Rippituoli
Luuranko kaapissa? Tunnusta syntisi anonyymisti. Jo 18496 tunnustusta ja 409123 kommenttia.
Eilen 21:48Menetin välini parhaaseen ystävääni puolisen vuotta sitten. Hän ei halunnut olla enää tekemisissä kanssani, enkä ymmärtänyt miksi. Tietenkin suutuin välien rikkoutumisesta ja humalassa muutaman kuukauden kuluttua tuli kerrottua tämän poikaystävälle ja ystäville useita arkaluontoisia asioita, joita hän oli uskonut minulle. Mm. hänen pettämiskokeiluistaan. Poikaystävähän ei jaksanut tätä katsella, ja kaikki muutkin ystävät alkoivat lähinna vihata häntä.
Tuntuu, että pilasin hänen elämänsä. En tahtonut sitä, mutta silti hän joutuu olemaan nykyään aivan yksin. Hän ei ole suostunut puhumaan minulle ja asia harmittaa minua todella, sillä olimme todella läheisiä aikanaan.
12 kommenttia
Eilen 14:54Tunnustan syntisen lämpimät tunteeni maan tulevaa ykkös-naista kohtaan. Kun näin Jenni Haukion itkun, ilon ja liikutuksen sekaiset kasvot Sauli Niinistön vaalivoiton selvittyä, luulin näkeväni enkelin kasvot ja rakastuin suinpäin. Nyt fantasioin olevani Sauli the man! Olisipa se oloa valtakunnan ykkösmiehenä, rinnallansa nuori vaimo, jonka kasvoilta loistava autuus saa Mona Lisankin mystinen hymyn kalpenemaan.
5 kommenttia
Eilen 14:42Mieheni sanoi jo aikaa sitten, ettei heidän suvussaan sitten makseta telkkarilupaa. Jos lupatarkastaja tulee ovelle, pitää valehdella ne perinteiset: telkkarit ostettu eilen jne...jutut. Otin kuitenkin salaa telkkariluvan ja puolivuotta sitä maksoin, piti vaan pitää huoli että olen hakenut postin ennen miestäni, eikä hän näe laskua. Sitten irtisanoin luvan. Nyt monta vuotta tämän jälkeen minulle viestintävirastosta soittelevat, asutaan jo eri osoitteessakin ja edelleen ihan yhtä paljon pelottaa lupatarkastajan tulo, kun en kuitenkaan osaa valehdella ja saadaan monien satojen sakot sen takia. Mulle on onni, että se pakollinen Yle-maksu tulee. :D
4 kommenttia
6.2.2012 23:51Vaimoni kanssa mikään ei suju suhteessamme. Jätin aivoerohakemuksen herätteenä 5 kk sitten, mutta sekään ei auttanut asiaa. Vaimoni tekstailee ja pitää jatkuvasti yhteyttä työkaveriinsa, ovat muka 'vain' ystäviä. Silti saattavat puhua yömyöhään keskenään ja aloittavat heti aamusta yhteydenpidon tekstailen päivittäin. En ymmärrä miksi jaksan edes välittää asiasta, koska sisimmissäni tiedän että tämä suhde on ohi, ollut jo aikoja sitten. Luottamus on mennyt valheiden kautta ja paluuta ei ole. Kerrankin näin päin että mies on kärsijän roolissa. Vedän nykyään herneen nenään lapsille ihan pienistäkin asioista, tiedostan että puran huonoa oloani niin. Poden siitä huonoa omatuntoa. Luulin tämän tunnustuksen auttavan, paskat, fiilis ihan sama edelleen. Paska ja suorastaan välipitämätön olo. Toivoisin vaimon olevan rehellinen eikä pelaisi peliään satuttaen mua vaan enemmän valheillaan, menisi sen toisen miehen luo ja jäisi sinne...
18 kommenttia
6.2.2012 20:25Viihdytän itseäni baarissa etsimällä muille seuraa, tutuille ja usein ihan tuntemattomille. Jos omilla kavereilla on jo joku kainalo, niin alan kaveerata muiden naisten kanssa vain että saan löytää heillekin jonkun! Ihmisiä on uskomattoman helppo parittaa. Itse jään kuitenkin usein yksin. Kelpuutan vain niitä kusipäitä, joiden kanssa on ihan kivaa baarissa, mutta en todellakaan halua lähteä mukaan.
4 kommenttia
6.2.2012 19:56Kerroin poikaystävälleni, että äänestin Niinistöä kuten hänkin, mutta oikeasti äänestin Haavistoa.
15 kommenttia
6.2.2012 12:53Äänestin Haavistoa vaalien toisella kierroksella. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun äänestin vihreiden ehdokasta. Halusin vain näyttää rentouttani ja vapaamielisyyttäni vaimolleni; todellisuudessa arvomaailmani on hyvin konservatiivinen ja pelkän ylioppilaan sekä samalla sivarin äänestäminen tuntui ajatuksena hyvin huonolta. Onneksi Niinistö voitti ilman ääntäkin. En pidä Kokoomuksestakaan mutta ainakin heidän ehdokkaansa sopi paremmin arvomaailmaani.
5 kommenttia
6.2.2012 11:46Kun selvisi, että Niinistöstä tulee presidentti, niin aloin itkemään. Olin vain niin varma, että Haavisto voittaa.
32 kommenttia
3.2.2012 19:21Olen koukussa pesuaineiden ja siivousvälineiden ostamiseen. Käyn joka kauppareissulla katsomassa olisiko hyllyssä jotain uutta pesuainetta, rättiä, moppia tms. Saatan tuhlata 50-70e viikossa kyseisiin tarvikkeisiin. Kotona katselen haltioissani täynnä olevaa siivouskaappia. Enkä edes siivoa itse, vaan minulla käy siivooja.
12 kommenttia
2.2.2012 14:27Toivon Suomeen ja maailmaan todella syvää lamaa, jonka rinnalla 1930-luvun myllerryskin oli vaatimaton pikku pyllähdys. Sellaista talouden armageddonia, joka saa kaikki mukaporvarit velkaelvikset kahdensadantuhannen euron lainoineen ja citymaastureineen itkemään, kun pankki vie housutkin jalasta. Siinä velkavivulla kuvitteellisesti äveriäs velkamuuli reppana menettääkin lopulta kaiken, jonka luuli omistavansa. Sitä minä toivon. Nauran aina p@skaisesti, kun ihmiset menettävät luottotietonsa ja joutuvat joko ahneuttaan tai typeryyttään velkavankeuden inhottavaan kiipeliin.
23 kommenttia
|