Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään kirjoitukset marraskuulta 2007.
Edellinen

Pientä menestystä lätkästä.  1

Joo on ollut hyötyä nyt kun olen taas alkanut seuraamaan jääkiekkoa hieman paremmin. Yhä se jalkapallo on kuningaspeli vedonlyönninkin osalta, mutta joskus jääkiekostakin voi olla hyötyä. Sain eilen 2 hyvää singlekohdetta kiinni eli Hifk 2 & Nashville 2 kummamkin vieraskertoimen ollessa yli 3. Myös lätkävakio sujui melkosen hyvin, olin jäljillä mutta valitettavasti tällä kertaa se ei riittänyt aivan voittoon asti. Oli niin pieni minijärjestelmäkin ettei ihme, mutta nämä olivat esim. hienoja varmoja Nashville 2 13%pelattu, Anaheim 2 29%, Hifk 2 28% & Timrå 41%. Nyt katseet on suunnattu jo huomiseen päivään !


Tuntuu jo talvelta !  1

Jaahas eihän sitä kohta meinaa enää muistaakaan että pikku pakkasetkin kuuluvat talveen ! =D On ollut niin leutoa tähän mennessä, nollan molemmilla puolilla pyörinyt ja arpomista että onko sitä lunta vai ei. Mutta nyt on 2 päivää ollut jo vähän pakkastakin ja muistui että talvella voi vähän paleltaakin =P Kevyempää vanhempaa toppatakkiakin piti kaivella lenkkiä varten. Ihme homma kyllä että kun vähän aikaan on täysin liikkumatta että lenkkeilystä voi tulla kyynärpäätkin kipeäksi !! =D Kylläpä vain, monen muun paikan lisäksi. En vaan keksi että mistä muustakaan ne molemmat olisivat mahtaneet kipeytyä ? Ihme homma, käsien heiluttelusta siis =D No tietenkin kun liikun niin liikun aika rajusti ja kovaa, mutta että tuolla vaikutuksella, huvittaa hieman..


Jyrki !  3

Satuin tänään katsomaan tv:stä "Viihteen 50" ohjelmaa ja sieltä osan missä muisteltiin Jyrki-ohjelmaa ja jyrkiläisiä. Itsekin katsoin todella usein Jyrkiä silloin kun sitä tuli ja pysyin näin varsin hyvin kärryillä mitä musiikkimaailmassa aina tapahtui. Muistan varsin hyvin muutaman haastattelun about kymmenisen vuoden takaa missä esim. muuan Ville Valo ilmestyi ihmisten tietoisuuteen. Muistan myös Kotiteollisuuden haastiksen Jyrkistä jossa herra Hynyseltä puuttui vielä tukka päästä, silloin taidettiin ottaa vasta ensi askelia kohti nykyistä suosiota. Muistan kuinka Hynynen sanoi siinä että ei ole vaikea tehdä synkkäsanaisia tekstejä kun katsoo vähän ympärilleen. Taitaa ukko olla kasvanut jossain mielessä positiivisempaan suuntaan.. tai ehkä se musiikki on toiminut aina terapiana samalla ja moiset lausunnot kuuluneet enemmänkin imagoon !? Apulanta taas ehti taatusti nousta paljonkin Jyrkin tuoman mediahuomion ansiosta noina aikoina suuren yleisönkin suosioon. Mielestäni Jyrki oli mielenkiintoinen ohjelma ja antoi paljon näkyvyyttä siellä esiintyneille bändeille !

Niin Jyrkin kautta mediapersoonia on kasvanut vielä muitakin kuin pelkkiä muusikkoja. Jyrkin entisistä toimittajista Joonas Hytönen on etenkin saanut paljon huomiota osakseen omien talk show ohjelmiensa myötä myöhemmin. Katja Ståhl on tietääkseni musiikissa hyvinkin monellakin tavalla yhä mukana & tv:ssäkin näyttäisi yhä olevan, ainakin Talentissa tuomaroimassa. Minna Otavainen & Olli Oikarinen olivat mielestäni etenkin myös hyviä juontajia. Heidän nykyjutuistaan en niin tiedä mutta ovatpahan jääneet ainakin mieleen tuon ohjelman tienoilta.


Urheilullinen blogi !  1

Tänään katsoin pitkästä aikaa myös koripalloa urheilukanavalta. Jos nuo Äänekosken Huiman miehetkin palaisivat jossain vaiheessa takaisin ylimmälle tasolle ? Vaikka voihan siihen mennä vielä aikaakin kun käy aina kato miehistössä parhaimpien suhteen, ainakin viime vuosina näin on päässyt käymään. Toivottavasti kestomenestyjä Äänekosken Huiman naiset pääsevät taas kerran mahdollisimman pitkälle, ehkä finaaleihin niin olisi mahkuja taas nähdä niiden pelejä urheilukanavalta. Vaikka tottakai sitten kotipelit täytyy mennä katsomaan ihan paikan päältä, vähintäänkin yksi matsi.

