Kaupunki on täynnä houkutuksia. Ja useimmat aivan otettavissa olevia. Flirtin salat hallitseva Anni-Helena harvoin kohtaa vastaanhangoittelua edes rengastetuilta kohteilta. Päinvastoin, nehän niitä ennalta-arvattavimpia ovatkin. Otat tuosta noin, hipelöit miehistä egoa ja itsetuntoa sieltä ja täältä, käytät ja passitat kotiin. Rengastamattomat ovat nekin vähän vastusta tarjoavia. Ehkä eniten stressiä aiheuttavia ovat tosikot, itseensä erittäin vakavasti suhtautuvat kaksilahkeiset, joille Heikunkeikun-Anni-Helenan verbaaliakrobatiikka, kehonkieli tai muu kielipeli sekä erinäiset alapääjutut ovat aivan liikaa. Niinä viikkoina, kun miehiä kaadetaan kuin keskikesän heinää, saattaa satsiin osua muutama mätä yksilö – tunnusmerkkeinä jäykistely (muualtakin kuin sieltä), spontaaniuden puute, yksioikoinen asennoituminen elämään. Lisärasitteena ilmaisut ehkä, en vielä tiedä, en osaa sanoa. Kyseessä on siis Herra wanna be Pelimies, jolla on vauhtia taitoihin nähden liikaa. Amatöörejä Anni-Helena ei katso hyvällä lainkaan. Todellisia pelimiehiä tämä pelinaisten punainen timantti arvostaa kuin kollegoitaan, sillä todellinen taituri saa jokaisen pelinappulansa tuntemaan itsensä ainoaksi, uniikiksi, kaiken keskipisteeksi, voittajaksi. Kyseessä on suuri illuusio, joka rakennetaan jatkuvasti uudestaan, taidolla ja kunnioituksella peliä kohtaan.
