On aistittavissa, että AH:n elämää seuraavat kokevat olonsa vuorotellen uhatuiksi, toisaalta hurmioituneiksi. Iän tuomalla viisaudella vedetään mukaan jo talvisotakin! Ratkaisua ongelmaan etsitään porukalla karaokebaareista ja sirkuksesta. Sirkus onkin pommi, joka osui ja upposi. Anni-Helenan elämä todellakin on ajoittain yhtä leipää ja sirkushuveja. Oman elämänsä sankaritar pyörähtelee areenalla upea töyhtö päässä, yllään kultaa ja kimalletta, nakkelee niskojaan ja keimailee estotta tirehtöörille. Mutta kaikenlaiset villin luonnon kesyttäjät ovat pelottavia olentoja, sellaisen tavatessaan Anni-Helena saattaa pyörähtää koroillaan ja karauttaa karkuun! Entä jos tulee se omituinen päivä, jolloin areenalle astelee sen sortin kesyttäjä, jolle AH:kaan ei mahda enää mitään, vaan jää heti koukkuun, verkkoon, satimeen, ansaan. Pyristelee aikansa, murisee, kitisee, kyynelehtii, mutta joutuu lopulta luovuttamaan ja antautumaan ehdoitta. Tällainen päivä on luultavasti menetys koko kansakunnalle, isänmaan toivo on joutunut samaan satimeen, jonne niin monet muutkin reippaat, nuoret ja itsenäiset naiset lankeavat. Kun sellainen päivä sattuu kohdalle, Anni-Helena lupaa raportoida heti – jos silloin vallan hattarapääksi muuttuneena ja vaaleanpunaisten lasiensa takaa enää edes kykenee.
