10.12.2007 112

Mare nostrum

Toissakesänä kuvasin pikkusiskoni kanssa Salford Quays’ssa kanavan varteen ”istutettuihin” metallilaattoihin kaiverrettuja runoja. Yksi niistä on jäänyt monestakin syystä mieleeni: [i]The silence fell like smog smothering, suddenly everything went dark and…

9.12.2007 112

Sinne se meni – ja sieltä se tuli

Kyllä 2 x melkopitkä junamatka saa ajatukset rullaamaan ihan valtoimenaan. Ajattelin jossain välissä, että pitäisi kaivaa muistiinpanovälineet esille ja tehdä jonkinmoista yhteenvetoa järjenjuoksusta, mutta en jaksanut. Silti pohdituttaa ihan tajuttomasti….

6.12.2007 112

Pikkujoulu

Meillon firman pikkujoulut. Siis ON. Läksin aikaisin kotiin, sillä mua a) väsyttää b) tympii, kun huomenna on istuttava junassa moooonta tuntia c) ei vaan huvittanut.. Kaikki alkoi oikein kivasti –…

5.12.2007 112

Ikea

Voi kökkö. Kävin perjantaina Vantaan Ikeassa shoppailemassa työpaikalle yhtä sun toista toimistokaluista aterimiin.. ja euroja paloi. Haalasin lastin kuljetuspalveluun (jossa göranin näköinen poika totesi, että saan kunnian olla hänen ”suurin…

4.12.2007 112

neljätoistatuhattakuussataa

Helvetti, että on uskomattoman hienoa olla minä. Vaikka olen varmasti monen mielestä [i]peruskamaa[/i], enkä elämässäni ihmeemmin [i]menestynyt[/i] ja vaikka useat ajattelevat, että olen jopa [b]epäonnistunut[/b], koen saaneeni ihan tajuttoman paljon….

2.12.2007 112

Kiitos

Palaan tähän (ehkä) kun signaali on [i]erittäin heikkoa[/i] vahvempi. Olo juuri nyt on aika hutera, mutta huominen tulee ja silloin seison kaiteella vahvana, katse tulevaan. (Kiitos tuntuu niin vähäpätöiseltä ja…

17.11.2007 112

Viikon paras ja jotain ihan muuta

Torstaina työkaverini oli säädellyt työkännykkäänsä ja testannut uusia asetuksia soittaen luuriin omasta privaattiluuristaan. Perjantaiaamuna hän sitten töissä oli tapansa mukaan alkanut purkaa vastaamattomien puheluiden luetteloa. Luuri korvalla hän oli sitten…

12.11.2007 112

Terveisiä multa sulle

Rakas päiväkirja, Anteeksi, etten ole viime aikoina paljolti kirjoitellut. On ollut vähän kiireitä sekä työ- että siviilipuolella. Viikonloppu meni aika rauhallisissa merkeissä. Sain jopa kämpän kohtuu kuosiin, kun ennen iltavierailua…

9.11.2007 112

Uuuh.. I feel alive!

Viimeiset viikot on menneet melkoisen hypetyksen merkeissä; lähinnä töissä, mutta silti äärimmäisen innostuksen ilmapiirissä. Uutta on kiva luoda. Vaikka väsymys on tällä(kin) hetkellä aika valtaisa, olen joka tapauksessa tyytyväinen valintaani….

31.10.2007 112

Make my Day

[b]05:45 Herätys.[/b] Koska ylösnousemuksen aika on ennen kukonlaulua, olen valinnut silmien aukaisuun Scooteria. Toimii. Perkolaattori käyntiin, pyykit koneeseen, suihku, kahvikuppi mukaan ja peilin ääreen oikomaan kuontalo (kiitos uudesta tukasta, Heli…