Lapsuuden joulu

Monen puhtaan liekin vuosien tuhka peittää.
Mut jostain takaa aikojen menneitten
yhä silmiini kirkkaus lapsuuden joulujen
sädekimpun lämpimän, himmenemättömän heittää.
Kuva kaikkein kaunein mieleeni heijastuu:
tupa hohtavan puhdas ja koreiltu joulupuu,
takan äärellä äiti valkoista puuroa keittää.

On ehointa yllä, on saunasta palattu juuri.
Pian käydään poikki sen kaivatun kynnyksen,
Jota kohti on kuljettu päiviä laskien.
Jo on käsillä korkea hetki, tuokio suuri,
Kun kuusen kynttilät liekkeihin leimahtaa.
On tuvassa lämmintä, kirkasta, juhlaisaa
ja ikkunan takana tähdet ja hankien muuri.

Miten hartaana pirtissä juhlavirren kajaa
Sävel valtava: ”Enkeli taivaan lausui näin…”
Ja kuuntele, kuuntele, vaari kohollapäin
Nyt lukee: ”…Koska he eivät saaneet majaa,
He menivät talliin härkien, lammasten luo…”
Miten liikuttuukaan lapsen sydäntä tuo:
Härät, lampaatkin rakasti hyvää Vapahtajaa.

Siks navetan, tallinkin asujat kunniaks joulun
tänä iltana leipää, herkkua suurta, saa.
Mut huomio – pukki jo ovella kolkuttaa,
Lapinmaasta se tullut on, takaa Tornion, Oulun.
Miten kummasti toiveet salaiset pukki ties!
Hymyhuulien onneensa vaipuu pikkumies
Ja nukkuu vihdoin, vapaana pakosta koulun.

Oi lapsuuden joulu, sulla ei määrää ajan,
On hetkiisi mahtunut autuas ikuisuus:
Valo yössä, enkelilaulun ihanuus,
Satu tosi ja riemukas, syntymä Vapahtajan,
Ja lahjat ja herkut ja loiste silmien,
Hyvä tahto ja havinta taivaisten siipien –
Miten kaiken ympäri piirtäisin arjen rajan?

Oi lapsuuden joulu, vielä sun juhlaas salaa
Käyn takaisin elämän sumean, mutkaisen tien.
Miten sokaissut kirkkaan lapsensilmäni lien,
Sinun kynttiläs lempeät vielä sen kalvossa palaa.
Koen vieläkin riemusi ylitseläikkyvän
Ja ihmettä katselen puhtaan syntymän,
Teen rinnassa rauhalle, rakkaudelle alaa.

Niin taas, kun illaksi painuu jouluaatto
Ja juhlaa soittavat kellot temppelin,
Sadun taikapiirissä siivin havisevin
Tule luokseni, muistojen kalleimpien saatto!
Ja te tupaan käykää, rakkaat vainajat,
Te joulun katoamattoman haltijat,
Tule äiti, lietesi luo, tule penkilles, taatto.

By Kaarlo Sarkia