Blogi

Joskus sinisellä hetkellä kahden kanssasi ,sekunnin murto-osan ajan, tunnen tavoittavani sinut.
Mutta sitten tutkimaton ilme palaa silmiisi , ja olet taas saavuttamattomissa.

Sydämesi on kuin palapeli,jossa palat ovat levällään.Sikin sokin siellä täällä.Kuka sen sitten kokoaa, tiedä et,en minäkään,tai ehkä tiedänkin,kun aikani mietinkin voisin sen tehdäkin .

Lauantaiaamuna piipahdin leipomossa. Viivyin vain 5 minuuttia liikkeessä ja kun tulin ulos, näin lappuliisan kirjoittamassa pysäköintivirhemaksua. Niinpä kävelin hänen luokseen ja sanoin tyynesti: "Hyvää huomenta, käväisin nopeasti leipomossa hakemassa viinereitä viikonlopun kunniaksi."
Hän ei reagoinut mitenkään kommenttiini ja jatkoi vain lappunsa kirjoittamista. No siitähän minä kiivastuin ja korotin ääntäni. "Hei haloo, oletteko kuuro vai muuten kusipää?, sanoin että käväisin vain leipomossa "
Hän katsoi minuun ja sanoi: " Mitä sitten,tähän ei saa pysäköidä ja sitä paitsi teidän tulee hieman hillitä itseänne.
Pikkuhiljaa menetin hermoni kokonaan . Niinpä haukuin häntä tyhmäksi nartuksi ja lisäksi sanoin hänelle vielä, että hän saisi tunkea sakkolappunsa rumaan laihaan narkkarin perseeseensä.
Silloin hänkin hermostui ja mumisi jotain, että perästä kuuluu ja kaikki tämä täyttää jo kunnialoukkauksen mitat.
Mutta kun minulla oli jo paineet purkautumassa niin ei mikään pidätellyt, vaan huusin vielä hänelle, että minkä ihmeen kunnian? Hänhän on paikkakunnan suurin huora.
Ja jos tuntuu ettei siinä hommassa tienaa tarpeeksi, niin voisi pukeutua vaikka mieheksi ja myydä persettä. Kyllä varmaan joku epätoivoinen sokea homo hänet löytäisi.Parkkipirkko noteerasi selvästi myös tämän herjauksen,ja kasvot punottaen ilmoitti lisäävänsä sen kanteeseensa ja kertoi, että haastelappu saapuu sitten ensi viikolla.

No minullehan se oli aivan samantekevää olinhan tullut leipomoon kävellen.

Ikkunani alla jäljet eilisen.Ne käärin punaiseen pumpuliin,ja ehkä huomenna jo avaan käärön ja muistelen sitä kaunista hetkeä!

Onnen oven sulkeutuessa avautuu toinen , mutta usein me tuijotamme niin kauan sulkeutunutta, ettemme näe sitä joka on meille avautunut !

Ihaa kulki metsässä ypöyksin ja hän ei huomannut kun Puh, Nasu ja Tikru seurasivat matkan päästä.

Metsä oli hiljainen linnun lauluakaan ei kuullut vain kylmä pohjois- tuuli kahisutti puiden lehtiä.

Ihaa värisi kylmästä ja yksinäisyydestä, hän tunsi olevansa taikametsässä ainoa elävä olento.

Hyvin hitaat ja raskaat olivat Ihaan askeleet hänen taivaltaessaan hitaasti eteenpäin.

Saavuttuaan vihdoin lammen rannalle , Ihaa katsoi vedestä heijastuvaa peilikuvaa ja sanoi:” Olen metsän yksinäisin ja surullisin olento!” Ihaalta putosi kyynel veteen rikkoen hänen peilikuvansa…

Suruisaan hän kääty pois lammelta, nosti päänsä ylös… Siinä he olivat , Puh , Nasu , Tikru tullen ihaan luokse ottaen hänen kaulasta kiinni ja sanoivat:” Olemme sinun ystäviäsi aina etkä koskaan ole yksin!”

Hyvät ystävät ovat kuin rintaliivit.Vaikea löytää,mutta ne tukevat ja ovat aina sydäntä lähellä..

Myrskyisemmänkin meren takaa löytyy peilipintainen tyyneys.
Kovimmatkin kasvot voivat haljeta hymyyn.
Julmimmatkin nyrkit aukenevat hipaisuun.
Rakkaus kulkee viittaan verhottuna , luottaa ihmiseen ja toivoo...

Onni on hiljainen vieras:
Useinmiten sen huomaa vasta kun se tekee jo lähtöä..

Se tuli mua vastaan kadulla lauantai - iltana.
Se katsoi mua , muttei nähnyt mitään.
Menneisyyden kynsien repiessä sen kylmää sydäntä , se jatkoi matkaansa.
- Elämän kulkuri tulevaisuuden rajalla.
Perässään kaikki , mutta edessä ei mitään.