Tapasinpa miehen. Ei mikään alfa-uros, hädin tuskin keskimittainen, hintelä ja hiljainen. Valittelee kun ei löydä kumppania, ketään joka kiinnostuis…
Turha siin on lohdutella, vaik tiiän et ainakin kaks neitokaista on kyseiseen tyyppiin ihastunu- kiertävät kuin kissa kuumaa puuroo ja omalla hiljaisella tavallaan koittavat saada huomiota.
Mies vain niin sokeana katselee kaukaisuuteen ettei huomaa onnea ovellaan-tai vaikka varpaille tulisi tallaamaan. Ei onni aina ole se äänekkäin ja kimaltelevin- se voi olla myös hiljainen ja vaatimaton. Se vain pitää nähdä..
Itsekkin voisin kyseisen tyypin kainaloiseksi ottaa- jokin sen ihmisen tavassa olla saa sisuksen väräjämään kevään laulun tahdissa 🙂 Mutta ei-katse kaukaisiin maisemiin kiinnittyneenä hän etsii mielensä maalaamaa unelmaa.
Onko jokaiselle olemassa Se Oikea? Joskus luulin itsekin niin-tosin ne jota luulin oikeaksi olivatkin täysin vääriä. Nyt riittää et kumppani ois kyllin hyvä-en aatellu koko elämääni odottaa harhakuvitelmaa….