Kummasti sitä pölyä kertyy. Ja kummasti pinojen perältä löytyy unohduksiin vaipuneita kirjaystäviä, joiden luulin aikaa sitten kadonneen. Sieltä myös tämä vuosia sitten ihastusta herättänyt runo, joka yhä edelleen heläyttää sisimpäni kieliä;
Avara merenranta. Siellä mies, maininkien vartija, asettui makuulle veteen ja otti merta niin kuin toiset ottavat aurinkoa.
Ja niin minä opin: lähellä tai kaukana, aina voi ottaa merta.
Sirkka Selja; Unitie