Kreikka

67 tosimaailman matkavinkkiä 41 matkakuvaa.

Matkakuvat

Kuva

Agios Nicolaos
Kesäkuu 2006

Kuva

Kreeta / Samarian laakso
24.8.2006

Kuva

Rodos
10/2003

Kuva

Kos
kesä 2003

Matkavinkit

AlkuunEdelliset1–10 / 67SeuraavatLoppuun
  • Rodos

    LLips • Kesä 2006 • Kirjoitettu 6.12.2007 13:06

    En suosittele ratsastusta Rodoksen kaupungin läheisyydessä olevalla tallilla(nimi Hippo-alkuinen). Hevosta ei saanut itse valita, kommunikointi tuntui olevan aivan mahdotonta muuta kuin kreikaksi. Minulle annettiin varma, eteenpäinpyrkivä, kaunis espanjalainen hevonen,joka tosin oli makuuni hivenen liian pienikokoinen. Hevonen oli koulutettu, eli sen suhteen kaikki ok.

    Todellinen ongelma olivat ala-arvoisen huonot maastot! Mukaani lähti pari äijää ratsain ja koira näyttämään reittiä. Köröttelimme kovalla (ei asfaltoidulla, mutta _kovalla_) autotiellä. Hermostutti autojen suhteen, jotka Kreikassa kaahavat kuin viimeistä päivää ja toisekseen en voinut olla jatkuvasti säälimättä hevoseni jalkoja. Käännyimme muutaman sadan metrin jälkeen tieltä pois, mutta iloni ei kestänyt kauan. Tiedossa ei ollut minkäänlaista ratsastustietä tai tasaista maastoa. Menimme ryteikköjen läpi ja lopulta todella huonokuntoisia polkuja. En kuuna päivänä olisi ratsastunut niin jyrkkiä ja hevoselle kapeita polkuja, mutta onneksi ratsu allani tiesi mitä tehdä. Eräässä kovassa paikassa annoin vain täysin vapaat pitkät ohjat ja annoin hevosen päättää, miten selvitä. Luojan kiitos, selvisimme. Kiersimme jonkinlaisen lenkin, paluumatkalla vastaan tuli käärme, mutta onneksi koira pelotti sen pois ja hevoset uskalsivat jatkaa matkaa. Tulimme autotielle eri kohdasta, kun olimme siltä poistuneet. Ymmärsin oppaani elekielestä, että nyt laukattaisiin. Olimme laukanneet jo kerran aikaisemmin, jolloin olin antanut hevosen siirtyä raviin oppaan mielestä liian aikaisin. "It's ok"-vakuutteluni eivät näemä olleet tyydyttäneet häntä, sillä tällä viimeisellä suoralla hän sitten teki temppunsa... Nostin laukan ja istuin rentona alas satulaan. Yhtäkkiä hevosen tempo nopeutui,se nosti päätään ylös, kuulin huutoja. Vilkaisin olkani yli. Siellähän oppaani oli, raippa kädessä, oli antanut piiskaa hevoselleni takaapäin! Miehen huudot usuttivat hevoseni hätääntyneeseen kiitolaukkaan, nousin kevyeen istuntaan ja toivoin vain ettei tielle tulisi autoja, ettei hevonen kompastuisi ja että pysyisin kunnialla selässä, sillä siitä vauhdista putoaminen olisi ollut kohtalokasta. Meni yli sata metriä ennen kuin puolipidätteeni menivät läpi ja hevonen rauhoittui. Sen jälkeen se olikin niin puhki ja poikki, että ravailimme eteenpäin. Oppaani ratsasti rinnalleni ja hymyili ylpeänä: "se ei olisi päässyt enää yhtään kovempaa!"

    Tästä huvista maksoin 20 tai 25 euroa, en edes muista, sillä laskeuduttuani satulasta työnsin hevoseni suitset heti jonkin tallitytön kouraan, taputin ratsua pikaisesti ja sitten sukelsin taksin takapenkille turvaan..

    Kommentoi
  • Kos

    MsKupari • Heinä-elokuu • Kirjoitettu 4.4.2004 21:13

    Koko saari täynnä menoa.. Suomalaisiin törmää ehkä liiankin usein. Kaupungilla kokonaisia katuja täynnä baareja. vierivieressä. Jos päättää että illalla en ota/lähde baariin lupaus ei tule pysymään.

    Kommentoi
  • Kreeta/Analipsi

    Mikko • 4.9.-11.9.2003 • Kirjoitettu 28.10.2003 22:29

    Morjes!

    Me käytiin tona aikana Analipsissä ja oltiin kyllä ihan tyytyväisiä. Kivan rauhallinen kylä(hiljentyi kokonaan yhdentoista pintaan) mistä toisaalta sit pääs jonnekkin meluisampaan paikkaan jos välttämättä halusi.
    Skootteri oli aika pätevä peli lähiseutujen tutkimiseen, ja kauppareissuihin.
    Jos omaa vähänkään seikkailuhenkeä ja intoa nähdä muutakin kun niitä rannalla palaneita mummoja, niin suosittelen auton vuokraamista ja vuoriston ylittämistä. Vaikka mekin suunnittelimme reitin etukäteen niin silti tuli vähän vastoinkäymisiä.
    Älkää ihmeessä menkö tielle mikä on merkitty karttaan selityksellä "päällystämätön tie", tai ainakaan ilman maastoautoa. Sai meinaan antaa Twingolle pikkasen ´penaltya´ et päästiin sieltä kivikosta pois. No omaa tyhmyyttä se reittivalinta vaan oli.
    Mut ei siellä oikeesti oo mitenkään ihmeellistä ajaa siellä vuoristossa, ajaa vaan omaa vauhtia eikä yritäkään pysyä niitten paikallisten vauhdissa.
    Eipä tässä äkkiseltään sen enempää.

    Mikko

    Kommentoi
  • Ateena

    Hile • 7/02, 4/03 • Kirjoitettu 20.8.2003 16:40

    Mahtava kaupunki! Onhan se saasteinen, iso yms, mutta myös täynnä kivoja pikku kahviloita, rentoa tunnelmaa, mukavia ihmisiä...Paikallisiin helppo tutustua, varsinkin jos osaa pari sana kreikkaa. Osta hedelmiä pikku kojusta, istu nauttimaan puistoon tai aukiolle. Katsele ihmisiä. Ota metro, et voi eksyä. Kävele panepistimou tietä pitkin, käy shoppailemassa. Aivan ihana paikka!

    Kommentoi
  • Ateena

    Marja • Syksy 2002 • Kirjoitettu 11.8.2003 12:51

    Kävin viime syksynä Ateenassa lomalla ja totesin, että kaupunki on juuri niin ihana kuin siitä kerrotaankin! Lämpöä sekä ilmassa että ihmisissä. Ihana ja romanttinen vanha kaupunki, Plaka, hurmaa jokaisen, joka sinne iltahämärissä sattuu kulkemaan puhumattakaan Akropoliksen mahtavista näkymistä keskipäivän helteelläkin! Upea paikka, mikäli pitää kaupunkilomista, sillä uimarantaahan ei ihan vieressä ole. Tosin Varkiza on vajaan kahden tunnin bussimatkan päässä, jos merelle mielii uimaan ainakin yhtenä päivänä! Suosittelen lämpimästi Ateenaa, kaunis kaupunki =)

    Kommentoi
  • Halkidiki

    Thalassa • Elokuu -01 • Kirjoitettu 8.8.2003 17:08

    Suurena Kreikan ystävänä Halkidiki oli todella suuri pettymys. Ihmiset olivat ahdistuneen oloisia, ravintola- ja baaritarjonta Surkea!! En lähtisi Helkidikiin enää IKINÄ, vaikka minulle maksettaisiin. Sen lisäksi etten pitänyt paikasta jouduin siellä päällekarkauksen kohteeksi, kun paikallinen, ja perheellinen "jorgos" päätti saada nuorelta vaalealta tytöltä... surkeaa porukkaa kerrassaan. Muualla Kreikassa sentään ymmärtävät mitä Ei eli OCHI tarkoittaa... ei koskaa enää Halkidikiin!!

    Kommentoi
  • Platanias, Kreeta

    Torpedokersantti • Heinäkuu 2003 • Kirjoitettu 31.7.2003 21:35

    Ranta-alueen juhlimiskulttuuri ei ole onneksi ainoa vaihtoehto lomanviettoon. Heräsin useana aamuna kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan ja suunnistin kohti Plataniaksen yläkylää. Aamukuudelta ei tullut vastaan yhtäkään turistia. Liikkeellä oli vain aamuvirkkuja isäntiä traktoreineen. Kyläläiset aloittelivat arkiaskareitaan kukkojen ja koirien ”säes-täminä”. Sain ihailla kaikessa rauhassa auringon nousua Hanian rannikon ylle. Samalla reissulla ihmettelin muistoalttareita ja kreikkalaisia aakkosia kylän hautausmaalla. Kirkonmäki sopii erinomaisesti myös radiokuunteluun, joten lokikirjaani tuli yhteensä 57 ula-lähetintä halvalla käsiradiolla kuunneltuna.

