuuta vaan silti kaiken pahan alkujuurena. Tosiasioita ei voi ylittää eikä niitä voi myöskään alittaa ellei ole jo alistunut luonnottoman luonnolliseen kiertokulkuun mitä yhteiskuntamme pyörittää täyttä häkää. Mutta nämä välttämättömät pahat voikin kiertää joko ovelan viekkaasti haalien itselleensä etuuksia tai sitten amatöörimäisesti kaiken kärsien. Se on yhteiskuntamme muhiva paise joka puhkeaa aina välierin. Taklauksia, kun tulee arjenkin paheissa sekä paheettomuuksissa. Nuhteetonta ei kuitenkaan voi elämä olla, kun maailmassa on jo sellaisia aukkoja joista mahdumme pujahtamaan olimme kuinka hyviä tai pahoja tahansa. Mädännäisyys kansakuntamme keskuudessa voi olla hyvinkin tarttuvaa sorttia, vaikka yläluokan aseet sorruttavatkin uuden ajan murroksemme tavoin meitä n.s " vähäosaisia"
jotka väärinymmärretysti nauttivat valtiomme rahoista, vaikka todellisuudessa olemmekin muurahaisia joita observoidaan kaavakkeiden kera päivän sanktioilla. Mutta sellaistahan tämä elämä on- kun joku saatetaan haudan kylmään syleilyyn vainajan mitään tuntematta,- omaisten nauttiessa kakkukahveja unohtaen mustat pukunsa, kun kiire on taas rippijuhliin ja häihin. Kirkko on niin harras ja pyhä paikka, mutta kumma kyllä kiire sieltä on pois toisaalle
kuten vaikka marketille
tai tepastelemaan omalle tammi parketille. Suuruudenhulluus tappaa ne vähäisetkin sovun versot joita koetetaan vaalia niin työpaikkojen tiimityöskentelyissä, kuten luokka huoneissakin jatkuen vanhainkotiin asti.

äiti auttoi...jeah...hävettää vain niinkuin lievästi sanottuna,mutta miten on onko ne siihen hommaan luotuja vai.No ei kait en osaa sanoa.Viinapullo ja tupakkaa liikeni äidiltäni...heh hee ja loput makaronilla totuttuun tapaan taas...

paikallisessa lonkerolla ja uudet kuvat galleriassa...hiostuttavaa,mutta myrsky piristää aina!

mukavaa! taas tässä ahdingossa,kun mieli ei tee enää keksiä uusia selviytymiskeinoja päivä toisensa jälkeen,mutta jokin kolkuttava tunne patistaisi vain tähän.Kuinka loputon voi mielikuvitus ollakaan?Välillä pohjaton,kun taas toisaalta nurkkaan ahdistettu.Joo rahapulasta mä puhun.Joo ja töitä haen kokoajan!Vanhemmat on lähellä,mutta kuitenkin niin kaukana.huah.kaverit ovat hyvin onneksi avustaneet tosi tiukan paikan sattuessa kohdalle.Siis kiitos vain heille sydämellisesti.Koskaan ei tiedä koska saa rahaa koska taas ei.Sitä vain saa olla varpaillaan...
Kuulostaa varmasti ihmiseltä joka on lyöty kuiluun,mutta huvittavinta tässä onkin se,että olen nauranut varmastikin enemmän kuin koskaan näin "köyhyys"aikanani...heh hee!Ilo irti hernekeitosta...kunhan röökit ei vaan loppuis.heh....nonniin nyt tää rauhottuu.

Hiphei!