Johan taas on ollut päivä sellainen ettei nyt ihan heti muistu toista.
Aamulla lähdin töihin, ja kun siinä 25 yli 8 sitten Porvoon/Lahden motarin liittymästä pudotin Kehä 1:lle, ajattelin että oon töissä jo hyvissä ajoin ennen 9:ä. Vaan mitä vielä, jonot matelivat niin että vanha sanonta ”kävellen olisit jo perillä” kävi useammin kuin kerran mielessä. Vajaan tunnin madeltua sitten totuus selvisi – ketjukolari Myllypuron liittymän tienoilla.
No, töissä olin sitten jo 10 vaille 10. Olin sopinut tapaamisen, jonka oletin saapuvan iltapäivästä, mutta olikin sitten 5 vaille 10 paikalla. Siinä menikin sitten seuraava vajaa tunti. Siitä kauhealla kiireellä vahvistamaan palkkoja ennen järjestelmäajoja, juuri ja juuri kerkesin. Sen jälkeen sitten juoksevien asioiden hoitamista tunnin verran. Seuraava tapaaminen puoli tuntia.
Sitten olikin jo pakko syödä jotain, kun alkoi nälkä kurnimaan ikävästi. Ajattelin että pääsen heti ruoan jälkeen tekemään ”omia hommiani”, mutta eipäs, pitihän sitten eräänkin muistuttaa että marraskuun teho-, tulos- ja rupasuunnitelmien teko alkaa tänään. No, nepä sitten aikani kuluksi pyöräytin.
Tämän jälkeen totesin, että mulla on 1h50min aikaa tehdä kaikki ne asiat, joihin työvuorolistassa oli toimistopäivään varattu 7 tuntia. Luovutin kuitenkin viiden aikoihin, kun olin tehnyt kaiken paitsi pari pikkujuttua, jotka ajattelin saada huomenna aikaiseksi.
Ei helvete, eikö nyt johonkin väliin vois tulla yks ihan perusnormaali päivä? Vaikka onhan se tietysti ihan tosi kiva niinQ, et missä mä oon, niin jotain tapahtuu ihan pakostakin, mut jos joskus sais rauhottua…
Vaan ehtiipä tuota. Jouluun on pitkä aika.