Aamiaiseksi on nautittu kolme litraa lightkolaa sekä burana tai pari. Pystyssä pysymisen maksimoimiseksi oli myös varminta laittaa jalkaan tennarit, vaikkakin leppäkerttukorkkarit olivat ojennuksessa juuri siinä, minne ne jalasta olivat yöllä tippuneet. Puhelimen lokitiedot näyttävät, että soiteltu on keskellä yötä numeroihin, joihin ei olisi pitänyt soittaa. Samaa kertovat muutkin viestintävälineet. Miten ihmeessä Känniääliö-Anni-Helenalla voikin aina olla asiaa silloin, kun kuohuviiniä on nautittu aivan liikaa ja sensuuri ei toimi? Tänään AH tekee merkinnän juurikin juoppohullun päiväkirjaan, potee järkyttävää krapulaa, etenkin moraalista, ja pyytää julkisesti anteeksi niiltä, joiden yötä on tullut häirinneeksi. Mukavaa sen sijaan on, että kun aikansa illalla oli pikkusormi ojossa ja lasi kädessä heilunut esittävän taiteen edessä sekä seurustellut säkenöivästi häilyvien taiteilijasielujen kanssa, saattoi viimein kerätä satoa ja jatkaa iltaa ihmeellisen hankalan rouvan seurassa. Anni-Helenalle kypsän madamen seura oli täydellisen uusi kokemus, joskin ajoittain toraisa, sitten taas hyväntahtoinen. Vahvoja naisia molemmat, toisella elämänkokemusta enemmän kuin toisella. AH seurasi innoissaan madamen ailahtelevaista mieltä, oli kuin olisi peiliin katsonut (muutaman kymmenen vuoden päästä). Jossain vaiheessa pullot tyhjenivät ja taksi napattiin lennosta. Sekalainen seurakunta, AH ja Madame, olivat hiukset hulmuten ja meikit yli rajojen matkalla jatkoille, jonne niin monet muutkin luomisen tuskaa potevat olivat päätyneet. Miehet olivat vanhoja, naiset samaten – poislukien Ikiteini-Anni-Helena. Korot upposivat nurmikkoon, lasi oli jatkuvasti täynnä ja AH pelkäsi kohta konttaavansa. Ajatus aiheesta kontaten kotiin ei kuitenkaan ollut neidin mieleen, joten näpsäkkänä ja täydellisessä harkintakyvyn puutteessa olikin sitten löydetty puhelimesta erinäisiä numeroita. Oi voi, miten ihmiset saivat elämänsä sekaisin ja onnistuivat nolaamaan itsensä aikana ennen kännyköitä?
