Elämme sekavaa ylimenokautta, jossa moraalilta on vedetty pohja pois (uskonto), mutta sen jälkeensä jättämä arvomaailma velloo meissä edelleen. Jos ei ole mitään tuonpuoleista ja kaikki mihin uskomme on silmiemme edessä, on suurin arvo annettava meille itsellemme. Ei yksilöinä, niinkuin kristinusko on opettanut, vaan ihmislajina. Se, mikä edistää lajin voimistumista, on ”oikein”, ja mikä heikentää lajia on ”väärin”. On oikeastaan kyse palaamisesta kaikkialla muualla luonnossa vallitsevan luonnonvalinnan arvomaailmaan, mutta tällä kertaa tietoisesti. [I]Ja se ilman muuta hirvittää kristillisiin arvoihin tottunutta länsimaista ihmistä[/I], vaikka kristillisyys tietoisena aatteena olisikin jätetty jo taakse. Tätä tarkoitan puhuessani uskonnollisen kauden jälkeensä jättämistä arvoista. Tämä ”paluu luonnolliseen arvomaailmaan” on kuitenkin mielestäni ainoa luonteva päätepiste nykyiselle nihilismillemme.
Ensireaktio tuollaiseen väittämään on helposti ”jaa, pitäisikö tässä siis vajota takaisin luonnon barbarismiin?”. Ei tietenkään. Olisimme siinä mielessä uudessa tilanteessa, että [I]tiedostaisimme[/I] luonnollisen arvopohjamme, kun aiemmin ihmisen historiassa sitä on noudatettu ”luonnostaan”, vaistomaisesti. Minulla on vahva tunne, että luonnolliselle arvopohjalle voitaisiin silloin perustaa yhteiskunta, joka on ennemminkin kaikenlaisen barbarismin ja anarkian vastakohta. Ehkä jonkinlainen puolidemokraattinen harvainvalta, eikä siis välttämättä kaukana nykyisestä hallitusmuodosta (mutta arvomaailmaltaan tietysti erilainen).
Nykymaailmassa tällainen iso muutos tosin tuntuu mahdottomalta, ja luultavasti tarvitaan jonkinlainen luonnonkatastrofi jotta asiat voivat muuttua. Ilmastomuutos vaikuttaa tässä suhteessa lupaavalta.