Haahuilu yhdellä kuulokojeella on jatkunut. Lauantailääkärin antiin olin niin tyytymätön, että maanantaiaamuna 8.00 tilasin työterveysasemalta ajan. Perusteena se, että olen likemmäs työkyvytön yhdellä kojeella. Ei puhettakaan palavereihin osallistumisesta.
Puhelimen varassa nyt jotenkuten rullaa, mutta sitten kuulovammaisen hands-free (Nokia Inductive Loopset LPS-4) alkoi pätkiä. Ne ovat muuten hyviä vermeitä, mutta ne eivät kestä minua. Jo toinen hajonnut. Arvatkaa vain, miten vammainen olo voi ollakaan, kun ei kuule yleensä eikä puhelimellakaan! Super!
Työterveyslääkäri oli jumalatar. Hän ensinnäkin kuunteli ja katsoi korvaan, totesi heti "tärykalvo on punainen" ja määräsi pilleripurkin. Helpotus oli niin suuri, että olin sulaa lätäköksi vastaanottohuoneen lattialle. Sitten hän määräsi Otiborinia ja kehotti olemaan käyttämättä enää niitä ototoksisia kuolemantippoja.
Seuraavaksi hän määräsi kontrolliajan suosikkikorvalääkärilleni, joka pitää vastaanottoaan samalla asemalla. Ah onnea! Firman piikkiin, mutta niin pitääkin. Kuulo on osa työkykyä. Ei se saa mennä romuksi, muuten ei tehdä enää hommia ;)
Mutta se tärkein asia! Korvaa ei särje enää! Nyt tiedän tasan, miten kaamealta pikkulapsista tuntuu. Edellisestä välikorvantulehduksestani on 35 vuotta, ja muisto on ehtinyt unohtua. Korvatulehdus on _yököttävää_...
