Onko naisen valittava rakkauden ja menestyksen välillä?

  • Mirja Wuokko

Moni psykoalan ihminen on väittänyt, ettei miehen itsetunto kestä menestyvää naista. Yhdysvaltalainen tutkimus USA:ssa ja Alankomaissa näyttää todistavan väitteen surullisen oikeaksi. Mies ei kestä edes elämänsä rakkaimman naisen menestystä.

Naisen on siis turha odottaa innostusta, kehuja tai yllätysjuhlia, jos hän saa ylennyksen tai jonkin muun onnistumisen elämässään. Journal of Personality and Social Psychology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan mies ei kestä vaimonsa menestystä missään asiassa, ei edes sellaisessa tehtävässä, jossa mies ei voisi joutua kilpailutilanteeseen naisen kanssa.

Väitehän kuulostaa absurdilta. Vain 5-vuotias haluaa olla aina ja kaikessa paras.

Yhdysvaltalaistutkimus kertoo toista.

Alankomaat otettiin mukaan tutkimukseen naisten vahvan aseman vuoksi. Vaikka Hollannissa hehkutetaan tasa-arvon puolesta, eivät miehet sielläkään osaa riemuita vaimonsa menestyksestä.

Tutkijoiden mukaan miehet eivät useinkaan itse tiedosta katkeruuttaan vaimon menestystä kohtaan. Heidän itsetuntonsa kuitenkin laskee rakkaan onnistuttua missä tahansa. Usein mies ei edes itse tiedosta, mikä ottaa pattiin. Tutkijoiden mukaan menestyvän vaimon mies alkaa ottaa etäisyyttä, keksii typeryyksiä, tai alkaa pettää vaimoansa saadakseen ”kompensaatiota”.

Tutkimuksen mukaan miehen menestys tai epäonnistuminen ei vaikuttanut vaimon itsetuntoon. Naiset osaavat myös iloita toisen menestyksestä.

On todella surullista, jos oma mies ei pysty ollenkaan nauttimaan rakkaansa onnistumisista. Jaettu ilo on hienointa maailmassa.

Tutkijat ovat heitelleet erilaisia arvauksia ilmiön syistä. Miehet ovat tottuneet kilpailemaan, ja heillä on usein menestymisen pakko. Perinteisesti miehen on odotettu elättävän perheensä. Naisilla ei aiemmin ollut mahdollisuuksia toimia monilla sellaisilla tantereilla, joissa he nyt menestyvät. Miehet eivät ole ehtineet nopean muutoksen kelkkaan mukaan.

Miten asia mahtaa olla Suomessa? Olemmeko erilaisia tässä asiassa?

Olen aiemmin kirjoittanut väestötutkija Marika Jalovaaran tutkimuksesta. Jalovaara tutki väikkärissään satojen tuhansien suomalaisten avioliittoja ja eronneisuutta.

Suomessa parhaiten ansaitsevien naisten avioliitot kestävät heikoimmin. Kotiäidin ja johtajamiehen liitot ovat kestävimpiä.

Todistaako tämä mitään? Ehkä suomalaiset naiset ovat niin kopeita, etteivät kelpuuta köyhää miestä?

Moni suomalainen pitää onnellista parisuhdetta tai antoisaa yksityiselämää elämänsä tärkeimpänä onnistumisena. Vain vähemmistölle uralla eteneminen ja kovan tason vaikuttaminen on elämän tärkein asia. Ehkä tällainen elämänasenne mahdollistaa paremmin hyvän kumppanuuden ja toisen tukemisen, sukupuolesta riippumatta.

Suomalaisnaisten on todettu suosivan harvinaisen epämaskuliinisia miehiä. Siinäkö mahdollisuus molemminpuoliseen tukeen?

Kate A. Ratliff and Shigehiro Oishi: Gender Differences in Implicit Self-Esteem Following a Romantic Partner´s Success or Failure. Journal of Personality and Social Psychology 4/ 2013.

