Blogi

Maailma on täynnä tarinoita. Jo ennen muinoin ihmiset istuivat nuotiolla tai takan ääressä ja kertoivat päivän päätteeksi toisilleen kertomuksia.

Uskonto pitää sisällään rikkaan kertomusperinteen pyhistä henkilöistä ja tapahtumista. Jotkut liputtavat nykyaikana suurten tarinoiden kuolemaa. Virheellisesti, niin väitän.

Tarinat eivät ole kadonneet minnekään. Ne ovat muuttaneet muotoaan ajan myötä, löytäneet väylän tähän aikaan. Mitä muutakaan televisio-ohjelmat, laulunsanat, elokuvat ja tietokonepelit olisivat pulloillaan, kirjoista tai sarjakuvista puhumattakaan?

Tarinoita on, niin väitän, niin kauan kuin ihminenkin on. Syynä on se, että tarinoiden kautta saamme puhuttua asioista, joihin arkinen asioiden faktapohjainen kuvaaminen ei kykene. Tarinat puhuva siitä, millainen ihminen on, mitä ihminen haluaisi olla, mitä ihmisen pitäisi olla. Tarinat antavat merkityksiä ja ihanteita. Kuulija/kokija samaistuu tarinaan, ja merkitykset ja ihanteet kulkevat ihmisten mukana takaisin arkeen.

Mistä tarinoista sinä pidät? Kehen samaistut? Mitä nuo tarinat kertovat sinulle siitä, kuka olet ja mitä haluaisit olla? Mitä arvostamiasi ominaisuuksia ne edustavat? Miten nuo arvostamasi asiat voisivat hetkellisen samaistumisen lisäksi kantautua arkeen?

Minulla on isäni entinen nahkatakki, jolla on ikää jokseenkin saman verran kuin minulla. 70-luvulla asiat tehtiin kestämään, niin mies kuin takkikin.

Takki on kyllä yhä tyylikäs - jopa siinä määrin että ihmiset välillä pitävät sitä jostakin muotiliikkeestä ostettuna - mutta viime aikoina käyttövuodet ovat alkaneet näkyä siinä. (Vähän niin kuin minussakin.) Varsinkin takin kaulus oli päässyt hiertymään puhki, ja niinpä jouduin sitä hivenen korjauttamaan. Kaulus vaati ammattilaisen kättä, mutta vuoren irvistävän sisäsauman päätin itse parsia.

Otin esille neulaa ja lankaa, asetin takin polvilleni ja valmistauduin nuppineulaamaan sauman nätisti umpeen parsimista varten. Ja silloin tein havainnon: en ollut ensimmäinen takin vuorta korjailemaan asettuva! Kainalon kohdalta revennyttä sisäsaumaa oli joku - isäni itse tai todennäköisemmin äitini hänen puolestaan - ommellut uudestaan kasaan!

Tunnelma oli hieno, olin juuri siinä hetkessä hyvin lähellä vanhempiani, liittämässä omat ompeleeni aiempien sukupolvien ketjuun.