Blogi

Kirjoittamisprojekti vei aikaani. Sanojen hakkaaminen dokumenttiin on yllättävän kuluttavaa puhaa, varsinkin jos kirjoittamisessa pitää olla jotain järkeä. Luin tänään hienon todistelman, joka oli rakennettu erään talousneron ajatuksiin. Mietin siinä, että talousneroja on ollut ihmiskunnan historia täynnä ja vieläkään emme ole luoneet taloudellista utopiaa, jossa kaikki on hyvin. Kaikki liittyy kaikkeen ja lopputuloksia on mahdotonta ennustaa. Viisas liikkuu pienin askelin, eikä ota järjettömiä hyppäyksiä ahnein ajatuksin. Suomi on noin pääsääntöisesti noudattanut viisaasti viimeistä neuvoa, paitsi vuoden 2000 jälkeen, jolloin ahneus on noussut päähän.

Minäkin pieni olento asun upeassa omakotitalossa, joka on liian iso minulle. Tai sitä mieltä olivat kaikki, jotka olivat mukana rakentamisurakassa. Itse olen sitä mieltä, että asun täydellisyydessä. Mutta asumismuotoni kertoo ahneudesta. Olen onnistunut jollain omituisella tavalla toteuttamaan unelmani täydellisessä talosta, joka viittaa siihen, että yhteiskuntamme jakaa turhan helpolla ilmaista rahaa. Tämä viimeinen huomio on pelottava. Kävinkin tutkimassa tilastoja ja havaitsin, että Suomalaisilla yrityksillä on mennyt viimeiset kaksikymmentä vuotta äärimmäisen hyvin ja menee koko ajan paremmin. Tilastojen mukaan rahaa on saatavilla ja yritysten verotus on olematonta verrattuna tuloihin. Suomi on todellinen rahasampo.

Katson hämmentyneenä televiosiota, jossa eräs entinen pääministeri mietti eläkepommia menneisyydessä - joka oli puuta heinää jo koko ajatuksen keksimishetkellä. Nyt tällä viikolla on tilastollinen fakta, että eläkepommi ei laukea millään tavalla. Jos ette usko, niin tutkikaa tilastoja itse ja väittääkää muuta. Toinen ei niin välkky johtajatyyppi keksi idean, että palkkojen laskulla autetaan suomalaista teollisuutta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos palkkoja laskettaisiin, pitäisi myös hintojen laskea ja niin edelleen. Koko yhteiskunta pitäisi kulkea alas menolinjalla eli pitäisi suorittaa ---- ööö ---- ai niin revalvaatio. Hei tämähän kuulostaa jo ongelmalta, josta puhuttiin kun aikoinani kävin integroituvan euroopan kansantaloustieteen kursseja. Kun olemme integroituneet eurooppaan ja ottaneet yhteisen valuutan, niin emme kykene tekemään samoilla menetelmillä vetoja kuin itsenäisen valtion pitäisi pystyä - eli säätelemään rahamme arvoa.

Hyvät ihmiset, ei pidä itkeä, kun vastaan tulevat yhdentyneen euroopan ongelmat. Ne pitää ottaa vastaan kuin mies ja pitää suunsa kiinni, kun ei tiedä mitä puhuu. Palkkojen laskeminen ei ole ratkaisu ennen kuin laitetaan hintasäätely päälle - ja hinta säätelystä ei tietenkään ole kenenkään mielestä mitään hyötyä, kun se vaikeuttaa myymistä.
Joten eiköhän unohdeta puheet palkan laskusta ja odotetaan kun inflaatio tekee tehtävänsä.

Yksi vaihtoehto tietenkin olisi.Poistua eurosta vauhdikkaasti, joka parantaisi suomalaisen tuotteen kilpailukykyä maailmalla. Vaarana tietenkin olisi hyperinflaatio, kuten eräs amerikkalainen talousnero varoittelee - mutta onko väite totta. Harvoin talousnerot kuitenkaan ovat oikeasti oikeassa, kuten jo taisin aikaisemmin todeta, Ja mitä yhdestä hyperinflaatiosta. Sehän vain parantaisi kilpailukykyämme, kun tuotteidemme hinnat kävisivät naurettavan alhaisiksi meitä ympäröiville maille. Me itse emme vaan pystyisi ostamaan niitä, mutta mitäs väliä sillä on?

