Nukkumisesta ja nukkumattomuudesta.

  • Toni

Mulla oli tuossa kausi ettei meinannut 24 tuntiakaan riittää vuorokaudessa kun oli muka niin paljon intensiivistä tutkimista ja tekemistä. Nukuin miten sattuu, öisin tuli valvottua usein aamuunkin asti ja pahimmillaan ylikin ja sitten loppupäivä nukuttiinkin. Lopulta karsin unta vielä vähemmäksi nukkumalla kerralla vähemmän väärien nukkumisajankohtien lisäksi parina päivänä. Ja sen seurauksena alkoi jo terveydessäkin näkymään tämä hölmöily. Höntin olon lisäksi päässä tuntui aika raskaalta, ajatus ei leikannut kovinkaan hyvin ja päätäkin lopulta alkoi jo särkemään. Ei tämä ole ihmisen elämää, ajattelin ja päätin lopettaa tämän oman aikansa kestäneen hömpötyksen.

Joo lopetin yövalvomisen nyt toistaiseksi paitsi niinä päivinä kun satun olemaan juhlatuulella ja sekin tapahtuu yleensä lähinnä vain joskus viikonloppuisin.. Onkin nyt harvinaisen hyvä olo pitkästä aikaa kun olen mennyt parina viime iltana puolenyön maissa jo nukkumaan ja herännyt melko aikaisin joten rytmi alkaa olla taas kunnossa ! Kummasti se vaan muuttaa elämää, ajatukset liikkuvat taas aivan eri tahtiin ja paljon monipuolisemmin paremmilla unilla.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 11:11

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus