Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2010.

Laihduskuuri alkaa olla jo todellisuutta.. =)  1

Alan siirtymään pikkuhiljaa sanoista tekoihin.. annoin jääkaapin päästä ensin lähes tyhjilleen & kävin kaupassa ensi kertaa nyt sillä tavalla pitkästä aikaa että herkut jäivät armotta lojumaan sinne kaupan hyllyille vaan.. =) Ostin paljon hedelmiä ja vihanneksia : mukaan tarttui tänään kunnon banaaniterttu, kurkkupötkö, paprika mix, tomaatteja & tummia luumuja. Äidin luona käydessä sain myös pussillisen omenoita suoraan pihasta =) Vielä jos kävisi joku päivä kysymässä marjoja pakastimeen kun niitä on aina aika ajoin tyrkyttämässä.. =)

Kasvisten lisäksi aion syödä myös paljon proteiinia jotta lihas ei olisi sitä mikä pääasiassa painon pudotessa olisi lähdössä.. Niimpä rahkat ja raejuustot, kananmunat, tonnikala ja lihapullat olivat myös ostoslistalla ! Huomasin myös lehdestä että ainakin K-Kaupassa oli Valion uutuusmaitoa tarjolla joten piti käydä ostamassa sitä pari purkkia ! Se on rasvatonta plusmaitoa jossa on normaaliin maitoon verrattuna 50% enemmän sekä proteiinia että kalsiumia. D-vitamiinia taas on 100% enemmän kuin normaalissa maidossa.

Tein myös toisen uuden tuotekokeilun ja ostin Tokmannista Nutrilett-ravintovalmistetta jossa on 25 pussillista kevyttä ateriankorvikepussia laihduttamisen tueksi. Niissä on paljon kuitenkin vitamiineja, kivennäisaineita ja kuituja toki kunnon ravintoaineitakaan unohtamatta. Näitä on hyvä kyl vetää 1-2 päivässä niin päivän kalorimäärä ei tosiaankaan kohoa sitten yhteensä liian suureksi.

Nyt vielä odotan sen tilaamani laihdutuspaketin saapumista.. ja sitten vähän ajan päästä vauhtiin päästessäni poltetaan rasvaa niin että tirisee.. :P


Talvikuntoon-innostus ! =)  1

Nyt kun liki pariin viikkoon taitaa olla ensimmäinen lähes täysin terve päivä ilman kesäflunssaa ja köhimistä, alkaa liikkuvan mielen olla vaikeaa(Mars Oinaassa näin astrologisesti) pysyä yhä paikoillaan. Olen malttanut sen pari viikkoa viettää lähinnä vain koneella(enimmäkseen Englannin jalkapallotilastoja tehden) välillä syöden ja nukkuen kun ei oikeen muutakaan ole jaksanut tehdä.. Nyt fyysisen liikkumisen innostus alkaakin olla jo maksimissaan. Olipa siis hyvä aika päättää ja aloittaa talvikuntoon pääseminen, tässä, tänään ja äsken ! :P

Huomenna voisikin tehdä vihdoin ja viimein blogin myös reilut 2 viikkoa sitten olleesta Sonisphere Festivaalista ! Kipeydyin melkein heti sen jälkeen & päälle oli vielä reissuväsymystä koko kesän osaltakin jo joten en silloin ajallaan jaksanut sitä blogia tehdä. Mutta yritetään huomenna muodostaa sekin kokemus sanoiksi mitä tuntemuksia siitä jäi vielä mieleen.. !?

Tilasin ensimmäistä kertaa Oulusta Suomen suurimmasta lisäravinneliikkeestä laihduttajan paketin laihduttamisen tueksi ! Aloitan kuitenkin perushommista eli pikkuhiljaa karsitaan liian rasvaisia ja sokerisia tuotteita ruokavaliosta & alan myöskin kävelemään taas säännöllisesti ennen aamupalaa parin vuoden tauon jälkeen. Ja vasta kun olen näissä päässyt vauhtiin, otan käyttöön vielä nuo tilaamani laihdutuskapselit !

