Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on kuuri.

Tammikuun terveysintoilut  6

Kauhea buumi on kyllä aina tammikuussa joka asiassa mikä liittyy laihtumiseen ja terveyteen. Ihmiset ikäänkuin puhdistaa kehoaan ja ei juo ja käy salilla ja tekee kaikkea ihan vaikka detoxteen juomisesta alkaen.

Itsekkin olen moiseen hurahtanut, mutta eipä iloa kauan kestänyt kun kielsin itseltäni kaiken, dieettasin ja kävin salilla 5 kertaa viikossa. Nyt olen palannut takaisin entiseen ja valitettavasti en onnistunut omissa tavotteissani. Suunnitelmat tipattomasta tammikuusta myös kaatuivat. Uusi yritykseni alkaa kun aloitan Body Camp kuntoleirin nyt tammikuun lopussa jos silloin sen piti alkaa muistaakseni. Enismmäinen aloitus oli 16.pv jolloin en kerennyt mukaan.

Salilla käydessäni huomasin että vaikka kuntotunteja olisi järjestetty sata päivässä niin tunnit olisivat täynnä. Kysyntä on aivan sairasta ja jonotus oli tuskallista. Itse käyn satsilla.

Jopa kuntosaliohjaajat tietävät sanoa, että tilaa vapautuu heti helmikuussa ja ihmisten hömpötys loppuu kuin seinään. Ne ketkä ovat vuosia urheilleet eivät perusta tammikuuhun eikä kesäkuntoihin tms. liikunta on osa jokapäiväistä elämää ja elämäntapa.

On kuitenkin ihanaa huomata, kuinka jokaisessa ihmisessä on toivoa oman kuntonsa ja terveytensä suhteen ja halutaan tehdä muutoksia parempaan. Toivottavasti minäkin nyt vihdoin repsahduksesta huolimatta onnistuisin tavoitteissani ja pääsisin unelmakuntoon. Kiloja tullut lisää runsaat 8 kiloa. olen aivan rikki asiasta.