Blogi

Minulla on pieniä antipatioita 3D-elokuvia kohtaan. Liian usein siitä 3D-tekniikasta on jäänyt muistuttamaan pelkkä kipeä nenä. Lisäksi, olen poika, joka käyttää silmälaseja. 3D-lasit on niin kivasti suunniteltu, että ne sopivat erilaisten silmälasien päälle. Nenänvarren päälle voi kasata kuitenkin vain rajallisen määrän kamaa. Minun nenäni on ihan normaalin kokoinen, ei ne 3D-gogglesit siinä kauhean mukavasti istu. Kriitikot kehuvat elokuvia siitä, että 3D-efektit eivät häirinneet. Minä taas haluan, että kankaalta puskee tehostetta silmille kunnolla ja sekä korkealle että syvälle. 3D-efektit on venytetty äärimmilleen esimerkiksi juonettomassa zombihötössä Resident Evil: Afterlife.

Nyt teattereissa on piirrettyjen lisäksi seikkailuelokuva lapsille ja lastenmielisille, Pirates of the Caribbean: On Stranger Tides. Kyseessä on siis sarjan neljäs osa. Neljäs. Yleensä tämä ei lupaa hyvää. Tekijöiden keskuudessa on väläytelty jopa mahdollisuutta uudesta trilogiasta. Edellisiä osia ei ole pakko katsoa ennen tämän katsomista, aika itsenäinen paketti on kyseessä. No mutta kannattaako se katsoa vai ei?

Johnny Deppin elokuvissa on hienoa Johnny Depp, ja Pirates tarjoaa juuri sitä. Depp keikaroi jälleen Jaska Varpusena. Pari muutakin tuttua naamaa löytyy. Lisäksi pahiksena merirosvomaisissa silmämeikeissä on itse Lovejoy, antiikkikauppiaiden eliittimies. Näyttelijöillä ainakin on taitoa. Ensimmäisten osien Keiran ja Legolaksen korvaajat keskittyvät olemaan söpöjä (ja Merenneito-Astrid on).

Jos tämän elokuvan aikoo mennä katsomaan, niin muistakaa, että se on Walt Disney –elokuva ja tehty lapsille. Veri ei roisku ja rommipullo on miekkaa tärkeämpää. Ja minua harmittaa, ettei tällaista ollut silloin kun olin 11-vuotias.

Katso: Jos Johnny on ihana tai ainakin hauska. Jos tykkäsi aiemmista, tämä yltää osan niistä yläpuolelle.

Älä katso: Jos et pidä siitä, että Englannin sotilaat ovat lähinnä koomisia nyrkkeilysäkkejä.

[video]GI6CfKcMhjY[/video]

Kirjoittaessa soi tämä.

Tänään arvostelen elokuvateattereita.

[LAINAUS Kimmo Laakso] Mutta jos elokuvissa nähtäisiin useammin vanhoja elokuvia me voisimme tasan tietää mitä saamme, ottamatta riskejä. Ajattele: haluat tehdä vaikutuksen mielitiettyysi. Ehkäpä olisi parempi viedä hänet katsomaan taattu veto, se leffa minkä olet nähnyt 77 kertaa. Vaikkapa Taxi Driver vuodelta 1976, jossa Robert de Niro esittää Travis Bickle-nimistä suharia.[/LAINAUS]

Laakson kirjoitus DVD-aresti kysyy, miksei vanhoja leffoja näytetä toiveuusintoina leffateattereissa. Klassikot joutuvat dvd-hyllylle arestiin. Hyvä kysymys. Itse en ehkä yrittäisi tehdä vaikutusta mielittyyni, Taksikuskilla. Mutta elokuvalla Once saattaisin yrittää. Itse olen enemmän huolissani tulevista sukupolvista. Kotiteatteri ja yhden seinän täyttävä valkokangas on pakkohankinta. Muuten lapseni ei ehkä ymmärrä Terminator 2:n nyansseja. Entäpä ne ”eeppiset” elokuvat. Avatar pitää nähdä elokuvateatterissa, jos ei voi, niin Pocahontasin voi katsoa sitten kotona.

Sitten on vielä ne klassikot, joista Laakso kirjoittaa. Niitä varten tarvitaan vanhanaikainen projektori. Niitä klassikoita pitää metsästää, että ne saisi edes sinne dvd-arestiin.

Minulla on kuitenkin uskoa. Finnkino näyttää nyt jo oopperoita ja välillä urheilulähetyksiä. Ehkäpä joskus vielä se Huuliharppukostaja.

Spidermanista tehdään reboot, eli uusi ykkönen, joka aloittaa tarinan alusta. Ymmärsin Bondin rebootin. Ymmärsin Teräsmiehen rebootin. Ymmärsin todella Batmanin rebootin. Tätä en ymmärrä. Spiderman-leffat eivät ole minusta niin vanhoja. Minäkään en ole vanha. Arvostelen tässä vielä yhden uuden elokuvan. Thor kertoo supersankarista, jonka supervoimat johtuvat siitä, että se tyyppi on oikeasti jumala. Tällä alkuasetelmalla elokuvan pitäisi olla silkkaa timanttia. ei ollut. Jätkän mukaan on sentään nimetty viikonpäivä. Pettymys.