Joten mikä olikaan lopputulos? Eurosta eroaminen toisi moninkerroin paremman lopputuloksen kuin palkkojen aleneminen ja inflaatio laskisi samalla palkatkin. Täydellinen ratkaisu Kansantaloudellisesti, mutta onko se hyvä ratkaisu yksittäisen ihmisen kannalta. Paha sanoa. Tulos on kuitenkin sama kuin palkkojen laskulla, mutta vain parempi kilpailukyvyllisesti.

Vaeltelulla netin maailmassa löysin juuri naisille sopivaa tekstiä, joka osuu useimpiin naisiin hyvin paikalleen:

http://plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/parisuhteessa/tarjolla-kelvottomia-lurjuksia-mita-tehda-kun-kumppania-ei-loydy?utm_source=plaza&utm_medium=relatedarticles

Jokaiselle valittajalle, joita olen elämäni aikana tuntenut monia - siinä on teille artikkeli.

Mietin joskus tätä suomalaista kulttuuria. Kun vertaa tätä vaikka Afriikkalaiseen kulttuuriin, jossa ihmiset terverhtivät ilman ongelmaa vastaan tulijaa pienellä tiellä - niin aika erillaista on suomessa. Suomessa tuntuu jopa pahalta alkaa puhumaan tuntemattomien kanssa.
Mutta oletteko oikeasti huomanneet, kuinka helppoa se oikeasti on. Kun vain uskaltaa avata suunsa ja jutella, niin huomaa miten helpottuneita monet suomalaiset ovat, kun voivat puhua kanssasi. Itseasiassa on aika harvinaista, että suomalaiset katsovat sinua pitkään, jos alat puhumaan. Ehkä he ovat hermostuneita, kun eivät tiedä mitä sanoa, mutta kun autat heitä puhumaan, niin tuo ongelma on ratkaistu.

Eli mitä siis tarkoitan?

Että oikeasti suomalaiset eivät ole niin mutrusuita, kuin kulttuuri antaa ymmärtää. Että oikeasti suomessa osataan keskustella tuhat kertaa paremmin kuin ulkomailla, jossa keskustelu on todella pinnallista jauhaamista. Suomalaiset kertovat itseasiassa mielellään itsestään muukalaiselle. He suorastaan rakastavat puhumista.

Joten ystäväiseni, nyt on aika astua pois vanhoista kaavoista ja kokeilla jotain uutta.
Puhu naapurisi kanssa. Puhu vaikka säästä alkuksi.

Koska elämässä menestyy parhaiten, jos osaa vaihtaa sanoja - kannattaa aloittaa jo tänään tämä pieni harjoitus.

"Lumi oli valkeaa.
Se peitti aukion kaikilta laidoilta, mutta itse aukio oli lumesta puhdas.
Kivisten laattojen alla risteili putkien verkko, josta lämpö sulatti lumen ja jään pois aukion pinnalta. Näin tuo suuri kompassin kuvio oli aina näkyvillä. Ja pimenevässä illassa seinillä loistavat valkeat lamput saattoivat valaista kompassin sakaria.

Taivas oli musta, maa oli valkeaa. Oli myöhäinen talvi-ilta, mutta aukio oli elämää täynnä. Aukion laidalle oli rakennettu pieni katos, jonka alla soitti musiikkia pieni ryhmä, jonka keskellä seisova nuori nainen kirkui kaiuttimista meteliä kaupunkisolaan, niin että kerrostaloissa asuvat eivät varmastikaan saaneet unta illan hetkinä.

Väkeä oli kerääntynyt katoksen eteen; Kirkuvia tyttöjä, vauhkoja nuoria miehiä; Kaljapullojen innoittamia ihmisiä; Vanhempia ihmisiä hymysuissa kauempana tiiviin katoksen edessä seisovan ryhmän edessä.

Varjoissa seisoi hahmo, joka katsoi vaitonena tätä näkymää. Hän tarkasteli värien symmetriää. Hän katsoi miten valkea lumi kimalteli; miten talvi imi valoa juhlan tunnelmaa itseensä. Hän katseli kuinka höyry nousi väestä ylös, valkeaa höyryä, joka katosi pimeään iltaan.

Hahmo mietti, mikä sai ihmiset riehaantumaan aina ryhmässä seisomassa palvomassa musiikkia temppelimäisen rakennelman edessä. Uskonnollisuutta?
Ehkä.

