Jostain syystä kaveritkaan ei lähe mua ja mun tapaa tehä asioita kovin herkästi kritisoimaan. Lienenkö sit niin pelottava etteivät uskalla- suoraankin kysyttäes vastausta on vaikea saada.
En väitä et ottasin kritiikin nyrpistelemättä vastaan- ja jostain syystä osuvimmat kritiikit ärsyttää eniten ;D mut ei se sitä tarkota et pitäs vaieten päältä kattoo jos mä meen aivan mettään touhuissani.
Tietty kritiikilläkin on rajansa- yks kaveri vuosia sit ei pystyny oleen puolta tuntia ilman et ois antanu negatiivistä palautetta. Ilmankos se kaveruus kuihtu äkkiä…
Mut joissain asioissa sitä on liian liki niin ettei näe metsää puilta. Itekseni kun pyöritän tätä huushollia, ajaudun helposti ratkaisuihin, jotka ei vaadi sitkeyttä tahi keskustelua. Mennään siitä mistä aita on matalin. Onneks on yks ystävä- lapsia hälläkin- joka joskus päästää suustaan kommenttia, jonka märehdin sit omas rauhassani huomatakseni, et oikeessahan tuo on..
Joskus pelkkä toisen kanssa keskustelu auttaa päätöksen teossa vaik toinen ei ohjeita antaiskaan. Jostain syyst puhuminen asiasta selkeyttää omia ajatuksia, auttaa löytämään uusia ratkaisuja ja näkökantoja. Päätös on loppuviimeks mun- mut toisen mielipiteistä on apua.
Sano ihan vapautuneesti vaan ;D