Katso: Jos kaikki Marvel-leffat pitää nähdä, ja sinusta on hauskaa nähdä Samuel L. Jackson huonoissa elokuvissa.

Älä katso: Jos efektihöttö ei ole juttusi ja Robert Downey Jr. asetti supersankarileffa-rimasi korkealle Ironmanissa.

[video]JOddp-nlNvQ[/video]

P.S. Katsoin kirjoittaessa euroviisukarsintoja. Suomen esitys oli mielestäni parempi kuin monella muulla. Onko tämä paha?

Koska kerään yhä rohkeutta deitti-ilmoituksen tekemiseen ja tuoreimmat minusta olevat kuvatkin ovat viime vuosikymmeneltä, tutkailin tämän sivuston muuta tarjontaa ja luin muita blogeja. Jotkut olivat huonoja, jotkut hyviä. Lopuksi ihastuin naiseen nimeltä Sandra Marins.

[LAINAUS Sandra Marins] Muutin enkkuun mennäkseni naimisiin Russell Brandin kanssa. Hänet vei Katy Perry. Sitten vaihdoin Williamiin. Sitten tuli Kate. Minulla on pari Kate ja Katy nimistä tuttua. Poistin ne kaikki facebook-kavereista. Ihan vaan varmuuden vuoksi. [/LAINAUS]

Muodikkaana tyylibloggaajana neiti Marins käsittelee ajankohtaisena aiheena kuninkaallisia häitä. Muotitietoisena elokuvabloggaajana minun on tehtävä samoin. Nimittäin, tiesittekö, että Kate ja Williamista tehtiin jo elokuva? Ettekö? Teiltä jäi siis huomaamatta vaikkapa tämä uutinen. Hesarin juttu kertoo, että brittikriitikko Stephen Batesin mukaan William & Kate: The Movie on niin surkea, huono, hirveä ja paska, että siitä tulee luultavasti klassikko. Jos joku sanoo, että tässä on kamalin tuotos ikinä, niin minun mielenkiintoni herää. Voiko se olla huonompi kuin se Twilightin jatko-osa, New Moon?

Voi se.

Bates on oikeassa. William & Kate: The Movie on sellainen imelä oksetus, että kaikenlaiset pöljät haluavat nähdä sen. Ennen kuin tuota tekelettä ryhtyy katsomaan (älkää kukaan ryhtykö), pitää valmistautua henkisesti ja sanoa itselle, että nyt katson tuubaa ja nauran sille siksi, että se on tuubaa. Lisäksi vapun jälkeinen krapulani ei voi tästä enää pahentua.

Voi se.

Mitäköhän tuosta leffasta nyt sanoisi? Alussa on teksti ”Inspired by True Events”. Elokuva on paskuuttaan hauskempi, jos ajattelee, että näin kävi sit oikeestikin. Joo… William ihastui Kateen, kun Kate esitteli cocktail-mekkoa jossain hyväntekeväisyyseventissä. Kate käveli catwalkilla vikana ja oli kaikista kaunein. Ai miksi oli kaunein? No kun sen mekosta näky läpi. (Jos et usko, katso leffa. I dare you.) Lempikohtani on, kun William tulee Middletoneille yökylään ja seuraavana aamuna katsotaan perheen kesken ”rennosti” jalkapalloa.

Katso: Jos keittiön kaapit on täynnä Ruotsin kuninkaallisten häiden hääastiastoa ja Williamin ja Katen häätilpehööritkin on jo tulleet postissa.

Älä katso: Jep, älä katso.

Huh, onneksi saatoin samalla lukea Laura Heijan tatuointiongelmia. Luulen, että Lauran oikea ongelma on siinä, että hän on liian hyvännäköinen. Ensi kerralla pitää puhua Kimmo Laakson blogista. Vaikuttaa hienolta mieheltä.

Tekniikan ja tietokonegrafiikan avulla elokuvasta kuin elokuvasta saa kauniin. Jotkut elokuvat menestyvät siksi että ovat nättejä kuin sika pienenä, kuuluisin esimerkki on Avatar. Tehosteisiin tyrkätty raha ei ole aina tae laadusta. Toisaalta pienellä rahalla (ja isolla työllä) saadaan aikaan hyvää jälkeä. Jotkut elokuvien tekijät käyttävät tietokoneen apuja toisella tavalla.

Robert Rodriguez ja Quentin Tarantino haikailivat niitä parempia aikoja, jolloin elokuvissa veri oli pinkkiä ja siinä saattoi uida. Syntyi elokuvaduo Grindhouse, johon kuului Rodriguezin Planet Terror ja Tarantinon Deathproof. Molempien leffojen kuvanlaatua on tarkoituksella huononnettu. Kuva rätisee ja välillä näkyy kuinka kameran linssissä on likaa. Elokuvat ovat muistomerkki teattereissa pyörineille kaksoisnäytöksille. Näytösten välissä näkyi trailereita muista elokuvista, ei purkkamainoksia. Rodriguez ja Tarantino halusivat kunnioittaa myös tätä. He tekivät feikkitrailereita, jotka näkyivät elokuvien välissä. Trailereihin tekoon osallistui isoja Hollywood-nimiä. Henkilökohtainen lempparini on Nicolas Cagen Fu Manchu, joka nauraa vain hetken mutta ilkeästi.

