Nestearska ajattelee
hot hot hot
Vian hotpot-soppa oli aika hyvää, se jossa oli jonkunlaista pastaa ja lihabulleroita. Tai mitä siinä ny olikin. Mutta kuumuus liittyy tällä kertaa kuitenkin aurinkoon ja asuntooni. Ikkunoita ei voi pitää…
aamuherätys ja päivämöllötys
Katti riehui klo 5.30-6.30 välisen ajan. Mä valvoin ja murisin itsekseni. Kyllä se siitä sit rauhottui, mutta loput mun nukkumisesta oli heräilyä puolen tunnin välein. Treenit olis. En tiiä miten…
nyt on öö
Naapurin pikkupoika joskus muinoin sanoi siskonsa mukaan iltaisin, että nyt on öö, pitää pistää ööpuku päälle. Taidan toteuttaa tuon. Tolla suomalaisella oscar-kommentoija-naisella on kivat hiukset. Sekä väri että pituus. Huvittavaa…
purkaa ja kokoaa
Minä teen sitä. Ensin puran kaksi pahvilaatikkoa ja niiden kannet tuosta muovipakkauksesta, sen jälkeen kokoan ne. Toiseen pistän joulukoristeita, jotka on vaeltaneet kaikenlaisissa pusseissa pitkin kaappeja. Jospa pysyisivät nyt tuossa…
o-o-o-otsikkkko
Taj Mahal on aika hieno, näin telkkaristakin katsottuna. Ja en voi uskoa, että taas on nälkä, kun eilen illalla syötiin niin hirmusti. Muuten voisin luvata itselleni, että pysyn kevyellä linjalla,…
pieni afrikkalainen kylä
Niin. Häpeän sanoa, mutta söin varmaan kylällisen edestä tänä iltana. Nähtiin opiskelukaverin kanssa ja päädyttiin Grande Grilliin (vai mikä hän on, siellä Santa Fén vieressä). Alkupaloiksi jotain kanajuttuja (filepaloja friteerattuina)…
iltaa odotellessa…
Mua ihan jo jännittää! *** Tänään on Viron itsenäisyyspäivä. Ja mulla on kiire. Yllättävää.
laauuaantaaii
Vaikka tuolla murisinkin aurinko-herätyksestä, kyllä mä silti siitä tykkään. Auringosta. Rikoskomisario Veli Miettinen paahtaa edelleen. Onneksi näitä tokan kauden jaksoja ei muista niin hyvin kuin ekan kauden, jännempi katsoa 😛…
mitä kaikkea pitäisi tehdä?
Ainakin pistää näkymättömiin muutama blogimerkintä. Tai poistaa ne kokonaan. Ärtyisyydestä olisi hyvä päästä eroon. Ettei tule sanottua rumasti kenellekään. Ulkona paistaa aurinkokin. Jos ei olisi tuo sukuvelvoite paikalla, menisin pitkälle…
elokuva-arvostelu ja vähän muuta
Asterix olympialaisissa ei ollut yhtä hyvä, kuin kaksi edeltäjäänsä. Pentuna ja vähän sen jälkeenkin on tullut luettua niitä sarjiksia enemmän kuin kaksi kertaa ja tapahtumat joten kuten muistissa. Leffaan oli…