22 kommenttia

Hollannikas666

15.9.2014 10:57

En tiedä missä täällä hehkutetaan tasa-arvon puolesta. Jos katson lähipiirini naisia, usea on kotiäitinä; jos työskennellään, niin sitten osa-aikaisesti. Pankkitilit yhteiset, ei omaa pankkitiliä (ja sitä pyytämään mennessä pankkivirkailija ihmettelee, mihin tarvit omaa tiliä kun mieshän se teillä kuitenkin tienaa). Naisen tehtävä huolehtia siitä, että koti on puhdas - mies ei osallistu siivoamiseen vaikka olisivat kummatkin yhtä paljon töissä. Lastenhoito niin kallista, että naisen usein pakko jäädä kotiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pjotrprkl

15.9.2014 15:24

"Tutkimuksen mukaan miehen menestys tai epäonnistuminen ei vaikuttanut vaimon itsetuntoon. Naiset osaavat myös iloita toisen menestyksestä. "

Ei vaikuta naisen itsetuntoon, vaikuttaa kylläkin erittäin merkittävästi naisen parivalintaan. Ja tietenkin nainen iloitsee oman miehensä menestyksestä, se kun on yleensä aina suoraan naisen taskuun.

Miksi mies iloitsisi naisen menestyksestä kun se suoraan vaikuttaa vain ja ainoastaan naisen talouteen? Pahimmillaan nainen ei enää halua itseään "huonompaa" miestä:)

Olen yhtä tosissani kuin blogaus ja siihen linkatut tutkimukset. Iltapäivälle sopivaa ajanvietettä lähinnä.

Sitten siihen mielenkiintoisempaan osioon tässä jutussa:

http://yle.fi/uutiset/suomalaiset_naiset_suosivat_naisellisia_miehia/6640436

Kasvotutkimus oli ihan tuulesta temmattua huttua. Markus Rantala vetää kyllä aikamoiset johtopäätökset omasta "tutkimuksestaan". Jos ja kun tuo "tutkimus" tehtäisiin uudestaan, samoille naisille saataisiin eri tulokset. Kun tutkimus tehtäisiin eri naisille, saataisiin eri tulos. Kun tehtäisiin eri kuvilla, saataisiin eri kuvat (=eri ihmisille samanlaiset muokkaukset). Kun tutkimus tehtäisiin eri aikana, saataisiin erilainen tulos. Jo pelkästään tutkimusjoukko on tavattoman kapea, n. 3000 naista. Olettaen että kaikista 13 maasta olisi satunnaisesti valittu saman verran naisia demografisesti, saataisiin jotakuinkin tällaisia lukuja n. 18kpl 20-25 vuotiaita suomalaisia naisia ja saman verran muista ikäluokista, kun "ikäluokan" väleinä pidetään 5v (25-30, 30-35, 35-40, 40-45 jne).

Toki jos kyseessä pienempi hajonta tutkimusryhmässä niin tutkimus on väärin uutisoitu. Joka tapauksessa yksi ongelma tässä on se että eri-ikäiset naiset preferoivat täysin eri perustein miten kumppaninsa valitsevat. Tulee mieleen aika monta muutakin ongelmaa kun tutkitaan ihmisen käyttäytymistä, etenkin eri maissa.

Perusongelmana olisi silti edelleen se ettei kukaan nyt oikeasti pysty tällaisen tutkimuksen määrittelemällä tarkkuudella kertomaan mikä on maskuliinista ja mikä feminiinistä, siis kasvonpiirteissä.

Lisäksi riippumatta minkälaiset tulokset saataisiin kuka tahansa muu tutkija voisi saada tai vetää ihan erilaiset johtopäätökset tutkimusdatasta.

