Kirjoittamisprojekti vei aikaani. Sanojen hakkaaminen dokumenttiin on yllättävän kuluttavaa puhaa, varsinkin jos kirjoittamisessa pitää olla jotain järkeä. Luin tänään hienon todistelman, joka oli rakennettu erään talousneron ajatuksiin. Mietin siinä, että talousneroja on ollut ihmiskunnan historia täynnä ja vieläkään emme ole luoneet taloudellista utopiaa, jossa kaikki on hyvin. Kaikki liittyy kaikkeen ja lopputuloksia on mahdotonta ennustaa. Viisas liikkuu pienin askelin, eikä ota järjettömiä hyppäyksiä ahnein ajatuksin. Suomi on noin pääsääntöisesti noudattanut viisaasti viimeistä neuvoa, paitsi vuoden 2000 jälkeen, jolloin ahneus on noussut päähän.
Minäkin pieni olento asun upeassa omakotitalossa, joka on liian iso minulle. Tai sitä mieltä olivat kaikki, jotka olivat mukana rakentamisurakassa. Itse olen sitä mieltä, että asun täydellisyydessä. Mutta asumismuotoni kertoo ahneudesta. Olen onnistunut jollain omituisella tavalla toteuttamaan unelmani täydellisessä talosta, joka viittaa siihen, että yhteiskuntamme jakaa turhan helpolla ilmaista rahaa. Tämä viimeinen huomio on pelottava. Kävinkin tutkimassa tilastoja ja havaitsin, että Suomalaisilla yrityksillä on mennyt viimeiset kaksikymmentä vuotta äärimmäisen hyvin ja menee koko ajan paremmin. Tilastojen mukaan rahaa on saatavilla ja yritysten verotus on olematonta verrattuna tuloihin. Suomi on todellinen rahasampo.
Katson hämmentyneenä televiosiota, jossa eräs entinen pääministeri mietti eläkepommia menneisyydessä - joka oli puuta heinää jo koko ajatuksen keksimishetkellä. Nyt tällä viikolla on tilastollinen fakta, että eläkepommi ei laukea millään tavalla. Jos ette usko, niin tutkikaa tilastoja itse ja väittääkää muuta. Toinen ei niin välkky johtajatyyppi keksi idean, että palkkojen laskulla autetaan suomalaista teollisuutta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos palkkoja laskettaisiin, pitäisi myös hintojen laskea ja niin edelleen. Koko yhteiskunta pitäisi kulkea alas menolinjalla eli pitäisi suorittaa ---- ööö ---- ai niin revalvaatio. Hei tämähän kuulostaa jo ongelmalta, josta puhuttiin kun aikoinani kävin integroituvan euroopan kansantaloustieteen kursseja. Kun olemme integroituneet eurooppaan ja ottaneet yhteisen valuutan, niin emme kykene tekemään samoilla menetelmillä vetoja kuin itsenäisen valtion pitäisi pystyä - eli säätelemään rahamme arvoa.
Hyvät ihmiset, ei pidä itkeä, kun vastaan tulevat yhdentyneen euroopan ongelmat. Ne pitää ottaa vastaan kuin mies ja pitää suunsa kiinni, kun ei tiedä mitä puhuu. Palkkojen laskeminen ei ole ratkaisu ennen kuin laitetaan hintasäätely päälle - ja hinta säätelystä ei tietenkään ole kenenkään mielestä mitään hyötyä, kun se vaikeuttaa myymistä.
Joten eiköhän unohdeta puheet palkan laskusta ja odotetaan kun inflaatio tekee tehtävänsä.
Yksi vaihtoehto tietenkin olisi.Poistua eurosta vauhdikkaasti, joka parantaisi suomalaisen tuotteen kilpailukykyä maailmalla. Vaarana tietenkin olisi hyperinflaatio, kuten eräs amerikkalainen talousnero varoittelee - mutta onko väite totta. Harvoin talousnerot kuitenkaan ovat oikeasti oikeassa, kuten jo taisin aikaisemmin todeta, Ja mitä yhdestä hyperinflaatiosta. Sehän vain parantaisi kilpailukykyämme, kun tuotteidemme hinnat kävisivät naurettavan alhaisiksi meitä ympäröiville maille. Me itse emme vaan pystyisi ostamaan niitä, mutta mitäs väliä sillä on?
Joten mikä olikaan lopputulos? Eurosta eroaminen toisi moninkerroin paremman lopputuloksen kuin palkkojen aleneminen ja inflaatio laskisi samalla palkatkin. Täydellinen ratkaisu Kansantaloudellisesti, mutta onko se hyvä ratkaisu yksittäisen ihmisen kannalta. Paha sanoa. Tulos on kuitenkin sama kuin palkkojen laskulla, mutta vain parempi kilpailukyvyllisesti.