    Auringonlasku samaisella mäellä oli mieleenpainuva kokemus. Nopeasti pimenevä ilta, lomarannikon valomeri ja yläkylältä kantautuvat äänet loivat tunnelmallisen yhdistelmän. Alas hotellille palatessani taskulamppu oli tarpeellinen väline (vastaantulijoiden hymyilystä huolimatta). Jyrkkä, kasteltu ja valaisematon kylänraitti sekä paikallinen liikennekulttuuri muodostavat turvallisuusriskin hyväkuntoisellekin turistille. Kukapa haluaisi päätyä tienvarren muistoalttariin muutenkin ikimuistoisella iltakävelyllään?

    Kommentoi
  • Rhodos

    Janika • 2002 elokuu • Kirjoitettu 7.7.2003 14:48

    Vielä vähän lisäystä tohon mun edelliseen kommenttiin:

    Vävypojassa (vanhassakaupungissa) oli suht halvat viinat ja pirtsakka täti tarjoamassa maistias ryyppyä. Ei mikään kulinaarinen makunautinto, mutta päähän se ainakin nous tollaessa helteessä.

    *Säästä muutama kymppi(e)rahaa pois lähtöä varten lentokentälle, siellä on SERGIO TACCHINI:n kauppa jossa tod. halpaa!!

    *Älä missaa sukellus retkiä, joita vanhan kaupungin holleilla olevan sataman botskeista tyrkytetään: Sellaiset elämykset jota ei kannata jättää väliin!

    *Skootteri kandee vuokraa, että pääsee vähän irtautumaan kaupungin vilinästä. Me tehtiin se virhe, että huomattiin vasta pois lähtiessä,BUSSIN IKKUNOISTA, miten hienoja pikkurantoja ja surffaus mestoja muutaman kilsan päässä olis ollu..

    *Tzazikia pitää maistaa, aivan järkyttävän hyvää esim sipsien kanssa dippinä, tai vaikka hodarin väliin. Saa lähes kaikista rafloista ja useista superMarketeista..

    *Taivaalliset sipsit LAYS:sit maksaa vähän ja maistuu ihan älyttömän hyvältä, ja taffelit jää taffelit kakkoseks!!

    SITTEN::: EHDOTTOMASTI KÄY MAISTAMASSA UNIVERSUMIN PARHAITA PIZZOJA PIKKU PULJUN NÄKÖSESSÄ PIZZA ITALIANASSA (pizza italiana) Aivan helvetin hyvät pizzat, mistään et saa parempia, et edes italiasta itsestään... Halpaa ku mikä ja pizzoja on xs:tä XXL:lään!!! Ihan tuulisen rannan holleilla sekin..

    *Yllättävän vähän feikki vaatteita, mutta vercace ja Dolge&Gabbana lähtee halvalla, ja oi että on siistejä kuteita...

    *Matkalle kannattaa ottaa ainakin sata filmirullaa ja toimiva kamera, sillä kuvia saa näpsiä koko ajan!!

    *Aika vähän katukauppiaita, mikä on tylsä homma koska niissä on tosissaan sitä jotain. "special price for you my friend, real cucci,real rolex,water resistant, my friend", mutta kun oikeeseen paikkaan eksyt, kyllä sellasenkin löydät. OSTA KELLO KIERTÄVÄLTÄ KATUKAUPUSTELIJALTA, koska ne ei ole niin huonoja kun kerrotaan..Imago kelloja kylläkin, mutta hintansa väärtejä..ei oo paljoo, jos maksaa "aidosta" timanteilla koristellusta cuccista 7euroo..

    *Hotelli costas on keskustassa..ihan ok ja tolleen..paikan siivooja vähän järkky tapaus(tosi mukava, mutta ryntäilee sisään siivoomaan aamu varhaisella..saatiin monesti hyvät naurut kun piilouduttiin vessaan tai lakanoiden alle tätä tätiä), mutta hotellin alakerran Baarin omistaa paikallinen miekkonen NICOS perheineen, aivan ihania ihmisiä, vaikka ei puhu englantia juurikaan. Asuu aivan costasia vastapäätä, ja nicos nukkuu parvekkeella pitkissä kalsareissa. Meillä oli suora näkymä niiden partsille ja sieltä ne aina vilkutteli.

