Minulla on maailman ihanin avopuoliso! Yhdessä ollaan oltu viisi vuotta ja pian pitäisi jo mennä naimisiin. Uskoani kestävään, täydelliseen avioliittoon lisää erityisesti puolisoni kiintymys minua kohtaan.
Tässä muutama esimerkki:
Baari-illat tai yleensäkin omat menoni on karsittu kymmeneen kertaan vuodessa. Jos olen tällöin ulkona myöhään,tarkistussoitto/kotiinkutsu tulee aina täsmällisesti 03:30. Kotona odottaa luonnollisesti puolentunnin kuulustelu mm. aiheista: juttelinko naisten kanssa, tanssinko naisten kanssa, tanssiko läheisyydessäni naisia, juttelivatko kaverini naisten kanssa, pyysikö joku nainen jatkoille. Turhat aiheet kuten "oliko kivaa" karsitaan pois ajan säästämiseksi.
Jotta voisimme viettää aikaa yhdessä mahdollisimman paljon, puolisoni ei ole lähes missään yhteyksissä omiin kavereihinsa. Jos jotain kissanristiäistä ilmaantuu, hän menee vain ja ainoastaan silloin kun olen itse poissa. Esimerkiksi hän perui n.200€ viikonloppumatkansa (saamatta rahojaan takaisin) vuorokautta aiemmin, koska oma menoni peruuntui. Kiintymyksestä kertoo myös riitelymme aiheista: saanko käydä yhdellä oluella arkipäivänä kaverini kanssa (klo 18:00-20:00) tai miksei hän voi tulla mukaani firman pikkujouluihin.
Harrastuksemme tulee olla yhteisiä, kavereideni luona pitää aina käydä yhdessä ja jopa vaateostoksilla yksin käyminen ei ole suotavaa, jotten ole vahingossakaan kontaktissa vieraiden naisten kanssa.
Voiko enää parempaa kumppania olla?
Saattaa kuitenkin olla itkun paikka edessä kun vihkisormuksen sijaan etsin kiivaasti omaa yksiötä, olen arvioittanut kotimme myyntiarvon ja miettinyt alustavaa omaisuudenjakoa. Eron hetki koittaa Kirkastussunnuntaina. Taitaa puolisolleni kirkastua tuolloin, että hääpuvun ostolla ei olekkaan enää niin kiire...