Kun itse istuu veden äärellä ja katsoo lokin liitelyä, se tuntuu rauhoittavalle, levolliselle ja kauniille. Lokki kirkuu, aallot pauhaavat, tuuli suhisee, aurinko paistaa, kallio jolla istuu on lämmin. Nyt se (siis lokki, ei kallio) syöksyy veteen, nappaa kalan, nousee takaisin ilmaan.
Kun itse on kerrostalonsa lähistöllä ja katolla pesii lokki, se ei tunnu kovin rauhoittavalle. Pikemminkin juoksijat, kävelijät, koirien ulkoiluttajat, pienet lapset rattaissa, kaikki saavat stressata vimmaisesti pesäpiiriään (eli koko taloyhtiön pihaa omanaan) puolustavaa lokkia. Nyt se syöksyy ja kirkuu ja paskoo. Lentää korkealle ja syöksyy uudelleen.
Ehkä lokki ei ole väärässä paikassa, ehkä minä olen.