    *Biksuja (bikineitä) jos havittelet, osta mieluummin täältä suomesta vaikka >>joka tytön biksut hennesiltä

    Kommentoi
  • Rhodos

    Janika • 1.8-14.8 2002 • Kirjoitettu 7.7.2003 12:16

    Rhodos oli aivan uskomattoman ihana paikka, kaikin puolin. Todella paljon ruotsalaisia ja brittejä kylläkin, sääli sikäli, että paikallisia oli keskustassa harvaseen.. mut jos oikeen tarkkaan kattoi, kyllä niitäkin bongas. Kaupungissa oli älytön vilinä, ja ehkä enemmänkin näin nuorempaa porukkaa puoleensa vetävä paikka. Rannat oli ihan ältsin siistit, enkä tosissaan olis uskonu, että sieltäkin todella löytyi ihan vaaleen sinistä vettä. Elli ranta oli aina ihan tukossa, eli paljon oli väkeä. Oltiin ite tuulisella rannalla (paikallinen sano: TULIN RANALAA,Hih)koska siellä ei ollut niin tuskasta, vaikka oli sielläkin about 36c lämmintä..Älyttömät aallot! Vanhakaupunki oli jotain aivan omaa luokkaansa. Mä en oo niinkään kulttuuri ihmisi, eli makoilen mieluummin rannalla kun kattelen nähtävyyksiä, mut tää oli jotain. Siellä oli sellanen fiilis, etten pysty edes kuvailemaan..ARGH, Kaikki ne ihanat pikku puljut ja putiikit..
    Shoppailu mahikset oli kans hyvät. Paljon benettonin kauppoja (niissä parempi valikoima kun suomessa), ihania kenkäkaupoja.. ja oikeastaan joka kadun kulmassa sateenvarjo liike..(?outoo sinäänsä, koska siellä ei pahemmin sada?) Baarimikot ja sisäänheittjät oli tod.mukavia ja saatiin jopa kavereita muutamasta.
    Kauheen halpaa ei kyllä ollut, vaikkakin halvempaa kun suomessa. (esim: Kartsa röökiä=25e/sama teneriffalla= 14-16e, ok. vinkkupullo n.3-6e)..
    Elokuu oli mielettömän kuuma, ja sekin vaan plussaa. Joillekin varmaankin pikkusen liikaa: keskimäärä lämpöt. 30c:n paremalla puolella =) Hotellit ei kovin hyvä tasoisia, jos vertaa vaikkapa kanarian saariin(harvoissa tuuletus) Suosittelen hotellia jossa tuuletus, yöt on muuten suht tuskaa. OK/halpa hotsku (ilman tuuletusta)COSTAS.

    Suosittelen kaikille Biitsi/shoppailu/biletys ihmisille. Näkyi rhodoksen rannoilla ja yö elämässä muutama vanhempikin kokenut rhodoksella käviä (suomalaisia siis)...

    Kommentoi
  • RODOS

    Tytsi • Touko-kesä2003 • Kirjoitettu 26.6.2003 00:46

    Kannattaa ehdottomasti reissata myös rodoksen kaupungin ulkopuolella! helposti se käy busseilla tai pokaamalla joku paikallinen motoilija! taxit ei kovin halpoja eikä kannata pussata örkkitaxikuskia minkään 2 euron alennuksen takia... LIndos ei oo sit mikään erikoinen mesta, mut mukava ranta ja kaunis satama. Jos haluut bailata niin ehdottomasti illalla Falirakiin!! se on täynnä brittejä. Ihmiset ei olleet siellä se hyvä seikka vaan clubit ja halvat Fishbowlit. Siellä kuulet uusimmat clubihitit ja näet uusimmat muotiseikat.tosin jos sulla ei oo sellasta punk-lookia kuin brittitytöillä nii saat osaksesi kysyviä katseita. Ihan mahtava mesta on myös Waterpark Falirakis!Ineen maksaa 19 e mut se todellakin on sen arvoista,ilmainen bussikuljetus rodoksest.Ihana chillauspaikka nuorille,kannattaa varata koko pvä!Ainiin,kannattaa shoppailla safkat ja viinat pappou-marketista,ihan keskustassa postin takana!

    Kommentoi
AlkuunEdelliset1–10 / 67SeuraavatLoppuun