Tänään oli viimeinen päivä kun eräs tarjous meni umpeen, joten siksikin tein tilauksen juuri tänään ja samalla vilkaisin koko tarjonnan läpi ja tilasin muutaman muunkin mielenkiintoisen tuotteen. Saas nähdä pystyykö tämä proteiinivanukas kilpailemaan maun puolesta normaali vanukkaita vastaan ? Mutta ainakin se on terveellisempää ja kevyempää & mikä parasta sisältää paljon proteiinia jota onkin hyvä laihduttaessa nauttia runsaasti jotta lihakset jää ja rasva on se mikä palaa.. Tässä tämän jännän kokeilutuotteen tuoteselostus :

Protein Pudding on noussut nopeasti Manninen Nutraceuticals -tuoteperheen myydyimmäksi tuotteeksi. Tämän kunniaksi tarjoamme tuotetta rajoitetun ajan 2+1 -supertarjouksena: osta kaksi ja saat kolmannen täysin ilmaiseksi!

Oletko unelmoinut herkullisesta vanukkaasta, joka sisältäisi runsaasti laadukasta proteiinia ja ei lainkaan sokeria? Voit lopettaa unelmoinnin tähän paikkaan! Suomen johtava erityisruokavaliovalmisteiden kehittäjä, Manninen Nutraceuticals Oy, on lanseerannut runsasproteiinisen vanukasjauhevalmisteen, nimeltään Protein Pudding.

Tuote sisältää hulppeat 72 % proteiinia. Ja ei mitä tahansa proteiinia, vaan kolmea tämän planeetan parasta proteiinin lähdettä: munanvalkuaista, denaturoimatonta heraproteiinia ja denaturoimatonta misellaarista kaseiinia. Kaikki nämä proteiinin lähteet sisältävät runsaasti välttämättömiä aminohappoja, mutta niiden yhdistelmä tarjoaa täydellisen aminohappoprofiilin. Lisäksi ne eroavat toisistaan imeytymisnopeuden suhteen, joten elimistön käyttöön vapautuu tasaisesti aminohappoja. Runsas proteiinin saanti vaikuttaa edullisesti luustolihaksiin ja luustoon sekä pitää kylläisenä.

Kaikki tämä ”proteiini-ihanuus” olisi epärelevanttia, jos tuote olisi tavanomaisten vanukkaiden tapaan ladattu täyteen sokeria. Mutta ei hätää, sillä Protein Pudding ei sisällä LAINKAAN lisättyä sokeria tai muita puhdistettuja hiilihydraatteja.

Protein Pudding ei myöskään sisällä keinotekoisia aromeja tai väriaineita, aspartaamia, gluteiinia, transrasvoja, kollageenia tai geenimanipuloituja raaka-aineita.

Protein Pudding -valmisteen täyteläinen suklaan maku tyydyttää vaativammankin kuluttajan makunystyrät. Herkullinen maku saadaan aikaiseksi korkealuokkaisella kaakaojauheella ja luontaisella suklaa-aromilla. Kaakao (Theobroma cacao) vaikuttaa tutkimusten mukaan edullisesti mm. verenpaineeseen, insuliiniaineenvaihduntaan ja verihiutaleiden toimintaan (Corti ym. 2009). Kaakaoiden suvun nimi "theobroma" tarkoittaakin "jumalten ruokaa". Huomaa, että kaupan tavanomainen kaakaojauhe sisältää pääasiassa sokeria.

Olemme kehittäneet Protein Pudding -valmisteen erityisesti urheilijoille, kuntoilijoille ja laihduttajille, mutta se soveltuu runsasproteiiniseksi välipalaksi kelle hyvänsä. Myös lapset voivat nauttia Protein Pudding -valmistetta.

Protein Pudding sisältää vain n. 1 %:n laktoosia eli annosta kohden vain n. 0,25 g. Niinpä Protein Pudding -valmistetta voivat käyttää melkein kaikki laktoosi-intolerantikot. Luonnollisesti laktoosi-intolerantikoiden pitää sekoittaa tuote laktoosittomaan maitojuomaan tai HYLA-maitoon tavallisen maidon sijaan.