Talvi huokaili jossain taivaalla, siellä missä tähdet varmasti katselivat alas näytelmää.
Pakkanen oli nousemassa, mutta väki ei siitä välittänyt. Ilon valkea lämmitti väkeä. Näkymätön valkealiekki.
"

Lempiharrasteeni on tujottaa elokuvia omalta valkokankaaltani. Ja tähän elokuvaan ihastuin jonkin aikaa sitten.
State Of Play,
Ohjaaja: Kevin MacDonald
Kirjoittajat: Matthew Michael Carnahan ja Tony Gilroy
Pääosissa:Russell Crowe, Rachel McAdams ja Ben Affleck

Kertomus siitä miten taskuvarkaan kuolema yhdistyy kongressiedustajan avustajan kuolemaan. Crowe esittää todella hyvän roolin lehtimiehenä, joka ystävänsä kongressiedustajan pyynnöstä alkaa tutkia ystävän avustajan kuolemaa. On todistettava, että kyseessä ei ollut itsemurha.
Mukaan tulee pakollinen naispääosan esittäjä, joka uransa alussa oleva lehtinainen. No mitään romanttista suhteessa ei ole, vaan kuvaus pysyy kahden kolleegan työn kuvaukseen.
Elokuva pohtii poliittista elämää ja on eräänlainen vihahdeikas salapolisiitarina, jossa hahmojen luonteiden kuvaus on tärkeällä osalla.

Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että tämä kyseinen elokuva on hieno teos, vaikka voi olla, että tarkempi juonen tarkastelu tuokin esiin hollywoodille tyypillisiä pintasilaisuja hahmoihin ja juoniin.

Mutta hieno elokuva silti. Eikä mikään toimintaelokuva, eli jos olet toimintaelokuvan ystävä, niin tämä elokuva ei ole sitä.

Elämän aikana kuulee hyvin paljon kaikenlaisia lupauksia. Niin todellisen tuntuisia lupauksia. Jo kauan sitten väsyin niiden kuulemiseen, koska vain harva luvattu asia koskaan toteutui.

Olen miettinyt, miten paljon mielekäämpä olisi elämässä yrittää olla lupaamatta turhia. Heittää noita valkeita valheita, joita voi syöttää ihmisille syystä tai toisesta. Varsinkin ne ihmiset, joilla on tarve tulla kuulluksi - jotka haluavat saada sydäntään purruksi - lupaavat usein ihan mitä vaan, mitä eivät milloinkaan aio pitää. Eivät he edes itse huomaa tai ymmärrä miksi heidän käytöksensä on ns. epämielyttävää.

Elämäni kaikki ongelmat oikeastaan melkein kulminoituvat olemattomiin lupauksiin. Ehkä jokaisen ihmisen elämän ongelmat kulminoituvat olemattomiin lupauksiin. On vaikeata nähdä, mikä voisi olla suurempi ongelmien lähde maailmanlaajuisesti. Sillä rikotuista ja väärin annetuista lupauksista syntyy niin paljon riitaa ja sotia ja eripuraa, että en usko ihan vain perusvihan ja halveksunnan voivan olla suurempi hädän aiheuttaja.

Kun avaa googlen ja hakee millä tahansa kielellä sanalla rikotut lupaukset, saa paitsi tunnetun elokuvan nimen, lukuisan joukon lupausten rikkomista koskevia kohtia. On tehty lauluja, lehtiartikkeleita, mielipiteitä kuten tämä ja paljon muuta. Varmaan yhtä paljon kuin aiheesta rakkaus, joka kiehtoo ihmismieltä kovasti enemmän kuin varjoon jäävä luottamus sana. Vaikka nämä kaksi sanaa kytkeytyvätkin vahvasti toisiinsa.

Netin maailma on täynnä petoksen yrityksiä. Niitä on melkoisen helppo löytää. Parhaimmat petokset ovat nerokkaita. Ne kertovat suoraan olevansa petosta, kuitenkin sellaisessa sanamuodossa, että heti asiaa ei voi ymmärtää.
Olen virtuaalisessa maailmassa törmännyt moneenkin huijariin. Aika usein huijaus näyttää olevan kytketty naisiin - ja aika monesti huijarit oikeasti ovat naisia. Tosin suuria rahasummia huijaavat miehet. Naiset ovat enemmän kiinnostuneita pikku rahoista.

