Toinen on epäterveellinen, arvaamaton, epäluotettava. Toinen on tuonut elämääsi hirveästi paskaa. Hänestä on siis päästävä eroon, mutta minkäs teet kun ajattelet tuota toista kokoajan. Hän on unissasi ja kaikkialla minne menetkin, tuntuu kuin hän olisi vastaus ihan kaikkeen, siihen miksi olet niin onneton, yksinäinen jne.
Minun on siis lakattava ajattelemasta tuota tyttöä, oltava kuin häntä ei olisikaan, keskityttävä vain olennaiseen. Minun on kaivettava hänet pois alitajunnastani, opeteltava elämään ilman.
Kunpa se olisikin niin helppoa, voisinpa ohjelmoida itseni uudelleen, kuten siinä leffassa, missä Jim Carreyn mielestä poistettiin Kate Winsletti.
Mutta tyttöni ei ole Kate Winslet, hän on jotain ihan muuta, arvaamaton salaperäinen ja haasteellinen. Hän on lihaa ja verta, oikea nainen, eikä mikään mielikuvitusolento.
Toki olen luonut hänestä itselleni mielikuvitusolennon, sitähän kai ihastuminen sairaalloisimmillaan on. Toisesta tekee mieleensä niin täydellisen kuvan, ettei siitä pääse millään eroon. Tätä on jatkunut kuitenkin jo pari vuotta, vaikka koko ajan olemme tavallaan edenneet suhteessamme, kuitenkaan mitään konkreettista ei ole tapahtunut, vain pelkkiä tyhjiä lupauksia, viime hetken väistämisiä puolin ja toisin.
En siis taida päästä hänestä eroon ikinä, eikö se ole todellista rakkautta, vai vaan narkomaniaan verrattavaa riippumista jossain todella epäterveellisessä asiassa. Minä olen riippuvainen hänestä, roikun ja roikun, kunnes välillä mätkähdän naamalleni todellisuuteen.
Sitten on parin viikon tauko, jolloin välttelen häntä, kunnes hän onnistuu jotenkin taas herättämään luottamukseni.
Siinä minä paistattelen hetken lämmössä tuon ihanan täydellisyyden, joka alkaa kylmetä vaivihkaa..
Eihän se Carreykaan tainnut loppujen lopuksi päästä eroon Winsletistään, se on muuten hyvä elokuva, vaan siellähän se Winslet alitajunnassa kummitteli.