Jätetään nyt vähän virhemarginaalia vielä sen suhteen että vika saattaa olla myös Ylen surkeassa journalistisessa tasossa. Se on näet laskenut nettiaikakaudella kuin lehmän häntä. Kuka tahansa "alueellinen toimittaja" pääsee nykyään Ylen nimissä toimittamaan "uutisia":)

Tutkimuset näiltä aloilta ovat tavattoman mielenkiintoisia, mutta tieteellisesti yhtä antoisia kuin 60-luvun psykologiset tutkimukset. On tietenkin inhimillistä haluta olla "uranuurtaja" mutta ihmettelen että edes Turun yliopistosta pääsee ulos tuollaista tusinatiedettä. Siis ihan naistenlehti -tason "väitöksiä".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

15.9.2014 20:17

Paskapuhetta. Kyllä normaali mies kestää naisen menestyksen. Ei pelkästään kestä vaan iloitsee siitä. Miten se olisi mieheltä pois jos vaimo(ke) pärjää hyvin? Ei niin mitenkään.

Ongelma on todellisuudessa se, ettei naisen rakkaus miestään kohtaan kestä naisen menestymistä mikäli nainen menestyy edes vähän paremmin kuin miehensä. Tämä "mies ei kestä menestyvää naista" on vastaava urbaani legenda kuin se, että mies ei halua naisen lähestyvän itseään pariutumismielessä. Ihan varmasti löytyy joku harvinainen poikkeus miesten joukosta jolle ihan oikeasti on hankalaa, että nainen menestyy tai että nainen on lähestynyt häntä. Kyse on kuitenkin h-a-r-v-i-n-a-i-s-e-s-t-a p-o-i-k-k-e-u-k-s-e-s-t-a. Me loput 99% miehistä emme koe ongelmaksi kumpaakaan edellisistä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

15.9.2014 21:17

Tuossa tarkemmin asiaa miettiessäni tuli mieleen tarkistella juttuja. Ensimmäisen tutkimuksen Ratliff on radikaali feministi -> tutkimuksen uskottavuus on tasan nollassa. Se, ettei Shigehiro Oishin taustalla ole miesvihaa ei vielä tarkoita sitä, etteikö Ratliff olisi saanut henkilökohtaista agendaansa "sattumalta" ujutettua tutkimukseen. Eiköhän sen toisenkin tutkimuksen taustalta löydy saman tyyppistä tutkijaa. Eli siis voidaan taas ohittaa koko homma sillä, että joku miesvihaaja taas kiukuttelee ja levittää omaa subjektiivista harhaansa "tieteenä".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SonniSiitos

16.9.2014 07:26

Kokemukseni mukaan naisten menestykseen liittyvä juttu johtuu naisten taipumuksesta hakea itseään tasokkaampaa seuraa. Johan se on nähty sekä empiirisesti että tilastollisesti, että kun nainen käy korkeakoulun, ei kumppania enää löydy.

Mutta syytetään tästäkin miehiä, eivät osaa riemuita menestyksestä nääs.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

17.9.2014 14:24

Niin siis tämähän on hauska huomio jo siksi, että tyypillisin uutisointi tapa on juurikin se, että nainen ei löydä miestä koska miehet ovat huonoja. Todellisuudessa naiselle ei vain kelpaa sellainen mies jolle nainen kelpaisi itse. Ne miehet jotka kelpaisivat kyseiselle naiselle ovat jo löytäneet häntä paremman kumppanin itselleen. :D

shiwan8

16.9.2014 15:30

Feminismin kaksi kantavaa voimaa ovat abstrakti vihollinen nimeltä patriarkaali ja naisen täydellinen syyntakeettomuus aivan kaikesta. Ihan sama kumman feministiltä vie pois, hän kasvaa ulos feminismistä sekunneissa. Tapahtuman yleisnimike on "aikuistuminen".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

16.9.2014 17:35

Kun kerran oli aikaa, kävin lukemassa toisenkin noista jutuista. Samaa kuraa. Ei yllättänyt varmaan ketään. Eniten huvitti "news flash" jonka mukaan miehet eivät tykkää häviämisestä. Ihan totta. Eivät tykkää naisetkaan mutta se jätettiin jännästi mainitsematta. Kumma homma. Omakohtaisesti (josta ei taaskaan voi vetää kaikkivoipaa yleistystä) tiedän paljon vähemmän häviämisen hyvin ottavia naisia kuin miehiä. Jo pelkästään tämä verkkolehti on hieno todiste sille, ettei kyse ole mitenkään sukupuolisidonnaisesta asiasta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

16.9.2014 17:53

Tämä oli hieno kirjoitus sen jälkimmäisen jutun julkaisijalta. Mimmin muistakin jutuista paistaa aika hyvin hänen asenteensa, ei vähiten siksi, että ne käsittelevät käytännössä asetelmia joissa mies on perusoletuksena väärintekijä ja nainen viaton uhri. Alla olevan linkin jutusta hän jätti mainitsematta sellaisen hauskan jutun, että osavaltioissa joissa perheväkivaltaan liittyen on "pidätyspakko" on myös sääntö jonka mukaan on yhdentekevää kuka löi, mies pidätetään. Jutusta ei siis selviä se, onko oikea uhri se joka kärsii terveyshaitoista vai onko kyseessä turpaansa ottanut mies jonka henkinen taakka korostuu sillä, että hän on rikoksen kohde ja samalla saa siitä rangaistuksen,

Kerrotko Mirja meille miksi annat tuollaisille jutuille palstatilaa? Et tee mitään muuta kuin tietoista haittaa julkaisemalla peukaloituja ja manipulatiivisesti uutisoituja "tutkimuksia" joiden totuusarvo on naurettavan vähäinen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ricco

16.9.2014 18:21

Ei vittu tää yks pelle juttelee täällä itekseen ja TIETYSTI kaiken takana on taas feministien salaliitto voi lol sentäs. Kasva jo shiwan aikuiseki, äläkä vain isoksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

17.9.2014 14:27

Ei se ole salaliitto. Aatteellisesti suuntautuneet ihmiset ihan avoimesti korostaen tuovat aatettaan tukevaa materiaalia julki riippumatta sen kestävyyden laadusta. :)

ricco

13.10.2014 23:37

Feminismi on kestävää ja sille on perustelut. Sun kaltaiset pellet kutienkin leimaa feminisit meistenvihaajiksi ja ties miksikä muuksi.

Fuksi2013

17.9.2014 00:47

Jos nyt unohdetaan hetkeksi kaikki täällä oleva ja katsotaan pohjana ollutta artikkelia; ollakseen millään muotoa pätevä (tai julkaiskelpoinen!) on jokaisessa tutkimuksessa oltava verrokkiryhmä, joka poissulkisi vaihtoehtoisia selityksiä tutkimustuloksille. No, tässä tutkimuksessa EI ole, joka vetää johtopäätösten arvon lähelle nollaa.

Apa on alan standardi joten siihen nähden minun johtopäätökseni ovat arvottomia, mutta laittaa kuitenkin miettimään miten tällainen on päässyt julkaisuun asti.

Itse artikkeli on harvinaisen tarkoitushakuinen, mutta niinhän ne aina. Ainoa ero tarkoituksellisen propagandan tuottoon on ettei Mirja itse tajua sitä tekevänsä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

21.9.2014 15:32

Tää ei nyt päästä mua kommentoimaan, mut Sonnisiitokselle: ei tuo nyt ihan pidä paikkaansa. Suomalaiset naiset ovat jo vuosikymmeniä olleet korkeammin koulutettuja kuin miehet. Kotimaisten tutkimusten ja tilastojen mukaan monet akateemisen tutkinnon suorittaneet naiset menevät naimisiin ns. opistotason miesten kanssa. Palkkauskaan ei ole ongelma, kun miehet saavat yleensä parempaa palkkaa alemmallakin koulutuksella.

