Ministereiden osakesalkut ja leipäjonot

  • Mikko Sjögren

Yle selvitti loppuvuodesta kansanedustajien osakesalkkujen sisällöt. Ministerit pääsivät jo aiemmin vastaavaan syyniin. Myöhemmin samalla viikolla Yle raportoi tunnelmista leipäjonossa. Surkeathan ne olivat. Häpeä oli käsin kosketeltavaa, kun yksinäiset miehet ja perheenäidit lastasivat ruoka-apua kasseihinsa. Sitä ennen he olivat jonottaneet tunnin pakkasessa.

Julkisessa keskustelussa on paheksuttu poliitikkojen kulukorvauksia, osakesalkkuja ja korkeiden virkamiesten palkkoja. On toki aiheellista kysyä, ovatko julkisen vallan rahalliset kompensaatiot perusteltuja. Talousvalmentajana tarkastelen asiaa toisenlaisesta näkökulmasta. Jos tarkastelemme julkisia tietoja, huomaamme, että suomalaiset ministerit ja kansanedustajat eivät suhteessa tuloihinsa omista juuri mitään. Toisin sanoen heidän omassa taloudenhoidossaan on toivomisen varaa.

Sen sijaan velan määrästä päätellen osa päättäjistämme elää todellista keskiluokkaista unelmaa. Siniveriset velkakuninkaalliset, Alexander Stubb ja Maria Guzenina-Richardson näyttävät kansalle esimerkkiä: Stubilla oli viime vuoden tietojen mukaan 750 000€ asuntovelkaa ja Guzenina-Rickhardsonilla yhteensä 1,25M€ kokonaisvelkaa pankille. Julkisten tietojen mukaan velat eivät ole syntyneet sijoitustoiminnasta, vaan esim.Stubbin velat ovat syntyneet oman asunnon ostamisesta. Mikäli julkisiin tietoihin on luottaminen, päättäjämme elävät yli varojensa tai ainakin taloutensa äärirajoilla.

Miltä sinusta, hyvä lukijani, tuntuu se, että nämä ihmiset hoitavat julkista talouttamme? Jos tämänkaltaiset henkilöt joutuisivat työttömäksi, he olisivat kusessa. Välihuomiona todettakoon, että ainahan on mahdollista etsiä itselleen riittävän varakas puoliso jakamaan taloudellisia vastuita. Ihmiset eivät ole leipäjonossa päättäjien sijoitussalkkujen takia. He ovat leipäjonossa, koska sijoitussalkkuja ei ole. Ongelma on päättäjien taloudellisen älykkyyden puute.

10 kommenttia

Masa190

8.1.2013 09:59

Normaali asunto on hyvä sijoitus mutta tuo Stubbin miljoonakämppä on pelkkä riski. Fiksuna se olis ostanut useita normaaleja asuntoja tuolla rahalla ja laittanut osan vuokralle odottamaan arvonnousua. Joo, tiedän että se kämppien arvo ei tällä hetkellä nouse mut kyl se viel lähtee nousuun sit muutaman vuoden kuluttua kun talous lähtee nousuun. Sen sijaan ylihintaisten luxusasuntojen arvo tuskin nousee. Niitä on viime aikoina rakennettu enemmän kuin normaaleja asuntoja. Rakennetaanko niitä pelkästään poliitikkoja varten?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.1.2013 12:01

Stubb ja GR taitavat olla hieman suuruudenhulluja. Kun GR melkoisella varmuudella putoaa eduskunnasta ensi vaalien jälkeen, kuinka hän maksaaa miljoona velkansa. Juontajien palkat on aika kehnot.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.1.2013 12:06

Voisitko Mikko kertoa minulle tavalliselle pienituloiselle raatajalle, että kuinka vaurastun ottamatta velkaa. T:Kiitollinen

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

8.1.2013 14:15

Anonyymi

6.11.2012 13:38

Hei,

Mikä on sun trackki "talousvalmentajana"? Kaupparekkarin mukaan yhtiösi liikevaihto on ollut 2011 ja 2010 ollut tasan 0€uroa ja ilmeisesti tuotot ovat tulleet 21 sijoitusasunnosta? Lainaakin on yli 400k€, toki ilmeisesti 21 koppia vastaan otettua? Ei mielestäni ole ihan liiketoiminnaksi kutsuttavaa menoa.

Vastaatko ylläolevaan, kiitos.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mikko Sjögren

8.1.2013 18:56

Vaurastuminen perustuu oman talouden hallinnointiin. Kaikkea mitä tienaa ei voi kuluttaa, vaan osa kannattaa säästää sivuun ja kerätä 2-6 kuukauden menoja vastaava puskuri siltä varalta, että jotain sattuu. Jos vaikka näinä aikoina menee työpaikka alta.

Tämän lisäksi osa tuloista esimerkiksi nin 10% pitää sijoittaa korkoa korolle periaatteella.
Me emme ole sijoitusneuvojia, joten ainoa mihin suosittelemme sijoittamaan on oman taloudellisen osaamisen kasvattamiseen.

Velkarahalla tuloksia voidaan moninkertaistaa, mutta haasteena on se, että ne moninkertaistuvat siitä riippumatta, että ovatko ne hyviä tai huonoja. Niinpä oikeanlaisten tulosten kohtuu systemaattinen saavuttaminen on opeteltava ensin.

Toiselle anonyymille:
Olen opiskellut taloutta ja sijoittamista, sekä sijoittanut 90- luvun puolivälistä omiksi tarpeikseni ja toiminut 2001-2007 finanssialalla sekä arvopaperipuolella, että asuntojen ja kiinteistöjen parissa.

Valmentajan menestys varsinkin taoudellinen on aina paradoksi. Jos ei ole saanut tuloksia, ei ole puheoikeutta. Jos on pärjännyt, niin ihmetellään, että miksi valmennukset maksavat.

Mainittakoon, että vuokratuottoja ei lasketa liikevaihtoon ja valmennustoimintaa ollaan vasta rakentamassa. Jostakinhan se on aina aloitettava.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Franny_Berry

8.1.2013 21:17

Melkein säälin Gutzenina-Richardsonia. Melkein.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.1.2013 11:10

Missäs olet sijoittamista ja taloutta opiskellut, Kauppalehdestä, kirjekurssilta vai yliopistossa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mikko Sjögren

9.1.2013 18:36

Markkinoilla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.1.2013 08:20

Rovaniemen markkinoilla?
Todella lupaavaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.1.2013 12:42

Miksa hei millanen Porsche sulla on? Syökö paljon löpöö? Onko millaset talviajo-ominaisuudet?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi