28.10.2011 • Yhteiskunta

Katkeria karstoja

Vuosi oli 1988, kun lampsin elokuisena aamuna kohti Itäkeskuksen lukiota – ensimmäinen päivä lukiolaisena siinsi edessä. Pistin oikein reteesti tupakaksi alamäessä joka johtaa koululle, sillä tupakka oli sen ajan tapa…

21.10.2011 • Yhteiskunta

Kotka on laskeutunut

Kuulun sukupolveen, joka istui lapsena TV:n ääressä seuraamassa Matti Nykäsen voittokulkua mäkihypyssä. Se oli sitä vanhan Suomen aikaa, jolloin jopa kaltaiseni urbaani urheilufani jaksoi syttyä perinteisistä talvilajeista. Komeiden ilmalentojen rinnalla…

14.10.2011 • Yhteiskunta

Pyhää vihaa ja suurta rakkautta

Tihrustan parhaillaan ”Wired” nimisen yhdysvaltalaisjulkaisun sivua. Tämä on lehti, jonka veikkaan usean aikaansa seuraavan kolmekymppisen tuntevan, mutta minulle se taas on ihan vieras, sain kollegalta. Voin tietysti puolustautua sanomalla, että…

10.10.2011 • Yhteiskunta

Vaikea laji

Olen viimeisten kahden vuoden ajan kirjoittanut tähän blogiin ajatuksia – omia ja välillä muidenkin – jotka ovat Opintoputki-otsikon mukaisesti liittyneet tavalla tai toisella opiskeluun ja opiskelijoihin. Aloitin kirjoittamisen syksyllä 2009…

7.10.2011 • Yhteiskunta

Poiminta häpeästä

”Terve itsetunto ei häpeä erilaisuutta itsessä tai muissa” (Lidman 2011) Lukiessani hiljan Satu Lidmanin kirjaa ”Häpeä!”, ajelehti mieleni alkoholiongelmiin ja niiden kanssa kamppaileviin ystäviin ja tuttaviin. Selasin mieleni arkistoissa läpi…

2.10.2011 • Yhteiskunta

Selvännäkijät

Seurasin vastikään facebookissa keskustelua siitä, miten yliopisto oli kopioinut ylioppilaskunnalta oppimansa hyvän käytänteen. Alan piireissä viljelläänkin taajaan ajatusta, jonka mukaan yliopiston tulevat muutokset voi parhaiten ennustaa ylioppilaskunnan ajamista kehittämistoimista. Välillä…