Kenenkähän vika? Pienestä pitäen pitää ipanoille olla ohjattua toimintaa ja kehittäviä harrastuksia. Tai jos ei muuta niin rajattomasti tv-ohjelmia ja peliaikaa, niin konsoleilla kuin netissäkin. Sit vähän isompana alkaa biletys, pakokauhuista hauskanpitoa vaikka väkisin, elämyksiä etsitään aina vain enemmän ja helpommalla. Ja sit ihmetellään kun mikään ei o kivaa, on tylsää..
Tylsyys on taitolaji. Siihen pitää uppoutua, tunnustella tylsyyden hiipimistä joka puolelle, totaalisen tylsistymisen imeytymistä kudoksiin.. varoitus! Tämä harjoitus saattaa pinnallisille vouhottajille aiheuttaa pahanolon tunteen. Tylsyys nimittäin oikein harjoitettuna saattaa ihmisen joutilaisuuden tilaan, aistit herkistyvät maailmalle ja sisäisille tuntemuksille. Tässä vaiheessa kaikki-mulle-heti-persoona kavahtaa jalkeille ja kiljuu pakokauhuisena; Mulla on tylsää! Äkkiä jotain säpinää! Ja loikkii tiehensä etsimään jotain mistä saa kicksejä.
Joutilas jää katsomaan myhäillen tylsistyneen perään, sulkee sitten silmänsä ja kuuntelee ikkunasta kantautuvia ääniä, tuulen suhinaa puissa ja satunnaisia lasten kiljahduksia. Joutilaisuus valahtaa häneen kuin virvoittava vesi- ei kiirettä, ei tekemistä, vain olemisen siedettävä keveys.