No sellaista se on. Jotkut haluavat hyötyä ihmisistä. Heidän elämänsä on muuten kurjaa. Ei se mitään, minä olen aina ymmärtänyt heitä. Ja olen muutaman kerran tahallani ihan antanut toisen päästä tavoitteeseensa, jotta hänelle tulisi hyvä mieli. Tosin harvemmin.

Olen ihmisenä hyvä tai ainakin yritän olla hyvä. Toinen asia olenko sellainen. Mutta minun on vaikeata ymmärtää, miksi pitää huijata ihmisiä. Miksi ei voi olla vain oma itsensä ja yrittää elää niillä taidoilla, jotka hallitsee.

No kieltämättä suurimmat huijarit löytyvät aina portaiden huipuilta. He ovat manipuloijia, jotka hyödyntävät ihmisiä. Tekevät ihmisten työllä rahaa. Mutta heitä ei enää kutsuta huijareiksi. He ovat johtajia, politiikkoja ja muita huipputason ihmisiä. Jos he huijaavat ihmisiä, se on vain organisointia ja vallan käyttöä.
Mutta älkäämme ymmärtäkö asiaoita väärin. On oikeasti ihan todellisia ihmisiä. On niitä jotka eivät halua pahaa muille. Ja haluavat auttaa oikeasti. Heitä on vain vaikea löytää. Mutta uskokaa, niin on huijareitakin. Rikollisia täytyy oikeasti etsiä.

Mietin toisinaan miksi jotakin puoluetta kutsutaan popularistiseksi. No selityshän on tietenkin, että luvataan kovasti ihmisiä kosiskelevia asioita. Ja vain että saataisiin ääniä.

Miksi tämä tuntuu jotenkin tutulta. Ai niin kaikki puolueethan harrastavata tätä. Eli se on tärkeä osa politiikkaa. Jotkut populistiset linjat eivät ole vain yhtä paljon popularismin hakemista kuin toiset. Kuka taas määrittelee tämän asian? Oikeaoppinen polittinen linja tietenkin.
Koska politiikka on muuttunut tavattoman popularistiseksi äänestäjien kosiskeluksi, jonka jälkeen yhtään lupausta ei voi pitää syystä tai toisesta, niin mielestäni on ihan mahtava idea äänestää juuri sitä puoluetta, jota kaikki haukkuvat popularistiseksi. Eli perussuomalaisia.

En aio äänestää perussuomalaisia, koska pitäisi heitä jotenkin älykkäämpinä kuin muut tai siksi, että heillä olisi viehättävä ideologia. Aion äänestää heitä siksi, koska muilla puolueilla ei ole sellaista ideologiaa, joka oikeasti olisi heidän sisällään.

No korjaan edellistä väitettäni hieman heti perään. Kokoomus yrittää kovasti luoda itselleen ideologisen mallin, mutta pelkkä tuo mallin esittäminen saa minut voimaan pahoin. Eli vastustan ehdottomasti oikeistolaisuutta. Mutta koska suomessa ei ole kuin oikeistolaisia puolueita, äänestän perussuomalaisia. Ihan vain oikeasti protestoidakseni ja saadaksen aikaan oikeasti järjestelmässä muutoksen. Eli toivon mukaan opetus saa muutkin herättämään sisällään sen ideologisen näkemyksen, joka pitäisi elää tätä maata johdettaessa. Ja myös sen näkemyksen, joka oikeasti on ideologian mukaista.

Olen jo vuosia katsellut väsyneenä, miten sosiaalidemokraatit ovat olleet oikeistolaisempia kuin oikeistopuolueet, miten keskusta törppöilee ja ei oikein tiedä mistään mitään ja miten kokoomus puhuu puuta heinää ja populisoi hienoja mielukuvia, jotka eivät kestä tarkempaa tarkastelua.

Valitettavasti tässä tekstissä ei voi mainita pahimpia sekopäitä nimillä, joten riittäköön se toivo, että seuraavissa vaaleissa ihmiset käyttäisivät päätään. Menkää äänestämään kaikki. Vain äänestämällä voi tässä maassa saada oikeasti demokraattisia muutoksia aikaan. Sillä mehän emme tätä menoa ole kohta demokratia vaan pienen eliittiryhmän hallitsema maa, joka piiloutuu näppärästi eduskunnan kuoren suojaan - Hallituksen jäsenienhän ei tarvitse olla kansan valitsimia, toisin kuin presidentin - Miettikäähän tätä kysymystä vasten, mikä suunta vallan huipulla on tällä hetkellä. Kansanvalta vai harvainvalta.

