Viimein aurinko paistaa ulkona. Kahden viikon sateen ja kylmän tuulen aikajakson jälkeen. Jostain syystä en jaksa mennä siitä nauttimaan,vaikka kaiken järjen mukaan tänään on hyvä päivä.
Sisällä on hiljaista, ei ristin sielua.Jossain käytävien takana yksinään päälle jäänyt radio yrittää ulottaa äänilonkeroitaan korviini, melodioista ei saa selvää vaikka yrittäisi.En yritä.
Puoliksi täytetyt muuttolaatikot möllöttävät lattialla pölyn ja roskien seassa.Kaatumaisillaan oleva leffapino nojaa epätoivoisesti kameran jalustaan. Ajatuksiin pulpahtaa tieto: kaatuvat tuosta kun lähden polttamaan seuraavan tupakan, enkä silti tee asialle mitään.
Paha olo tulee vasta illalla,juuri nukkumaanmenon hetkellä. Tiedän sen tulevan, enää en osaa edes pelätä.