Taas on koti vaihtunu ja tällä kertaa myös kaupunki. Olen nyt ollu täällä tasan viikon niinku virallisesti mukavaa on ollu, oon käyny paljon ulkona lähinnä keikoilla ja shoppaillu uuteen kämppän kaikkea mukavaa:)
Tänään tuli H:ta ihan hirvee ikävä, ja se kerto, että sillä on mua kokoajan ikävä 🙁 En tiedä johtuko tuollainen minule epänormaali tunnekuohu vaan krapulasta vai eilisestä joka kruunasi kaikki nämä epäselvät ihmissuhteet, joita olen tässä pyöritellyt. Mulla on tullu ongelmia noiden miesten kanssa. Eilen jouduin vahingossa treffeille ja sitten kun tajusin, mistä oli kyse, menin ihan lukkoon ja ahdistuin. Tosi lapsellista ajatella, että mies lähtee naisen kanssa kaljalle vaan ihan huvikseen, koska nainen on uudessa kaupungissa ja ei tunne paikkoja niin hyvin vielä. En osaa ollenkaan suhtautua mihinkään kehuihin tai ylistyksiin ja kommentteihin mun ulkonäöstä. Muhun ei saa koskea, eikä minusta saa tykätä. Tuntuu siltä, etten saa antaa kenenkään ihastua itseeni, koska en voi tarjota itse vastaavanlaisia tunteita. Kaikki haluaa musta jotain sellasta, mitä en voi antaa. Ja sitten en viiti edes antaa, että ne eivät vaan alkaisi kuvittelemaan mitään enempää. Yksi mun kaveripoika edellisestä kaupungista kysy tänään, että rakastanko minä sitä?! Se oli mun luona viimeisen yön ja se yritti kokoajan päästä mun housuihin, mutta en suostunu.
Tuntuu, että pettäisin edelleen H:ta, jos joku mies lähestyy mua. Ehkä mulla on vasta nyt tullu omantunnon tuskat siitä, mitä syksyllä tapahtui. Ja H ei tiedä siitä vieläkän, eikä saa koskaan tietää, jos se minusta on kiinni. Mun käy sitä just tällä hetkellä ihan irveesti sääliksi. Se raukka kaipaa ja rakastaa edelleen naista, joka on pettänny ja jättäny ilman kunnollista syytä. No minkäs sitä luonnolleen voi..
Mutta nyt mulla on sentään vihdoin oma koti, joka näyttää minulta ja oma elämä, joka on sentään pääpiirteissään ihan kunnossa. Kaikessa ei voi olla niin hyvä.
