2.3.2015

Unelmilla ei elä

Yön pimeinä tunteina, kun järjestelen kirjanpitoon meneviä papereita tai pyörin sängyssäni väsyneenä, saamatta unta mietin, että miten kummassa minä olen saattanut itseni tällaiseen liemeen. Yrittäjäksi. Ylpeyttänikö. Kyllä, ylpeyttäni. Koko entisen…

25.2.2015

Yrittäjä kolmannessa polvessa

Yrittäjyydestä puhutaan nyt paljon. Otsikoissa raikaa, miten nuoret haluavat yrittäjiksi tai miten työttömiksi jääneille viiskymppisille ammattilaisille ei ole muuta mahdollisuutta. Polkuja on kuitenkin monia – niin vapaaehtoisia kuin pakotettuja. Merkittävää…

23.2.2015

Yrittäjä vs. Ihminen

Olen edellisen laman tuote, 90-luvun nuori, joka tottui kirppareihin hiljenevässä teollisuuskaupungissa, jossa jokaisessa kodissa oli ainakin toinen vanhemmista työttömänä tai lomautettuna. Vähän niin kuin nytkin, 2015. Minä ja perheeni selvisimme…

18.2.2015

Miksi sinua pitäisi kiinnostaa pienyrittäjän jaksaminen?

Suomi tarvitsee yrittäjiä, jotta jostain saadaan verotuloja. Se valtio, mistä puhutaan esimerkiksi Helsingin Sanomissa ja uutisissa sosiaaliturvan ja palveluiden maksajana, ei oikeastaan ole mikään todellinen instanssi. Tosin se on meille…

Love <3
16.2.2015

Hullu "M" yrittää

Olen Marke Inkoosta – nuori ja vanha (49 v) yrittäjä. Hullu "M", joka valitsi yrittäjyyden omasta vapaasta tahdostaan. Sain tehdä töitä liki 20 vuotta samalle työnantajalle kampaamoalan tukussa. Etenin myyntiassistentista…

11.2.2015

Miksi ahkeruus on valtiolle kirosana?

Nyt kun Suomessa on kurja taloustilanne ja kovaa työntekoa sekä asennetta vaadittaisiin kaikilta kansalaisilta, herää kysymys: Miksi ahkeruus on tälle valtiolle kirosana? Opiskelijat eivät saa tienata (olla ahkeria) koulun ohella…

10.2.2015

Pimeää touhua

Makaan ystäväni kotisohvalla ja hän tekee minulle ripsihuoltoa. Vertailemme yrittäjävuosiemme kokemuksia ja puhumme siitä, miten liiketoiminta on nyt murroksessa ja uusi aika toimia yrittäjänä koittaa pian. Ystäväni ei maksa enää…

10.2.2015

Sairaslomailua

Yrittäjän ei kannata sairastua. Se on riskialtista toimintaa, sillä jos ei omaa kallista sairaskuluvakuutusta työkyvyttömyysominaisuuksilla, voi joutua Kelan ylenkatsomaksi ja pärjäämään puolisonsa ja perheensä armollisuuden varassa. Been there – done…

9.2.2015

Onko työllistävä yrittäjä sankarinviittansa ansainnut?

Olen viimeisen vuoden sisään päivittänyt Facebookiin varsin synkkiä arvioita yrittämisestä. Ihan kaikkea harmistusta en ole kehdannut jakaa, sillä poliittisesti korrekti yrittäjä ei noidu julkisesti vaikka kaksi työntekijää ilmoittaa samalla viikolla…

9.2.2015

Vähemmän lisiä tarkoittaa enemmän työtä

Olen kahden kivijalkaliikkeen omistaja, jossa teemme asiakaspalvelua ja myymme ylellisyystuotteita, joilla kaikilla on omat huippusesonkinsa. Meille haetaan töihin joka viikko vaikka emme työntekijää haekaan. Liikkeiden imago on positiivinen ja trendikäs,…