Hyvä että pidin kanavaa yhä urheilullisella puolella sillä seuraavana tuli kuvaa Fitness Expo 2007-tapahtumasta josta näytettiin mielenkiintoisia voimaan ja kestävyyteen perustuvia lajeja. Maksimisotilaspenkki, leuanveto & kädenvääntö olivat näytetyt lajit. Leuanvetoa voisi kyllä itsekin kokeilla pitkästä aikaa aivan lähiaikoina ! Ohjelmaa seurasi off-season jossa oli asiaa taas urheilun maailmasta, esim. urheilijan paluusta loukkaantumisen jäljiltä harjoitteluun & kuntotestausta. Hmm mielenkiintoista !

Palasin tänään itsekin liikunnan maailmaan hieman omituisen ajanjakson jälkeen jolloin liikunta oli lähinnä vain ja ainoastaan hyötyliikuntaa. Edellinen merkintä urheilupäiväkirjaan varsinaisen suunnitelmallisen lenkkeilyn myötä löytyy syyskuulta, 16.9 olin edellisen kerran siis lenkkeillyt. Eli reilu 2kk. tauko oli. Noh on mulla usein ennenkin aina ollut kausia jolloin teen jotain paljon ja unohdan puolestaan jotain muuta. Nyt oli lenkkeily paitsiossa mutta harvinaista oli kyllä se etten tehnyt juuri muutakaan liikunnallista, en edes puntteja kolistellut melkein yhtä pitkään aikaan.

Tänään elin hetken aikaan jännittäviä hetkiä. Meinaan huomasin kaupasta tullessani että kännykkä oli luiskahtanut kännykotelosta jonnekin. Pienessä paniikissa samoja reittejä takaisin. Pelkäsin jo pahinta, pudonnut jonnekin keskelle liikennettä ja murskautunut tai joku noukkinut sen pois omaan taskuun ? Onni onnettomuudessa että se lojui kuitenkin kaupan pihassa ilman haavereita eikä edes lumisena. Nyt loppui kyllä nykyisen kännykotelon käyttö. Tää oli vähän liian pieni tälle puhelimelle ja hajosi jo pian sen jälkeen kun kesällä sen ostin huonompaan kuntoon että puhelin pääsi vähän luisumaan sieltä ja jos kyynärpäällä siihen sohasee niin se voi huonossa lykyssä vaikka pudota kuten nyt pääsi näköjään käymään.. Oih ihana känny, i love u, silloin kun sen meinaa menettää kuten monet muutkin asiat elämässä, niin osaa myös arvostaa sitä ! Eli kelleköhän nyt soittais.. ? =P



Päivän tv-annos oli urheilua, huumoria sekä..  1

..jes vihdoinkin muistin katsoa myös uutta versiota vanhasta tietovisasta nimeltään Tupla & Kuitti. Pitäisköhän sitä itekin mennä sinne vastailemaan kysymyksiin aiheena vaikkapa jalkapallon MM-kisat jotka ensimmäiset muuten pelattiin vuonna 1930 Uruguayssa joten kyllähän noita kisojakin on ehtinyt olemaan jo sen verran monet(joka 4.vuosi paitsi sotavuosina) että kysyttävääkin kyllä riittäisi..

Urheilupaketti oli harvinaisen kattava yhden päivän osalta tänään mitä katselin. Ensin oli hiihdon maailmancupin normimatkojen kauden avausta tarjolla. Sitten oli Saksan bundesliigamatsi eli futista siis jossa saikin nauttia kunnon maali-iloittelusta 5 maalin muodossa viime kauden mestari Stuttgartin paukutettua niistä neljä. Osittain samaan aikaan katsoin myös taas lätkää kuten eilenkin ja hyvä peli olikin. Kaikki maalit tuli nähtyä & kaikki ratkaisuhetket pääsi jo seuraamaan kunnolla lopusta ja näytti jo että Hifk menee menojaan, mutta wau mikä kolmas erä Kärpiltä ja väkisin rinnalle ja ohi kolmen maalin tappioasemasta. Kannattipa katsoa loppuun asti.

Huumoripläjäyksen aloitti sitten Kätevä Emäntä jota tykkäänkin nykyään kovasti katsella. Se yksi sketsi missä oli "hieman" liikaa epätoivottua porukkaa kämpillä ainakin satunnaisen vierailijan mielestä oli melkoisen hauska juttu =D Sitten heti perään tulikin vähän vanhempaa huumoripläjäystä Fakta Homman & Kummeli Retron myötä jossa olikin taas vallan mainio sketsi "mukavien" myyntimiehien myötä xD


Mestistä : Titaanit-K-Vantaa.  1

Katsoin pitkästä pitkästä aikaa Mestis-jääkiekkoa äsken urheilukanavalta. Muutama vuosi sitten niitä tuli katsottua paljonkin. Paitsi että jääkiekko on parhaimmillaan viihdyttävää, myös jännityksen vuoksi sitä on hauska katsoa. Tällä kertaa jätin jännityksen pelkästään urheilullisiin syihin sillä en pelannut laisinkaan tuota peliä. Hyvää vaihtelua katsoa peliä näinkin, kokeilkaa te muutkin vaikka olisittekin kovia veikkaajia.