Tosin yliopistokaupungeissa on korkeasti koulutettujen naisten ylitarjontaa. Syy ei ole vain naisten kranttuudessa, vaan monessa kaupungissa naimaikäisiä miehiä on jo lukumääräisesti naisia vähemmän. Miesten joukossa on myös naisia enemmän kokonaan syrjäytyneitä tai kovia päihteidenkäyttäjiä. Akateemiset naiset liikkuvat vähän eri ympyröissä. Myös alemman koulutuksen hankkineet tai ns. duunarimiehet eivät välttämättä halua kolmikymppistä koulutettua naista, joka vaikka rakastaa oopperaa ja syö vaan rucolaa. Ihmiset hakeutuvat usein kaltaistensa joukkoon.

Monen miehen mielestä menestyvä nainen heittää miehensä yli laidan, koska haluaa itseään menestyneemmän miehen. Voi olla. Voi myös olla vaihtoehtoisia selityksiä, kuten ettei miehelle sovi menestyneempi vaimo, tai sellainen selitys, ettei menestyneen naisen takaa löydy sitä miestä, joka hoitaisi kodin ja lapset. Joskus löytyy, usein ei.

Miesten voi olla hankalaa ottaa uutta roolia myös kulttuurillisista syistä. Vaikka naiset valittavat, että kodin sankarimieheksi pääsee tosi helposti (eli vaihtamalla vaipan kerran viikossa), niin asia voi olla monen miehen mielestä ihan päinvastoin. Naiset saattavat omia kodin ja lapset, ja asettaa itsensä ylimmäksi asiantuntijaksi sukupuolensa perusteella. Aika moni mies nielee tämän. Miehen voi olla aika vaikea ilmoittaa jäävänsä koti-isäksi, kun työnantaja nauraa, muut miehet ihmettelevät jne.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

A millionaire's wife

9.10.2014 01:14

Noinhan se on. Akateemiset naiset tahtovat ruokkia mieltään ja puhua asioista jotka heitä kiinnostavat, mutta kaupungeista on vaikea löytää samankaltaista miestä. Toki fiksuja ja akateemisia miehiä on, mutta aivan liian moni suomalaismies juo sitä alkomahoolia, antaa elämän lipsua ja päätyy ojan pohjalle.

Onneksi jotkut naiset joustavat. Vaikka nainen olisi esim. yliopistosta valmistunut ruotsin kielen opettaja, hän voi hyvinkin ottaa ammattikorkeakoulun käyneen menestyneen yrittäjän, koska monet naiset ovat yhä hyvin perinteisiä ja tahtovat miehen pystyvän elättää perheen, kun nainen hoitaa lapset. Raha siis puhuu nyky-Suomessakin :)

Eli miehet, vaikka naiset kouluttautuvatkin korkeasti, ei teidän välttämättä tarvitse, vaikka on siitä hyötyäkin (esim jos on lääkäri, DI, asianajaja tms. kovanaama. Pysykää poissa humanistisista aloista jos tahdotte menestyä toden teolla!). Hankkikaa sivistystä vaikka muuten, mutta mikä tärkeämpää, menestykää eli tienatkaa paljon rahaa. Siten teistä tulee naisille tavoiteltavia miehiä, ja saatte tyttöystäviä, ja sitten vaimon ja jatkettua omia geenejänne lastenne kautta ja jatkuvuutta sukuunne. :)

Ja nyt odotellaan kuinka kauan kestää että saan viharyöpyn niskaani ;)

Mirja Wuokko

21.9.2014 15:37

Itse tutkimuksesta: se on julkaistu tieteellisessä julkaisussa, ja on siis läpikäynyt vertaisarvioinnin. Tutkimuksesta ovat kirjoittaneet lähes kaikki johtavat länsimaiset julkaisut, joten turha syyttää YLE:n tiedetoimitusta erityisestä ammattitaidottomuudesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Akateeminen minäkin

2.10.2014 13:19

No pakko sanoa etten ole kovin ylpeä omasta väikkäristänikään, en edes allekirjoita sitä 17 vuoden jälkeen. Nuoren ylimielisen, ylpeän ja laiskan mielen tuotosta, suurelta osin mielikuvitusta.

