Blogi

Vaeltelulla netin maailmassa löysin juuri naisille sopivaa tekstiä, joka osuu useimpiin naisiin hyvin paikalleen:

http://plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/parisuhteessa/tarjolla-kelvottomia-lurjuksia-mita-tehda-kun-kumppania-ei-loydy?utm_source=plaza&utm_medium=relatedarticles

Jokaiselle valittajalle, joita olen elämäni aikana tuntenut monia - siinä on teille artikkeli.

Mietin joskus tätä suomalaista kulttuuria. Kun vertaa tätä vaikka Afriikkalaiseen kulttuuriin, jossa ihmiset terverhtivät ilman ongelmaa vastaan tulijaa pienellä tiellä - niin aika erillaista on suomessa. Suomessa tuntuu jopa pahalta alkaa puhumaan tuntemattomien kanssa.
Mutta oletteko oikeasti huomanneet, kuinka helppoa se oikeasti on. Kun vain uskaltaa avata suunsa ja jutella, niin huomaa miten helpottuneita monet suomalaiset ovat, kun voivat puhua kanssasi. Itseasiassa on aika harvinaista, että suomalaiset katsovat sinua pitkään, jos alat puhumaan. Ehkä he ovat hermostuneita, kun eivät tiedä mitä sanoa, mutta kun autat heitä puhumaan, niin tuo ongelma on ratkaistu.

Eli mitä siis tarkoitan?

Että oikeasti suomalaiset eivät ole niin mutrusuita, kuin kulttuuri antaa ymmärtää. Että oikeasti suomessa osataan keskustella tuhat kertaa paremmin kuin ulkomailla, jossa keskustelu on todella pinnallista jauhaamista. Suomalaiset kertovat itseasiassa mielellään itsestään muukalaiselle. He suorastaan rakastavat puhumista.

Joten ystäväiseni, nyt on aika astua pois vanhoista kaavoista ja kokeilla jotain uutta.
Puhu naapurisi kanssa. Puhu vaikka säästä alkuksi.

Koska elämässä menestyy parhaiten, jos osaa vaihtaa sanoja - kannattaa aloittaa jo tänään tämä pieni harjoitus.

"Lumi oli valkeaa.
Se peitti aukion kaikilta laidoilta, mutta itse aukio oli lumesta puhdas.
Kivisten laattojen alla risteili putkien verkko, josta lämpö sulatti lumen ja jään pois aukion pinnalta. Näin tuo suuri kompassin kuvio oli aina näkyvillä. Ja pimenevässä illassa seinillä loistavat valkeat lamput saattoivat valaista kompassin sakaria.

Taivas oli musta, maa oli valkeaa. Oli myöhäinen talvi-ilta, mutta aukio oli elämää täynnä. Aukion laidalle oli rakennettu pieni katos, jonka alla soitti musiikkia pieni ryhmä, jonka keskellä seisova nuori nainen kirkui kaiuttimista meteliä kaupunkisolaan, niin että kerrostaloissa asuvat eivät varmastikaan saaneet unta illan hetkinä.

Väkeä oli kerääntynyt katoksen eteen; Kirkuvia tyttöjä, vauhkoja nuoria miehiä; Kaljapullojen innoittamia ihmisiä; Vanhempia ihmisiä hymysuissa kauempana tiiviin katoksen edessä seisovan ryhmän edessä.

Varjoissa seisoi hahmo, joka katsoi vaitonena tätä näkymää. Hän tarkasteli värien symmetriää. Hän katsoi miten valkea lumi kimalteli; miten talvi imi valoa juhlan tunnelmaa itseensä. Hän katseli kuinka höyry nousi väestä ylös, valkeaa höyryä, joka katosi pimeään iltaan.

Hahmo mietti, mikä sai ihmiset riehaantumaan aina ryhmässä seisomassa palvomassa musiikkia temppelimäisen rakennelman edessä. Uskonnollisuutta?
Ehkä.

Talvi huokaili jossain taivaalla, siellä missä tähdet varmasti katselivat alas näytelmää.
Pakkanen oli nousemassa, mutta väki ei siitä välittänyt. Ilon valkea lämmitti väkeä. Näkymätön valkealiekki.
"

Lempiharrasteeni on tujottaa elokuvia omalta valkokankaaltani. Ja tähän elokuvaan ihastuin jonkin aikaa sitten.
State Of Play,
Ohjaaja: Kevin MacDonald
Kirjoittajat: Matthew Michael Carnahan ja Tony Gilroy
Pääosissa:Russell Crowe, Rachel McAdams ja Ben Affleck

Kertomus siitä miten taskuvarkaan kuolema yhdistyy kongressiedustajan avustajan kuolemaan. Crowe esittää todella hyvän roolin lehtimiehenä, joka ystävänsä kongressiedustajan pyynnöstä alkaa tutkia ystävän avustajan kuolemaa. On todistettava, että kyseessä ei ollut itsemurha.
Mukaan tulee pakollinen naispääosan esittäjä, joka uransa alussa oleva lehtinainen. No mitään romanttista suhteessa ei ole, vaan kuvaus pysyy kahden kolleegan työn kuvaukseen.
Elokuva pohtii poliittista elämää ja on eräänlainen vihahdeikas salapolisiitarina, jossa hahmojen luonteiden kuvaus on tärkeällä osalla.

Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että tämä kyseinen elokuva on hieno teos, vaikka voi olla, että tarkempi juonen tarkastelu tuokin esiin hollywoodille tyypillisiä pintasilaisuja hahmoihin ja juoniin.

Mutta hieno elokuva silti. Eikä mikään toimintaelokuva, eli jos olet toimintaelokuvan ystävä, niin tämä elokuva ei ole sitä.

Elämän aikana kuulee hyvin paljon kaikenlaisia lupauksia. Niin todellisen tuntuisia lupauksia. Jo kauan sitten väsyin niiden kuulemiseen, koska vain harva luvattu asia koskaan toteutui.

Olen miettinyt, miten paljon mielekäämpä olisi elämässä yrittää olla lupaamatta turhia. Heittää noita valkeita valheita, joita voi syöttää ihmisille syystä tai toisesta. Varsinkin ne ihmiset, joilla on tarve tulla kuulluksi - jotka haluavat saada sydäntään purruksi - lupaavat usein ihan mitä vaan, mitä eivät milloinkaan aio pitää. Eivät he edes itse huomaa tai ymmärrä miksi heidän käytöksensä on ns. epämielyttävää.

Elämäni kaikki ongelmat oikeastaan melkein kulminoituvat olemattomiin lupauksiin. Ehkä jokaisen ihmisen elämän ongelmat kulminoituvat olemattomiin lupauksiin. On vaikeata nähdä, mikä voisi olla suurempi ongelmien lähde maailmanlaajuisesti. Sillä rikotuista ja väärin annetuista lupauksista syntyy niin paljon riitaa ja sotia ja eripuraa, että en usko ihan vain perusvihan ja halveksunnan voivan olla suurempi hädän aiheuttaja.

Kun avaa googlen ja hakee millä tahansa kielellä sanalla rikotut lupaukset, saa paitsi tunnetun elokuvan nimen, lukuisan joukon lupausten rikkomista koskevia kohtia. On tehty lauluja, lehtiartikkeleita, mielipiteitä kuten tämä ja paljon muuta. Varmaan yhtä paljon kuin aiheesta rakkaus, joka kiehtoo ihmismieltä kovasti enemmän kuin varjoon jäävä luottamus sana. Vaikka nämä kaksi sanaa kytkeytyvätkin vahvasti toisiinsa.