Johtuisikohan se keväästä? Nimittäin se, että en ole oikein tiennyt millainen olo on ja millä tuulella olen jne.
Viime aikoina olen ihmetellyt sitä, että hyväkin päivä saattaa saada mielen maahan, ja toisinpäin, ja sitten on niitä hetkiä, että vaikka kuinka pitäisi jostain asioista, niin niiden kanssa tekemisissä ollessa mikään ei vain tunnu miltään.
Toki osa tästä saattanee johtua stressistä, ja siitä, että olen viime aikoina ehtinyt miettimään asioita liikaa – missä olen ollut, missä olen nyt ja missä tulen olemaan. Mitä haluan tehdä sitten isona. Mitä on tullut tehtyä ja mitä jäänyt tekemättä. Samalla monet asiat muuttuvat ja paljon pitäisi saada aikaan, mutta tuntuu, että en pysty tekemään tarpeeksi, minä en riitäkään.
Vihaan sitä tunnetta. Vihaan myös sitä, etten ole saanut itseäni niskasta kiinni ja ruvennut tekemään asioita vielä kovemmin. Ei ole helppoa olla itseään kohtaan perfektionisti. Niin, hyväksyn kyllä virheet ja jonkun jutun tekemättä jäämisen muilta, mutten itseltäni.
En nyt oikein tiedä miltä tälläkään hetkellä tuntuu. Tosin tänään tapahtui asioita joiden takia niskavillani ovat pystyssä, v***ttaa ja ahdistaa, ja vaikka en tiedä miltä raivotautisesta koirasta tuntuu, vähän samansuuntaiseksi koen oloni.
Ehkä tämä tästä.