Protein Pudding -valmiste on makeutettu sukraloosilla, joka on sakkaroosista eli pöytäsokerista valmistettu makeutusaine. Sukraloosia on tutkittu lukuisissa eläin- ja ihmiskokeissa. Sukraloosilla ei ole havaittu olevan mitään kielteisiä terveysvaikutuksia, ja mm. Euroopan komission tieteellinen komitea on todennut aineen turvalliseksi.

Pakkauskoko 1 kg. Pakattu muovipurkkiin. Pakkauksen ulko- ja sisäsinetti takaavat maksimaalisen tuoreuden. Pakkaus sisältää mittalusikan. Valmistettu EU:ssa EU:ssa tuotetuista raaka-aineista. Protein Pudding säilytetään huoneenlämmössä poissa lasten ulottuvilta. Viimeinen käyttöpäivä on merkitty pakkaukseen.

Keskimääräinen ravintosisältö per 100 g jauhetta:
Energiaa 348 kcal / 1479 kJ
Proteiinia 72 g
Hiilihydraatteja 4 g
Rasvaa 4,5 g
Kuitua 3,8 g

Käyttöohje: Sekoita kukkurallinen mittalusikka (n. 25 g) jauhetta n. 1 desilitraan kevyt- tai täysmaitoa ja anna jähmettyä jääkaapissa n. 2 tuntia. Tuote pitää nauttia 48 tunnin sisällä maidon lisäämisestä.

Ainesosat: munanvalkuainen, kaseiini, heraproteiinikonsentraatti, vähärasvainen kaakaojauhe, sakeuttamisaine (karrageeni), luontainen suklaa-aromi, suola (0,38 %), makeutusaine (sukraloosi).



Ah, kylmää juotavaa tarjolla taas vähäksi aikaa!=)  1

Kaveri kävi Virossa & ilokseni muisti minuakin ja toi 24 tölkkiä lonkeroa ! :) Maksoin toki siitä, mutta halvaksi se edelleen tuli.. =) Harvemmin kuitenkin tissuttelen, mutta silloin tällöin futismatsin kera tai stressin painaessa voin 1-2 ottaa. Nyt on sen verran tullut pyörittyä ympäri Suomea juhlimassa ettei kuitenkaan juuri nyt vielä vähän kipeänäkin tee mieli todellakaan vetää kunnon kännejä. Sillä en todellakaan edes normaalisti paljoa tai ainakaan usein juo, joten toi 24 tölkkiä on mulle nyt sopiva määrä & luulisi sen määrän riittävänkin jo jonkin aikaa.. =)

Nyt on taas kylmää juotavaa.. =)
Nyt on taas kylmää juotavaa.. =)

Miss Universum 2010 !  1

Ajattelin huvikseni laittaa tähän blogiin tämän vuoden Miss Universum-kisan voittokertoimet sekä 5 sakkiin sijoittumisen kertoimet Centrebet-vedonlyöntifirmalta ! Vaikka itselläni onkin jo varsin pitkä vedonlyöntihistoria, tämä oli ensimmäinen kerta minullekin kun näitä kertoimia koskaan vilkuilen ! Toki jotain Miss Suomi-kertoimia on jo tätä ennen parit kerrat tullut tsekattua.

En oikein usko että vedonlyönnillisesti tässä olisi ihmisille juuri muuta hyötyä kuin jännäys oman suosikin tai oman maansa puolesta pikku vedon muodossa. Toki jos on sisäpiirissä jotenkin mukana tai jotenkin asiantuntija näissä pippaloissa niin mikä ettei, mutta muuten ei tämä kisa ole helposti kylläkään mikään rahasampo kun noita vaihtoehtojakin on niin pirusti. Ehkä tuo top5:teen sijoittuminen-veto olisi se varmempi tapa saada vähintäänkin rahat takaisin sijoittamalla muutamaan ennakkosuosikkiin(toki pari yllättäjää maukkailla kertoimilla sekaan) veto että sijoittuu vähintään sinne 5 sakkiin & kun useampi osuu niin sitähän jääkin jo taatusti voitolle..

Sitten Suomen mahdollisuuksiin. Hmm.. Viivi Pumpanen on kaunis kuten on tapana yleensä Miss Suomella, mutta kansainväliset kisat ja kun kyseessä on äänestyslaji, tietyillä mailla vaan ei ole niin paljon mahdollisuuksia menestyä ellei sitten ole aivan uskomattoman upea ! Viivi on mielestäni ihan jees, mutta se ei taida vaan riittää. Toivotaan kuitenkin parasta mahdollista onnea ! =) Suomen voitto näissä pippaloissa olisi melkein vieläkin ihmeellisempää kuin se mitä Lordi teki.. joten kyllä se näin vaan on että kyl se on rahanhukkaa sijoittaa Suomeen mielestäni jälleen kerran; se 5 joukkoon sijoittuminenkin on jo niin harvinaista herkkua että.. no mutta tässä kuitenkin ne kertoimet : Mitäs te pelaisitte ? =)

Miss Universe Pageant 2010 - WINNER

MISS USA 7.00
MISS MEXICO 9.00
MISS AUSTRALIA 11.00
MISS COLOMBIA 11.00
MISS RUSSIA 11.00
MISS IRELAND 13.00
MISS PHILIPPINES 13.00
MISS VENEZUELA 13.00
MISS BRAZIL 17.00
MISS FRANCE 17.00
MISS HAITI 17.00
MISS UKRAINE 17.00
MISS ALBANIA 21.00
MISS DENMARK 21.00
MISS JAMAICA 21.00
MISS NEW ZEALAND 21.00
MISS PUERTO RICO 21.00
MISS SLOVAK REPUBLIC 21.00
MISS CROATIA 26.00
MISS DOMINICAN REPUBLIC 26.00
MISS SPAIN 26.00
MISS SWEDEN 26.00
MISS TRINIDAD AND TOBAGO 26.00
MISS BELGIUM 34.00
MISS CANADA 34.00
MISS GHANA 34.00
MISS GUATEMALA 34.00
MISS INDIA 34.00
MISS ISRAEL 34.00
MISS NETHERLANDS 34.00
MISS THAILAND 34.00
MISS BAHAMAS 41.00
MISS CURACAO 41.00
MISS CZECH REPUBLIC 41.00
MISS EGYPT 41.00
MISS HUNGARY 41.00
MISS INDONESIA 41.00
MISS ROMANIA 41.00
MISS SOUTH AFRICA 41.00
MISS SWITZERLAND 41.00
MISS HONDURAS 51.00
MISS KOREA 51.00
MISS NORWAY 51.00
MISS PANAMA 51.00
MISS PARAGUAY 51.00
MISS PERU 51.00
MISS POLAND 51.00
MISS TANZANIA 51.00
MISS COSTA RICA 67.00
MISS FINLAND 67.00
MISS GREECE 67.00
MISS ITALY 67.00
MISS JAPAN 67.00
MISS SERBIA 67.00
MISS TURKEY 67.00
MISS URUGUAY 67.00
MISS ANGOLA 101.00
MISS ARGENTINA 101.00
MISS BOLIVIA 101.00
MISS CHINA 101.00
MISS CYPRUS 101.00
MISS ECUADOR 101.00
MISS EL SALVADOR 101.00
MISS GREAT BRITAIN 101.00
MISS KAZAKHSTAN 101.00
MISS KOSOVO 101.00
MISS MALAYSIA 101.00
MISS MAURITIUS 101.00
MISS ARUBA 151.00
MISS GEORGIA 151.00
MISS GERMANY 151.00
MISS GUAM 151.00
MISS LEBANON 151.00
MISS NICARAGUA 151.00
MISS SINGAPORE 151.00
MISS SLOVENIA 151.00
MISS SRI LANKA 151.00
MISS BOTSWANA 201.00
MISS ZAMBIA 201.00
MISS BRITISH VIRGIN ISLANDS 251.00
MISS GUYANA 251.00
MISS NIGERIA 251.00
MISS US VIRGIN ISLANDS 251.00

