Mun pitäs mennä nukkumaan mut pilasin kaiken nukkumalla 5 tuntia tänään kun viime yönä en saanut unta. Heräämiseen aikaa 7,5 tuntia, onneks. Koht vois yrittää. Mä vaan mietin viimestä kuukautta, kaikki mennyt jotenkin oudosti. Mä en ole elänyt normiarkeani, eli ollut hitosti töissä. Oon ollu kahella risteilyllä, riidelly Teemun kanssa auttamattomasti tyhmistä asioista, ollut saikulla, ollut lomalla, saanut vierailijoita Lontoosta ja käynyt salilla ja solkussa melkein liikaa. Kummallista kyllä mutta en ole vieläkään päässyt takaisin siihen normi työvitutus-fiilikseen vaan kummastelen asioita täällä itekseni päivät pitkät.
Mua harmittaa viimesessä kuukaudessa melkein kaikki. Laivamatkat oli liikaa, mä en oo tottunut juhlii niin paljon. Saikut on ollut kauheet tuskaa. Teemun kanssa riitely on saanut mut vaan vihasemmaks ja turhautuneemmaks koska se nyt on viimenen ihminen kenen kanssa haluisin riidellä ja sit viel riita kavereiden kanssa kärjisty kivasti megaräjähdykseen niitten puolelta ja nyt en oo niitten kans ees tekemisissä. Sit oon kuunnellut liikaa Akonia ja Beyonceita, yrittänyt niitten biiseillä elää mun tunteita, kuinka surkeaa kun mun pitäis musiikillisena ihmisenä osata luoda omaa matskua näihin tilanteisiin.
Sit mutsin kanssa puhuttiin tänään mielialalääkkeistä. Se on niin kovasti vastaan ja sen mielestä on surullista, että ihmisten tarvii turvautua sellaisiin. Se ei tiedä, että mä oon harkinnut niitten hankkimista. Mä en tiedä miksi, mutta musta tuntuu joka toinen päivä että en jaksa enää näitä tunteita ja itkua ja epätoivoa enkä voi hallita tunteitani. Onneksi oon nyt tähän asti selvinnyt, mutta selviänkö jatkossa.
Mä mietin mun ystäviä, mulla on paljon niitä, myös sen yhden porukan lisäksi, mutta kuitenkaan viime aikoina en oo pahemmin nähnyt ketään eikä ihmiset oo meseä enempää vaivautuneet ees kyselemään mun vointia. En mä voi odottaakaan, että kaikki olis koko ajan tietoisia siltä miltä musta tuntuu mutta sen vuoksi oonkin melkein aina hiljaa ja se tekee musta vaan entistä surullisemman.
Mä en aio puhua Teemun ja mun suhteesta kellekkään. Heti kun mun kaverit astu kuvioon ja tapas Teemun niin meillä alko mennä huonosti, en tiedä oliko ne kironnyt meidän suhteen jo alkuunsa mut niin siinä kävi, tuli ongelmia en tiedä mistä eikä olla paskaakaan viisastuttu tällä näkemättömyydellä. Sen mielestä on hyvä, että ei nähdä. Mun mielestä se on varma itsemurha, mutta minkäs teet kun ei voi kuin tyytyy säälittävään kohtaloonsa.
Seuraava viiko näyttää töiden osalta aika vilkkaalta, töitä 6 päivää, tunteinta joku 60 ja sit mukaan 3 salia. Oon nyt hoikistunut saikulla selkeesti ja kesään mennessä pitäis päästä kovempiin tuloksiin.
Mä en aluksi uskaltanut aamulla miettiä mitä unta olin sen lyhyen tunnin aikana ehtinyt nähä mitä nukuin mutta nyt se palautuu mun mieleen uudelleen ja uudelleen. Mä olin raskaana siinä unessa. Mulla oli iso vatsa jota kanniskelin ylpeenä ja näytin hiton söpöltä kukkaisessa mekossani ja kihartuneissa hiuksissani jotka oli laskeutunut kauniisti mun vatsan päälle. Olin syötävä, ainakin omasta mielestäni.
Katotaan mitä unta tänä yönä nään?
Susan