TeppoSyvarila

Päihdepolitiikka,kieltolaki,lääkekannabis,luonto,yhteiskuntakritiikki,tasa-arvo ja kannabis.:)

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on kansanterveys.

Tutkimus vahvisti: Alkoholi ja tupakka vaarallisempia kuin kannabis  1


Kumpa poliittiset päättäjät myös havahtuisivat tosiasioihin ja tekisivät järkipäätöksiä. Kannabiksen käyttö ja kotikasvatus pitäisi vähintään tulla lain mukaan sallituksi! Rangaistukset eivät ole tätä päivää, eikä niitä myöskään voi kansanterveydellisillä syillä perustella!

"Saksalaiset ja kanadalaiset tutkijat käyttivät uudenlaista menetelmää väestön kuolleisuuden mittaamiseen ja vertailemiseen. Heidän tuore tutkimuksensa vahvisti sen, mistä on saatu viitteitä jo aiemmissa tutkimuksissa:
Kaikista ihmisten käyttämistä päihteistä – niin laillisista ja laittomista – eniten kuolemantapauksia aiheuttaa alkoholi.
Alkoholin jälkeen tulevat nikotiini, kokaiini ja heroiini. Kaikkein vähiten vahinkoa aiheuttavat kannabistuotteet, kuten hasis ja marihuana.
Tutkijat toteavat, että yhteiskunnassa olisi syytä keskittyä enemmän alkoholin ja tupakan negatiivisiin vaikutuksiin ja jättää laittomat aineet vähemmälle huomiolle."

Tutkimus vahvisti: Alkoholi ja tupakka vaarallisempia kuin kannabis

Edit: 2008 uutisoitiin EU:n raportissa näin:
EU-raportti: Kannabis tupakkaa ja alkoholia turvallisempaa



Kielletty lääke!  1

Taas yksi video, joka kertoo karusta todellisuudesta. Kun olet sairas et saa välttämättä apua laillisista lääkeistä, jota lääkeyhtiön kauppiaat kauppaa(lääkärit).

Totuus on se että kielletty kannabis voi olla monille hyödyksi sairauksien hoidossa ja elämänlaadun parantamiseen myös.

Eija Kalso








LKT, professori Eija Kalso on HUS:n kipuklinikan ylilääkäri kirjoittaa omassa jutussaan seuraavaa:

Kuka hyötyy lääkekannabiksesta?


Miljardien eurojen bisnes, miksi Suomi ei tartu tilaisuuteen?  1

Puhun siis laillisesta kannabiksesta. Suomi voisi olla mukana miljardien eurojen bisneksessa. Suomessa voisi tuottaa laadukasta lääkekannabista kotimaassa kotimaisille potilaille.

Myös viihdekannabis tuottaisi niitä verotuloja ja loisi työtä ympäri Suomea, niin kasvatuksen,tutkimuksen sekä jakelun kautta.

KAnnabiksesta saatavat verotulot voitaisiin ohjata homekoulujen kunnostukseen sekä päihdevalistukseen.

Miksi tuhlaamme verotuloja järjettömään taisteluun hyödyllistä kasvia vastaan?

Hyödyt ovat selkeästi haittoja edellä.

Me voisimme saada työtä,hyvinvointia, sekä uudenlaista yhteisöllisyyttä Suomeen.

Kannattaa katsoa:

"President says country should ‘follow the science as opposed to the ideology’ and address drug abuse from public health standpoint, not just through incarceration"

High Profits: Cannabis meets capitalism

Sekä

Cannabis Can Cure Cancer, It’s High Time We Stop Arresting People for It



Kannabis ja Harri Jaskari  1

"Halusin lähestyä tätä teemaa tutkimuksen kautta. Tutkimusten mukaan kannabiksen käyttäjistä noin 10% tulee riippuvaiseksi huumeesta. Kannabiksen käyttö lisää riskiä sairastua psyykkisiin sairauksiin yli 40%. Jo satunnainen käyttö lisää selvästi riskejä psykooseihin. Vakuuttavia tutkimustuloksia! Toiset tutkimukset puolestaan väittävät kannabiksen olevan tupakkaa ja alkoholia turvallisempaa ja vähemmän riippuvuutta aiheuttavaa.

Totta! Tutkimukset antavat ristiriitaista tietoa eri päihdyttävistä aineista. No tuskin mikään päihdyttävä aine kansanterveyttä paljonkaan parantaa – ainakaan liiaksi nautittuna. Siksi päädyinkin miettimään kannabis-kysymystä yhteiskunnan arvojen näkökulmasta. Suomessa on onneksi edelleen hyvin huumevastainen ilmapiiri. Lähes 70 prosenttia suomalaisista pitää edelleen kannabiksen käyttöä rangaistavana tekona. Naapurimaa Ruotsi ajaa täysin huumevapaata yhteiskuntaa.

Uskon, että kannabiksen laillistamisella Suomessa olisi negatiivinen arvolataus. Nythän Suomessa pyritään pääsemään myös tupakoinnista eroon. Samoin suomalaisia pyritään opettamaan Eurooppalaisiin juomatapoihin – ei perinteiseen ryyppäämiseen. Kannabiksen laillistaminen antaisi täysin toisenlaisen viestin yhteiskuntaamme. Siksi en kannata kannabiksen laillistamista Suomessa!"

Tälläinen tuli vastaan: Pitäisikö kannabis laillistaa?

Ensinnäkin Ruotsista ei kannata ottaa mallia. Siellä on huumepolitiikka täysin epäonnistunutta ja huumeiden vaaroista valistus perustuu valheisiin ja vääristelyyn.

Ruotsalaiset huumehaukat, osa 2

Mihin tutkimukseen perustuu tuo väite psyykkisten sairauksien riskien lisääntymiseen 40%:lla?

Tuskin tuo luku pitää paikkaansa mitenkään.

Kuinka paljon kannabispsykoosia?

Ja miten rangaistukset ovat tuoneet tulosta?

Onko siitä jotain esimerkkiä tai tilastoja laittaa pöytään. Toimiiko nykysysteemi Jaskari?

Voisiko Jaskari ottaa selvää vaikkapa Porttugalin mallista joka on tuonut oikeasti hyviä tuloksia.

"Hyvä Anna, kyllä minä edelleen haluan eriyttää päihde- ja huumepolitiikan. Monet liberaalisti huumepolitiikkaan suhtautuvat maat ovat tulossa vähitellen takaisin tiukemmalle linjalle. Miksiköhän? Alankomaat ovat kiristäneet lainsäädäntöään. USA:ssa liittovaltio on pitänyt kannabiksen laillistamiseen liittyviä verotuloja suhteessa kansanterveydellisiin haittoihin mitättöminä. Tässä nyt touhotetaan kannabiksesta! Liberaalin huumepolitiikan sijasta meidän pitäisi puhua liberaaleista työelämän säännöistä - sellaisista, jotka toisivat lisää työtä Suomeen."

Hyvä Harri, laillinen kannabis toisi työtä sekä verotuloja. Nyt jo kotikasvattajat maksavat välillisiä veroja kun hankkivat tarvikkeita kaupoista ja tietenkin myös sähkölaskun merkeissä.