Paskan palvelun mekka

  • Aapo Puskala

Minun piti asioida poliisilaitoksella hakemassa erästä lupaa. Koko prosessi oli järjestetty aivan tajuttoman tehottomasti.

Asiakkaan pitää käydä paikan päällä, vaikka asiana on vain jättää lomake, kaksi valokuvaa ja maksu. Minä jouduin jonottamaan melkein tunnin, jotta pääsin kolmeksi minuutiksi asioimaan. Kysyin, milloin lupa on valmis. Sitä ei voi sanoa, mutta minua kehotettiin soittamaan kolmen viikon päästä annettuun numeroon. Ja lupa pitää - kuinkas muuten - hakea henkilökohtaisesti. Taas pääsee jonottamaan. Matkat huomioiden kolme tuntia täysin hukkaan.

Joihinkin lupahakemuksiin voi varata ajan verkosta. Miksi hemmetissä tarvitsee varata aika muutaman minuutin asiointia varten? Eikä minun tapauksessani aikaa edes voinut varata. Järjestelmä vastaa sitä, että pitäisi varata aika kioskilta kahden viikon päähän, jotta voisi ladata matkakorttinsa.

Näin paskaa palvelua voi odottaa vain valtion monopolilta. Mistäs muualtakaan täysin turhia lupia voi hakea? Jos poliisia kiinnostaisi lainkaan tehokkuus tai asiakastyytyväisyys, voisi prosessia tehostaa huomattavasti:

- Lomake täytetään verkossa, mihin aikaan tahansa.
- Asiakas tunnistetaan pankkitunnuksilla
- Lupa maksetaan pankin kautta tai luottokortilla
- Luvan valmistumisesta tiedotetaan sähköpostilla ja tekstiviestillä
- Lupa toimitetaan aikanaan postise, tarvittaessa kirjattuna kirjeenä
- Poliisilla olisi tietokanta, jossa on ihmiste valokuvat. Näitä samoja kuvia käytetään kaikissa luvissa, ja niitä päivitetään tietyin väliajoin.

On vaikea löytää niin pientä nyrkkipajaa, jonka verkkokaupassa ei ole olisi näitä kaikkia (tai vastaavia). Mutta valtiolta voimme odottaa paskaa palvelua. Miksi ihmeessä he parantaisivat palveluaan? Asiakkaat eivät mene muualle, eivätkä he varmasti saa enempää tuloja siitä, että myyvät enemmän lupia. Asiakkaathan siellä kuitenkin jonottavat (yhteensä satoja tunteja päivässä menee hukkaan), virkailijoiden aikaa ei mene hukkaan. Ellei ole edes mitään insentiiviä parantaa palvelua, miksi ihmeessä niin tehtäisiin?

7 kommenttia

Anonyymi

9.10.2010 11:48

Kiitokset kirjoittajalle sinänsä kivasta tekstistä, joka ei kuitenkaan todennut mitään varsinaisesti uutta.

Mutta kävisikö palvelutason parantamisen insentiiviksi kansntaloudellinen näkökulma? Äkkiseltään voisin aproksimoida laskelmasi perusteella kymmenien, ellei jopa satojen tuhansien (työ)tuntien menevän hukkaan prosessin myötä.

Tietysti tämä (ja moni muu viturallaan oleva asia) vaatisi poliittista tahtoa, ja jonkun tason ajattelutaitoa päättäjiltä. En siksi jaksa pohtia tätä sen enempää; antipatiani julkisen sektorimme tehottomuutta kohtaan ovat sitä luokkaa, että kielenopetuksen suunta itärajalla, tai maahanmuuttokeskustelu ovat pieniä asioita sen rinnalla.

Vaihtoehtoinani on muuttaa, joko pois maasta tai Suomen suuntaa. Saa nähdä, kumman vaihtoehdoista valitsen. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.10.2010 12:38

Insentiivi ei ole suomea.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.10.2010 13:07

Juuri näin! Samaa mieltä, Suomen passit vain huuto.nettiin saataville kaikille halukkaille!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.10.2010 19:41

Kommentti "passit nettiin" on idiootti, ottaen huomioon, etta kirjoituksessa selkeasti perusteltiin, miten tunnistus nykyaan voidaan tehda, kehittyneissa jarjestelmissa.Kysymys on jarjestelmasta, jakelukanava on yhdentekeva. Suomen valtion virkaprosessi tietenkaan ei kuulu naiden mahdollisuuksien hyodyntajiin. Maassa jossa asun talla hetkella on mielenkiintoinen systeemi valtion virastoissa: Asiakkaat voivat jattaa palautetta (nimellaan tietenkin). Palautteista valtion virailijat saavat pisteita. Miinus-pisteet vahentavat peruspalkkaa, ja aiheuttavat tietyin saannoin jopa erottamiseen. Plus-pisteista saa rahallisen bonuksen.
Palvelun taso virastoissa on erinomaista, jonot minimaalisia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

9.10.2010 19:49

Insentiivi = kannuste, yllyke, kiihoke, motiivi. Voit tietty soittaa kielitoimistoon ja varmistaa asian.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.10.2010 00:31

Minä en luottaisi pankkitunnusten käyttöön tällaisissa asioissa. Ne on kuitenkin lopulta aika helppo esim. varastaa jostain. KELA:n jutuissa ovat ok, mutta passit vaikuttavat suoraan esim. valtion turvallisuuteen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

10.10.2010 00:35

Juuri näin...aina löytyy joku joka haluaa ymmärtää hyvin selkeästikkin ilmaistun mielipiteen väärin... viitaten tähän "suomen passit vain huutonettiin"- mielipiteen...hohhoijaa...pisteet kuitenkin aapo puskalalle erinomaisesta mielipiteestä ja kehitysideasta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi