Anni-Helena rakastaa miehiä. Mutta vain tietynlaisia miehiä, sellaisia, joita on olemassa vain harvoja. Avartaakseen näkökulmaansa ja päästäkseen eroon hirvittävästä nirppailustaan (sekä salarakkaistaan), AH on päättänyt deittailla mahdollisimman paljon ja vilpittömän avarakatseisesti ja ennakkoluulottomasti vähän sieltä täältä. Siis eri perhe-,koulutus- ja ammattitaustaisia, eri ikäisiä, kokoisia ja näköisiä sekä tietenkin taloudellisesti monenkirjavasti toimeentulevia. Eipä ole järin järkevää ollut, miettii superdeittailijamme tuhansien tärskyjen jälkeen. Tai toisaalta, kun joka treffeille on tullut ostettua uusi suloja korostava mekko, toppi tai piukeat farkut sekä melkein yhtä tiuhaan tahtiin on korkkarikaupankin ovi käynyt, niin huvitusdeittailun saldona on huutava pula kaappitilasta ja henkareista. Ja mitä se muu anti sitten on ollut? Sydämensä salamana menettäneitä miesparkoja, rikkoutuneita parisuhteita, isättömiksi jääneitä lapsia, hirvittäviä luottokorttilaskuja (miesten siis, ei siivelläeläjä-AH:n), unettomia öitä, epätoivoisia tapaamispyyntöjä, kosintoja ja lahjontaa. Ja ainoa selväjärkisenä tilanteista selvinnyt on noitamaisia piirteitä saanut AH. Anni-Helenaa alkaa huimata (mutta vain vähän), syökseekö hän tällä menolla koko miessukupuolen täydelliseen tuhoon? Milläs sitten leikitään?