Trailerit nousivat kovaan suosioon. Erityisesti Danny Trejon tähdittämä Machete, joka oli teattereissa vähän aikaa sitten. Kyseinen leffa on ehdotonta timanttia mutta ei siitä sen enempää. Nimittäin, trailereiden pohjalta on tehty toinenkin elokuva, Hobo with a Shotgun. Tarina kertoo pummista, jonka unelma on uusi käytetty ruohonleikkuri. Älkää kysykö miksi. Kaupunki on kuitenkin rikollisten ja likaisten kyttien hallussa. Kulkuri ajautuu jakamaan oman käden oikeutta haulikon piipusta. Juonesta ei nyt kannata odottaa oikein mitään. Mutta kun siinä on Rutger Hauer. Pelkkä nimen sanominen saa testosteronin kiertämään suonissa. Rutger Hauer. Itse en muista Haueria Blade Runnerista, vaan tv-sarjasta Alias, jossa hän lähinnä istuu toimistopöydän takana ja on viileä.

Hobo with a Shotgun -leffaa varten on keksitty jälleen innovatiivisia ja ihmeellisiä tapoja riistää ihmishenkiä. Pahiksen pojat ovat ottaneet tyylinsä 50-luvulta ja aseensa lätkäkassista sekä rautakaupasta. Oikeasti ihmettelin, miten tuo jätkä kävelee noilla hokkareilla noin hyvin. Ja kyllä se ruohonleikkurikin esiintymisensä tekee.

Itse en pidä yltiöväkivaltaisista inhorealistisista elokuvista. Nyt camp-huumori näkyy jo elokuvan nimessä. Jos Planet Terror, Deathproof, Machete ja Hobo with a Shotgun ovat jääneet näkemättä, niin katso ainakin se Machete. Muista sanon:

Katso: Jos splatter ja splutter ovat kavereitasi ja tykkäät nähdä Fergien pään sisään.

Älä katso: Jos järjettömät leffat ovat mielestäsi järjettömiä.

[video]ASomc2O6eqY[/video]

Kun olin pieni, elokuvakriitikot lyttäsivät kaikki lempielokuvani. Leffa ei ollut hyvä, jos siinä oli typerä vitsi tai fysiikan lakien vastaisia räjähdyksiä. Teinipojille suunnatut elokuvat olivat sitä pahinta roskaa, mitä teattereihin päästettiin. Jos muistatte hesarin vanhan mallisen Nyt-liitteen, muistatte myös ehkä ne viisi kriitikkoa, jotka antoivat tähtiä yhdestä viiteen. Joukossa oli yksi nuorempi jäsen. Elokuvan piti siis pohjautua tositarinaan, sisältää herkkiä sielunmaisemia ja päättyä onnettomasti. Silloin ajattelin, että elokuvakriitikko pitää valita elokuvan mukaan. Ja senkin jälkeen kannattaa luottaa omaan leffamakuun.

Väitän, etten ole ainoa, joka inhoaa nuoruutensa ajan leffakriitikoita. Ne muut ovat kasvaneet isoiksi ja ryhtyneet tekemään itse elokuviaan. Teatterit täyttyvät supersankaripätkistä sekä leluihin ja sarjakuviin perustuvista filmatisoinneista. Leffojen tähdetkin ovat lukeneet samat sarjikset. Ai sori, tarkoitin tietenkin graafisia novelleja. Minua tämä ei haittaa yhtään. Kyseiset rämistelyt sopivat minulle paremmin kuin sata jänistä.

Välillä toimintaelokuvien joukosta loistaa yksi. Elokuviin on tullut Sucker Punch – niiiin minun elokuvani. Elokuva kertoo tarinan herkistä tytöistä, jotka pakenevat karua todellisuutta mielikuvituksen avulla. Jos mielikuvitus on täynnä demonisamuraita, zeppeliinejä ja lohikäärmeitä, niin aina vain parempi. Tietenkin budjetti on uponnut tietokonetehosteisiin ja tyttöjen silmämeikkiin mutta minä en välitä. Minäkin haluan paeta todellisuutta steampunk-taisteluhautoihin.

Elokuvan soundtrack on jotain uskomattoman hienoa. Vähän kuin Tron, tajuttomat musat, nätti kuin mikä, näyttelykyky on toissijaista.

Katso: Jos rakastit elokuvaa 300 ja sitä kokemusta olisi voinut parantaa vain vaihtamalla ne punaviittaiset minishortsimiehet neljään nuoreen ja hehkeään tyttöön.

Älä katso: Jos japanilainen animekulttuuri on sinulle vihan ja inhon toteemipaalu.

[video]KrIiYSdEe4E[/video]