Äänekoski hiljeni..

  • Toni

..kun vuoden 2007 Jazzeilut ovat nyt vihdoinkin ohi ! Tänä vuonna olinkin harvinaisen paljon touhussa mukana. Kerrankin myös nämä olivat eri v-loppuna kuin Kotkan Meripäivät. Viime vuonna taisin kuitenkin ekaa kertaa olla kummassakin mukana kun olin joko ke tai to eka täällä Jazzeissa & seuraavana aamuna jatkoin Kotkaan..

Eilen lauantaina en kuitenkaan enää lähtenyt teltalle asti. Keli ei ollut kovin hyvä vaan koko päivä epävakainen ja sateinen. En viitsinyt enää 30 euroa pulittaa, seurustelukiintiökin oli jo aika täynnä eli ei välttämättä enää jaksanut tavata yhä uusia ja uusia vanhoja ja uusia tuttuvuuksia.. kuitenkin nyt olisin voinut lähteä parin sukulaisen matkaan Jazzeilemaan sillä he tulivat varta vasten tälle lauantai-illalle tänne Äänekoskelle. No seurusteltua tuli heidän kanssaan kyllä muutenkin et ei ollut niin tarpeellista lähteä enää messiin.

No sitten lauantaina tuli vastaanotettua myös nuo Italian matkaajat jotka kävivät myös Venetsian & San Marinonkin katsastamassa ! Matkasta sai hyvän kuvan noin 500 valokuvan esityksen merkeissä =D Käteviä nykyään myös nuo digikameroiden videonpätkät joista sai myös nautiskella ja tuntui melkein että itekin oli Venetsiassa =D Ihan hyvää oli myös Italialainen kalja.. =P

Joo nyt loppuu kyllä tää ryyppääminen kun palataan taas normaaliin arkeen & voisi keskittyä taas enemmän tuohon liikuntaan.. Noh en mä kuitenkaan eilen malttanut ihan kotiinkaan jäädä sillä oli missikisojakin pubissa luvassa ja sinne siis suunta vielä ! Mietin pitkään yhden ihmisen, tytön kohdalla et miten toi on niin tutunnäköinen.. et missä oon nähnyt sen. No lopulta se selvisi ja höpöttelinkin hetken aikaa. Mutta muuten tää ryyppääminen ja juhlimisen loppuhetki oli vähän kiusallinen kun aloin olla pahalla päälläkin jo.. varmaan ton väsymyksen vuoksi.. joten tolta illalta en enää sen kummemmin jaksanut ihmisten kanssa seurustella. Olinhan jo aika tuiskeessakin.. ah terassi & tupakka yhdistelmä oli kuitenkin ihan jees ja veks !

Katusählyäkin kävin hetken aikaa eilen seurailemassa, katukorista en kuitenkaan nähnyt. Ilmeisesti oli juuri tauko siinä vaiheessa kun olin päiväkäynnillä kaupungilla ja tällä Jazzkadulla. Nämä ovat täällä jo perinteitä kuten myös tulitikunheittokisa ! Ei näyttänyt sade paljoa menoa haittaavan..

Tänään tuli käytyä vielä sukulaisia morjestamassa ja sen jälkeen tuli katsottua hieno matkailuohjelma kakkoselta eli toi Matkapassi & Karibian kierros oli osana ! Erittäin mielenkiintoista, tonne pitää kyllä joskus päästä sukeltelemaan ja karnevaaleille..

Ja loppuun vielä jalkapalloa. No tottahan toki ! =D Tänään ykkösessä tapahtuu kun 2 tosissaan nousua tavoittelevaa joukkuetta kohtaavat ainakin sarjataulukon perusteella Jyväskylässä. JJK-KUPS kärkikamppailusta on siis kyse.. siel on varauduttu oikein yleisöryntäykseen sillä ottelua varten on varattu 100 hengen lisäkatsomo. En nyt jaksanut sitä valitettavasti lähteä katsomaan, mut veikata kyllä vois ja ehkä turvallisesti tota x-merkkiä siihen.. JJK:lla ei niin paineita ole onneksi koska perinteikkäällä Kupsilla on aivan ehdoton tavoite nousta taas kerran takaisin tonne veikkausliigaan. JJK:lla on vain muutama pelaaja joilla on kokemusta liigassa pelaamisesta, Kupsilla taas avausmiehistö on täynnä entisiä liigapelaajia. Toivottavasti Jyväskylä saa 12.pelaajan yleisöstä eli go go JJK !

Sain tuliaisia Italiasta eli kerrankin näin tissit.. =D
Sain tuliaisia Italiasta eli kerrankin näin tissit.. =D

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 11:19

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus