Rodos

LLips • Kesä 2006 • Kirjoitettu 6.12.2007 13:06

  • En suosittele ratsastusta Rodoksen kaupungin läheisyydessä olevalla tallilla(nimi Hippo-alkuinen). Hevosta ei saanut itse valita, kommunikointi tuntui olevan aivan mahdotonta muuta kuin kreikaksi. Minulle annettiin varma, eteenpäinpyrkivä, kaunis espanjalainen hevonen,joka tosin oli makuuni hivenen liian pienikokoinen. Hevonen oli koulutettu, eli sen suhteen kaikki ok.

    Todellinen ongelma olivat ala-arvoisen huonot maastot! Mukaani lähti pari äijää ratsain ja koira näyttämään reittiä. Köröttelimme kovalla (ei asfaltoidulla, mutta _kovalla_) autotiellä. Hermostutti autojen suhteen, jotka Kreikassa kaahavat kuin viimeistä päivää ja toisekseen en voinut olla jatkuvasti säälimättä hevoseni jalkoja. Käännyimme muutaman sadan metrin jälkeen tieltä pois, mutta iloni ei kestänyt kauan. Tiedossa ei ollut minkäänlaista ratsastustietä tai tasaista maastoa. Menimme ryteikköjen läpi ja lopulta todella huonokuntoisia polkuja. En kuuna päivänä olisi ratsastunut niin jyrkkiä ja hevoselle kapeita polkuja, mutta onneksi ratsu allani tiesi mitä tehdä. Eräässä kovassa paikassa annoin vain täysin vapaat pitkät ohjat ja annoin hevosen päättää, miten selvitä. Luojan kiitos, selvisimme. Kiersimme jonkinlaisen lenkin, paluumatkalla vastaan tuli käärme, mutta onneksi koira pelotti sen pois ja hevoset uskalsivat jatkaa matkaa. Tulimme autotielle eri kohdasta, kun olimme siltä poistuneet. Ymmärsin oppaani elekielestä, että nyt laukattaisiin. Olimme laukanneet jo kerran aikaisemmin, jolloin olin antanut hevosen siirtyä raviin oppaan mielestä liian aikaisin. "It's ok"-vakuutteluni eivät näemä olleet tyydyttäneet häntä, sillä tällä viimeisellä suoralla hän sitten teki temppunsa... Nostin laukan ja istuin rentona alas satulaan. Yhtäkkiä hevosen tempo nopeutui,se nosti päätään ylös, kuulin huutoja. Vilkaisin olkani yli. Siellähän oppaani oli, raippa kädessä, oli antanut piiskaa hevoselleni takaapäin! Miehen huudot usuttivat hevoseni hätääntyneeseen kiitolaukkaan, nousin kevyeen istuntaan ja toivoin vain ettei tielle tulisi autoja, ettei hevonen kompastuisi ja että pysyisin kunnialla selässä, sillä siitä vauhdista putoaminen olisi ollut kohtalokasta. Meni yli sata metriä ennen kuin puolipidätteeni menivät läpi ja hevonen rauhoittui. Sen jälkeen se olikin niin puhki ja poikki, että ravailimme eteenpäin. Oppaani ratsasti rinnalleni ja hymyili ylpeänä: "se ei olisi päässyt enää yhtään kovempaa!"

    Tästä huvista maksoin 20 tai 25 euroa, en edes muista, sillä laskeuduttuani satulasta työnsin hevoseni suitset heti jonkin tallitytön kouraan, taputin ratsua pikaisesti ja sitten sukelsin taksin takapenkille turvaan..

Arvostele ***************
Keskiarvo*****57 arvostelua

Kommentit

Ei vielä yhtään kommenttia.

Kirjoita kommentti

Keskustelua aiheesta


Matkailua City-lehdessä