shiwan8

21.9.2014 16:54

Ah, on siis miesten vika, että keskimäärin miehet hakeutuvat aloille joilla maksetaan parempaa palkkaa kuin aloilla jonne naiset keskimäärin hakeutuvat. Hyvä Mirja, syytetään naisten valinnoista miehiä. Se on sitä tasa-arvoa ja vastuun kantamista. :D

Niin siis "duunarimiestä" ei juuri tavanomaisesti kiinnosta kulttuurin alemmat muodot, kuten ikivanhojen kappaleiden uudelleen sahaamisen katsominen tai juonettomat "taide-elokuvat". Ei taaskaan niin, etteikö se koulutettu nainen kelpaisi sille mielestäsi alemman kastin miehelle, vaan se koulutettu nainen ei kelpuuta sitä mielestään alemman kastin miestä. Mikään naisen koulutuksessa ei ole sellaista, että se tekisi hänestä erilaisen kuin jostain miehestä. Se koulutus on vain tekosyy elitistiselle katsontakannalle. Siihen samaan asennevamma-ansaan astuvat niin miehet kuin naisetkin. Miksi muuten raksaduunari ei voisi rakastaa oopperaa ja syödä vain rucolaa (paitsi tietenkin koska sellainen ruokavalio on tie hautaan, nopeasti)?

Niin kyllähän niitä tapauksia löytyy, joissa pariskunta kestää sen, että nainen menestyy ja mies ei. Tiedän yhden pariskunnan jonka naisesta on tulossa lääkäri, mies on vartija (ei niin, että ihmisten turvallisuudesta huolehtiminen olisi mitenkään vähäpätöisempi homma kuin saikun kirjoittaminen jotta ihminen paranee flunssasta paremmin). Normaaliolosuhteisiin eroava tekijä heillä on se, että ovat seurustelleen 16-vuotiaasta saakka, eli sujuvasti niin kauan, ettei naisen statusmuutos todennäköisesti olennaisesti vaikuta siihen miten nainen näkee miehensä. Statuselitismi ei siis ole iskenyt naiseen ennen tapaamista joten onnellinen tulevaisuus on täysin mahdollinen.

Jumala voi olla olemassa. Voi olla, että voitan viikon kuluttua lotossa. Voi olla, että vuoden sisällä ihmiskunta järjestäytyy yhdeksi ja kaikki valtiorajat kaadetaan. Kaikenlaista voi olla. On sitten täysin eri asia miettiä onko viisautta yrittää pelata elämänsä noiden mahdollisuuksien toteutumisen varaan.
Keskimäärin miestä ei kiinnosta vaimon menestyminen vaan se, onko hän hyvä kumppani. Jos on, on ihan se ja sama onko vaimo siivousfirmassa suorittavassa portaassa vai ison forman toimari. +/- 0, koska niin koomista kuin se onkin kaikkien stereotypioiden ollessa olemassa, miehiä ihan aidosti kiinnostaa pitkällä tähtäimellä paljon enemmän naisen henkiset ominaisuudet kuin naisia miehen henkiset ominaisuudet. Valtiotieteiden papereilla kun ei tulla hyväksi äidiksi tai vaimoksi. :)
Syy sille, miksi menestyneen naisen takaa ei löydy miessisäkköä on puhtaasti se tosiasia, ettei mies ole evoluution myötä päätynyt sellaiseksi olennoksi jolle se tehtävä olisi soveltuva. Kuinka moni ihminen tai eläin on onnellinen toimiessaan joka päivä luontoaan vastaan? Aika harva.