Ja tietenkin vedonlyönninkin kannalta on varsin järkevää seurata pelejä muutenkin kuin pelkkien tulosten muodossa. Tietää sitten vähän paremmin pelaajistakin, josta voi olla hyötyä jatkossa. Jalkapallo on kuitenkin se laji mistä tiedän paljon enemmän ja pelaankin paljon paljon enemmän, joten pieni jääkiekkotietämyskin on varsin tervetullutta.


Nukkumisesta ja nukkumattomuudesta.  1

Mulla oli tuossa kausi ettei meinannut 24 tuntiakaan riittää vuorokaudessa kun oli muka niin paljon intensiivistä tutkimista ja tekemistä. Nukuin miten sattuu, öisin tuli valvottua usein aamuunkin asti ja pahimmillaan ylikin ja sitten loppupäivä nukuttiinkin. Lopulta karsin unta vielä vähemmäksi nukkumalla kerralla vähemmän väärien nukkumisajankohtien lisäksi parina päivänä. Ja sen seurauksena alkoi jo terveydessäkin näkymään tämä hölmöily. Höntin olon lisäksi päässä tuntui aika raskaalta, ajatus ei leikannut kovinkaan hyvin ja päätäkin lopulta alkoi jo särkemään. Ei tämä ole ihmisen elämää, ajattelin ja päätin lopettaa tämän oman aikansa kestäneen hömpötyksen.

Joo lopetin yövalvomisen nyt toistaiseksi paitsi niinä päivinä kun satun olemaan juhlatuulella ja sekin tapahtuu yleensä lähinnä vain joskus viikonloppuisin.. Onkin nyt harvinaisen hyvä olo pitkästä aikaa kun olen mennyt parina viime iltana puolenyön maissa jo nukkumaan ja herännyt melko aikaisin joten rytmi alkaa olla taas kunnossa ! Kummasti se vaan muuttaa elämää, ajatukset liikkuvat taas aivan eri tahtiin ja paljon monipuolisemmin paremmilla unilla.


Vuoden digikamerasessiot.  1

Joo sain viime joululahjaksi tuon digikameran ja kuviahan on otettu tietenkin jo enemmän kuin sinne kerralla mahtuu. Tossa poistelinkin tänään kaikki sellaset etenkin itestä otetut kuvat mitä ei muille kehtaa näyttää. No koneellahan nuo poistetutkin näyttävät tosin vielä olevan. Oli sitten kiva selata ja katsella vuoden aikana otetut kuvasarjat & tapahtumat peräkkäin läpi aikajärjestyksessä. Olihan tuossa jotain ihan siistejäkin tapahtumia mistä tuli kuvia otettua :

-Joulu 2006
-Ilotulitus kohti vuotta 2007
-Napalm Deathin keikka
-Serkun 18v. juhlat
-Vitsikirjan sain läksiäislahjaksi toimistohommien lopuksi
-Machine Men keikka
-Lamourettes
-Galeria Games yleisurheilutapahtuma
-Tuska 2007
-Siskopuolen häät
-Viikate keikka
-Keitelejazz 2007 päätähtenä Uriah Heep rock-päivänä
-Syvä Lohenpuna plays Deep Purple keikka
-Bat & Ryd keikka
-Pandoran keikka


Katoin tänään yhden lastenohjelman..  1

..joka virittikin itseni hyvin tähän iltaan sillä kyseessä oli täysin jalkapalloaiheinen piirretty. Ohjelman nimi oli Pauli, tykkäsin kovasti, näyttäisin omillekin lapsillenikin jos niitä olisi ! =D

Ja aijai kohta se jännitys alkaa kun Suomen sitkeät sissit kohtaavat menestykseen viime aikoina tottuneen kovan Portugalin joukkueen jonka suurin tähti C.Ronaldo on todella vaikea pidettävä. Saas nähdä miten käy !? Veikkauksia ? Harmi vain että Serbia voi vesittää kaiken vaikka pieni ihmekin tapahtuisi. Puolan asenne Serbiaa vastaan on hyvin ratkaisevassa osassa, ei kiitos mitään sopupelejä. Kaikenkaikkiaan siis varsin epätodennäköistä että Suomi selviäisi EM-kisoihin, mutta ainahan saa toivoa.. ei tää sen suurempi ihme olisi kuin Euroviisuvoittokaan kuitenkaan, mutta.. olisi sekin jo aika siisti homma jos Suomi pystyisi ottamaan Portugalilta kisapaikan pois..

Edellinen