Netti on täynnä älykkäitä kirjoituksia. Uskomattoman hienoja blogeja ja kirjoituksia, joissa ihmiset tuovat omaa sisintää sanallisesti hienosti esiin.
Olen otettu, miten taitavia kirjoittajia ihmiset ovat.

Kirjoittaminen on hienoin taiteenlaji, mitä ikinä on syntynyt. Sanojen avulla voi mennä sellaisiin paikkoihin, joihin millään muulla taidemuodolla ei voi päästä. Yksi kirja kertoo enemmän kuin trijardi kuvaa. Yksikään elokuva ei pääse samalle tasolle kuin kirja. Viisi sanaa kuvaa enemmän kuin yksikään keksitty taideteos.

Jos olet kuvitellut, että kuvissa on enemmän sisältöä kuin tekstissä, olet ollut väärässä - Tekstissä on koko ihmisen mielikuvitus mukaan, ja sanoissa on mitä tahansa värejä millä tahansa skaalalla ja kaikilla niillä mahdollisilla tavoilla, joita taideteokseen olisi voinut teoreettisesti laittaa, ennen kuin taiteilija pilasi sen maalamalla sen kankaalle.

Teksteissä on ilkeyksiä ja kauneutta. Netin tekstit ovat kuin maisemassa olevat grafiitit. Niitä on kamalan paljon, eivätkä ne likaa maisemaa kuten grafiitit. Eli netin tekstit ovat itseasiassa hyvin mielyttäviä ihmisille. Niiden lukeminen on oma valinta. Ruman grafiitin katsominen ei ole oma valinta, sillä se tulee vastaan yllättävästi kulman takaa. Niin aivan oiken - voi tietenkin tehdä valinnan ettei mene kulma taakse. Aivan nerokas lukijani. Mutta minusta on siltikin enemmän valinta kirjoittaa tietty osoite location barille kuin että vaellella kaupunkin kaduilla ja huomata seinän rumuuden.

No tästä voi aina kiistellä. Mutta onneksi tällä sivustolla kukaan ei koskaan kiistele mistään. Minun mielipiteeni on ehdottoman oikea. Se on grafiitti seinällä, jota kukaan ei katso eikä lue.

Mietin politiikan toimivuutta. Otetaan esimerkiksi vaikka yksi viime vuoden suuri tempaus, joka syntyi poliittisen tahdon puutteesta. Reumasairaalan lopettaminen. Tähän kuuluin paljon kommentteja, että kyllä tämä voidaan hajauttamalla hoitaa. Kyllä reuma on voitettu sairaus.
Ja paljon muuta perustelua.
Samaan aikaan kaikkia keskittämisiä perusteltiin kovasti rahan säästöllä. Mitä ihmettä? Siis keskittäminen johonkin paikkaan säästää rahaa, mutta reumasairaalan lopettaminen tuo yhteiskunnalle voittoja?

Tämä kyseinen ja tietojeni mukaan varsin epäonnistunut, selvästi ideologinen lopettamispäätös, on vain yksi esimerkki siitä, että yhteiskunnan päättäjät eivät oikeasti tiedä ympäristöstään mitään. He pomppivat sinne tänne pinnallisten tietojen avulla, ehtimättä paremmin tutustua faktoihin. Sitten heidän joukossaan on kaiken tietäviä ihmisiä, jotka luulevat tietävänsä kaiken, mutta totuus saattaa olla karumpi.

Sellainen on demokratia. Ainakin suomalainen demokratia, jossa vallan huipulle päässeillä ei ole minkäänlaista vastuuta teoistaan. Mutta tässä on saman tien tuhannen taalan kysymys. Mikä olisi parempi ratkaisu? Miten nämä kaikki ongelmat voisi ratkaista?

Yksi idea olisi asiantuntijuus, mutta on harvinaisen usein nähty, kuten reumasairaalan kohdalla, että asiantuntijuus ei auta mitään, jos ihminen on muuten tyhmä.

Ehkä vastuuntuntoisuus olisi ratkaisu. Ehkä kansanvalitaista valintasysteemiä voisi parantaa laittamalla valtaan tulijoille jonkilaiisia vaatimuksia vastuuta vastaan. Eli he olisivat kirjaimmellisesti jotenkin vastuussa - muutenkin kuin vain tuleviin äänituloksiinsa nähden.

Ehkä seuraamukset voisivat auttaa?