Kodin sankarimieheksi ei pääse aidosti edes niiden toisin väittävien naisten mielestä sillä, että vaihtaa kerran vaipan, tasajako kotitöissä tai mies sisäkkönäkään ei siihen johda. Taas, koska evoluutio. Nainen on yksiselitteisesti keskimäärin soveltuvampi pehmeiden arvojen opettaja kuin mies ja päin vastoin. Ei ole mitenkään sattumaa, että perheen poliisi on lähes aina mies. Ei ole mitenkään sattumaa, että kun lapsi teloo itsensä tai on nälkäinen hän hakee korjausta tilaansa äidiltään. Ei ole mitenkään sattumaa, että uhan alla lähes aina perheiden muut jäsenet menevät suojaan miehen taakse. Kumpi tahansa sukupuoli suoriutuu kyllä molemmista tehtävistä, mutta soveltuu hyvin vain toiseen. Historia ei ole pystynyt osoittamaan yhtään miestä tai naista joka kykenisi molempiin rooleihin samaan aikaan. Kyllä, sääntöön on poikkeuksia.

Se on totta, että miehen on vaikea ottaa koti-isän roolia kulttuurillisista syistä. Keskimääräinen nainen voi kyllä kunnioittaa sellaisen miehen valintaa, mutta ei ikimaailmassa aidosti halua harrastaa sellaisen miehen kanssa seksiä => ei pariudu miehen kanssa joka haluaisi jäädä koti-isäksi. Jälleen, koska evoluutio.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

skepptinen

2.10.2014 13:25

"Olen aiemmin kirjoittanut väestötutkija Marika Jalovaaran tutkimuksesta. Jalovaara tutki väikkärissään satojen tuhansien suomalaisten avioliittoja ja eronneisuutta."

Mistähän Jalovaara sai nämä tiedot? Maistraatista saa tiedot aviopareista (ehkä) mutta mistä hän sai ko. parien varallisuus- ja tulotiedot?

http://www.hs.fi/talous/a1383195448281

"Koneesta voi hakea sellaisten suomalaisten verotietoja, joiden verotettavat tulot olivat vuonna 2012 vähintään 150 000 euroa. Tuloja voi hakea esimerkiksi maakunnan ja syntymävuoden mukaan, ja käytettävissä ovat kaikki verovuodet vuodesta 1999 alkaen.

Julkisista verotiedoista pitää kuitenkin varoa tekemästä liian suoraviivaisia päätelmiä. Julkisia tulotietoja ovat nimittäin vain verotettavat tulot. Ihmisten tosiasiassa saamia tuloja kuitenkin puuttuu näistä tiedoista useastakin eri syystä.

Ensinnäkin julkisia verotietoja ovat vain tiedot ansio- ja pääomatuloveroista. Siten esimerkiksi saadut perinnöt tai lahjat eivät näy perjantaiaamuna julkiseksi tulevissa verotiedoissa, koska perintö- ja lahjavero ei sisälly tietoihin."

Ovatko alle 150.000€ tienanneet mukana tutkimuksessa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

9.10.2014 11:17

En ole varma kaikista aineistonkeruun yksityiskohdista. Väikkäri löytyy pdf-muodossa Väestöliiton sivuilta, vuodelta 2007:

http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/julkaisut/kaikki_julkaisut_all_publication/

Joka tapauksessa tutkimus on tehty sadoista tuhansista suomalaisista, käsittääkseni mukana ovat kaikki tiettyyn aikaan ensimmäisessä liitossa olleet. Jalovaara taitaa työskennellä Turun yliopistossa ja hänelle voi varmaan soittaa, jos kiinnostaa kysyä yksityiskohtia tutkimuksesta.

Kansainvälisissä tutkimuksissa naisten työssäkäyntiä pidetään selvänä riskinä avioliitolle. Pohjoismaissa naisten työssäkäynti on taas jo pitkään ollut normi. Meillä on kuitenkin aika rajut erotilastot. On erittäin tärkeää tutkia erojen taustatekijöitä, koska on tunnettu tosiasia, että erot ovat inhimillinen tragedia. Ne myös sotkevat perheiden elämää, piinaavat lapsia, ja aiheuttavat kansantaloudellisia tappioita.

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi