Vihdoinkin sain sitten tuossa alkuillasta päivän häsläykset hoidettua, ja oikeestaan siitä asti oon istunu koneella, tekemättä mitään hyödyllistä. Tosin suon sen itelleni siinä mielessä, että joskus pitää rauhoittuakin.
Mutta tätä on nyt jatkunut vähän liian pitkään. Joko teen jotain työni eteen, tai sitten en todellakaan tee mitään. No, sain sentään auton siivottua taannoin jne, mutta noin yleensä. Ja kun perkele menin venäyttämään nivelsiteet toisesta kädestä, niin ei oikein tuu sitten treenattuakaan. Ja sen kyllä huomaa: kävin taannoin juoksemassa ihan normimaastoreitin, eli muutama kilsa keskiraskasta maastoa, joka ennen tuli juostua muutaman kerran putkeen ihan noin vain, ja nyt, ennen viimesiä ylämäkiä, olin valmis kuolemaan. Henki ei kulkenut, polveen sattui (oli muuten sit 5 päivää kipee, kiva kun noi vanhat kolhut muistuttaa itestään) ja muutenkin olin aivan ryytynyt.
Päätin silloin, että jahka pystyn taas reenaamaan, en enää ikinä päästä itteäni tähän kuntoon. Fine, ei näy kropassa, mutta kun on niin paska olo itestään. Joka paikkaan sattuu kun ei oo lihaskuntoa, ei jaksa tehdä mitään, joka osittain johtuu ulkona liikkumisen ja raittiin ilman vähäisestä saannista, ja niin päin pois. Joku ehkä tietää mitä tarkoitan. Okei, jotain voimaa vaativaa jaksan ehkä tehdä, mutta minkäänlaista nopeus- tai tahdinvaihtokestävyyttä mulla ei ole sitten niin pätkääkään. Ja niihin kun silloin aikoinaan nimenomaan panostin. Pitänee laittaa elämänarvot remonttiin että olis sitten jouluks taas hyvä olo itestään.
Onneksi ruokavaliota ei tarvi uusia (ei oo muuten koskaan tarvinu), korkeintaan määriä lisätä, että riittää virtaa lähteä taas tykittämään.
Mut joo, huomenna aloitan, ehkä nyt riuhdon vähän käsipainoja vielä iltapuhteeks jos toi toinen räpylä lakkaa ees hetkeks särkemästä. Onneks on aika kireet wristbandit, ne tappaa tunnon ainakin joksikin aikaa ja tukee vähän. Se, miten sen jälkeen saa kivulta unta kun ne ottaa pois, on toinen asia.
Ulkona on jo pimeää. Taidan mennä parvekkeelle hetkeksi katsomaan kuuta, jos se pilvien takaa näkyy. Näissä syysilloissa on aina niin rauhallinen tunnelma. En tiedä miksi, mutta mä en koskaan pode syysmasennusta. Mut valtaa sellainen harmonia, rauha, ja tunne siitä että tää maailma on oikeesti aika jees. Kuulaat päivät, pimeät ja viilenevät illat, ne herättää mun ajatukset uudelle tasolle. Eikä syyssadekaan haittaa. Taidan olla outo.
Nyt katsomaan, josko kuu suvaitsee näyttäytyä.