Top 5 Finish - Top 5
MISS USA 1.50
MISS MEXICO 1.75
MISS VENEZUELA 1.75
MISS IRELAND 2.25
MISS RUSSIA 2.25
MISS AUSTRALIA 2.50
MISS COLOMBIA 2.50
MISS PHILIPPINES 2.75
MISS BRAZIL 3.00
MISS FRANCE 3.00
MISS UKRAINE 3.00
MISS ALBANIA 4.00
MISS DENMARK 4.00
MISS HAITI 4.00
MISS JAMAICA 4.00
MISS NEW ZEALAND 4.00
MISS PUERTO RICO 4.00
MISS SLOVAK REPUBLIC 4.00
MISS CROATIA 5.00
MISS DOMINICAN REPUBLIC 5.00
MISS INDIA 5.00
MISS SPAIN 5.00
MISS SWEDEN 5.00
MISS TRINIDAD AND TOBAGO 5.00
MISS BELGIUM 7.00
MISS CANADA 7.00
MISS GHANA 7.00
MISS GUATEMALA 7.00
MISS ISRAEL 7.00
MISS NETHERLANDS 7.00
MISS THAILAND 7.00
MISS BAHAMAS 9.00
MISS CURACAO 9.00
MISS CZECH REPUBLIC 9.00
MISS EGYPT 9.00
MISS HUNGARY 9.00
MISS INDONESIA 9.00
MISS ROMANIA 9.00
MISS SOUTH AFRICA 9.00
MISS SWITZERLAND 9.00
MISS HONDURAS 11.00
MISS KOREA 11.00
MISS NORWAY 11.00
MISS PANAMA 11.00
MISS PARAGUAY 11.00
MISS PERU 11.00
MISS POLAND 11.00
MISS TANZANIA 11.00
MISS COSTA RICA 13.00
MISS FINLAND 13.00
MISS GREECE 13.00
MISS ITALY 13.00
MISS JAPAN 13.00
MISS SERBIA 13.00
MISS TURKEY 13.00
MISS URUGUAY 13.00
MISS ANGOLA 17.00
MISS ARGENTINA 17.00
MISS BOLIVIA 17.00
MISS CHINA 17.00
MISS CYPRUS 17.00
MISS ECUADOR 17.00
MISS GREAT BRITAIN 17.00
MISS KOSOVO 17.00
MISS MALAYSIA 17.00
MISS EL SALVADOR 21.00
MISS KAZAKHSTAN 21.00
MISS MAURITIUS 21.00
MISS ARUBA 26.00
MISS GEORGIA 26.00
MISS GERMANY 26.00
MISS GUAM 26.00
MISS LEBANON 26.00
MISS NICARAGUA 26.00
MISS SINGAPORE 26.00
MISS SLOVENIA 26.00
MISS SRI LANKA 26.00
MISS BOTSWANA 41.00
MISS ZAMBIA 41.00
MISS BRITISH VIRGIN ISLANDS 51.00
MISS GUYANA 51.00
MISS NIGERIA 51.00
MISS US VIRGIN ISLANDS 51.00


Viime yön huvitus !  1

Joo viime yönä kelasin suosikkisivujani, järjestin ne sillä tavalla että käytetyimmät ovat ylimpänä & omissa aihealuenipuissaan. Noh samalla tietty huomasin että moni hetken mielijohteesta talletettu sivu ei enää vienytkään mihinkään, joten poistoakin tapahtui. Eikä kaikkia vähimmän käytettyjä edes muistanut että mitä ne oikein olivat ennen kuin kävi katsomassa..

No mutta innostuin yhden sivuston kautta aikani järjesteltyäni katsomaan ja jahtaamaan hauskoja sitten kuvia ! =D Muutamat kerrat sai kyllä hyvin repeillä.. Ajattelin nyt jos vaikka jonkun.. ei toki liian mauttoman kuvan voisi tännekin laittaa ! =)

Ei me täällä Suomessa onneksi Arskaa tarvita..
Ei me täällä Suomessa onneksi Arskaa tarvita..
Hiiriseksiä..
Hiiriseksiä..
Ei hitto kun oli ärsyttävä mustan huumorin sarjis.. :P
Ei hitto kun oli ärsyttävä mustan huumorin sarjis.. :P
Sukua keskenään ? :D
Sukua keskenään ? :D
Linda kauniissa seurassa.. :p
Linda kauniissa seurassa.. :p