Eilinen blogimerkintä sekä pari keskustelupätkää aiheesta toimivat tämän tuotoksen katalyytteinä.
Mitä naiselle pitäisi sanoa ollessaan jotain vailla? Mitä kannattaa nostaa esille? Miten naista imarrellaan oikein? Nostaako imartelu osakkeita hänen silmissään? Kannattaako imarrella ulkonäköä? Älyä? Mielipiteitä? Käytöstä? Muita ominaisuuksia? Siinä muutama ajatus, joita voisin pohtia.
Ajatelmoin törkeästi yleistäen, niin ei tarvitse jossitella niin paljoa. Taidan keskittyä pääasiassa ulkonäkökommentointiin, kun siihen tämä koko asia mielestäni kulminoituu. Eilisen blogin kirjoittaja piti sitä huonona juttuna. Parempi olisi keskittyä luonteeseen, aivoihin, eli henkisempiin asioihin. Miksiköhän niin? Johtuisiko se vain siitä, että sellaista kehua kuulee harvemmin? Sillä on myönteisempi vaikutus vain siksi, kun [I]harvinaisuus on arvokasta.[/I]Se on sitä kaikissa muodoissaan. Todellisuudella ei ole niinkään merkitystä? Mies mielletään perinteisesti visuaalisemmaksi kuin nainen. Voisiko olla niin, että mies oikeasti ja aidosti kiinnittää huomion tosiaankin siihen söpöyteen, kauneuteen, vartaloon, peppuun tai tisseihin. Sitten hän menee tyhmän rehellisesti kertomaan mielipiteensä ja peli on menetetty.
Tästä voitaneen päätellä, että miehen ja naisen soidinleikki suosii valehtelua/ muunneltua totuutta? Ei hyvä :/ Tämä kaikki johtuu törmäyskurssista tutustumisen alussa. Miehelle ja naiselle on molemmille merkitystä sekä ulkoisille, että sisäisille asioille. Alussa miehen painopiste on fyysisellä puolella, naisen henkisellä. Vasta tutustumisen edetessä nämä alkaavat kohtaamaan toisensa. Muistakaa yleistämiseni.
Tie ”parhaaseen” tulokseen olisi siis kertoa asioita, joita nainen haluaa kuulla. Minusta lähtökohtana aika huono. Mitä kauniimpi nainen, sitä suurempi virhe takertua ulkonäköön. Silloin kannattaa keskittyä hänen älyynsä tai luonteensa piirteisiin. Vaatimattomamman näköisen naisen ulkoisia puolia voi jo vähän nostaa jalustalle. Kannattaa siis panostaa siihen mihin muut miehet eivät panosta. Miksikö? Siksi kun, [I]harvinaisuus on arvokasta[/I]. Kaiken edellisen esiintuomisen tarvitsee tietenkin olla positiivissävytteistä. Tuo on minusta koko jutun punainen lanka. Ei tarvitse muistaa muita ”sääntöjä”. Yhtenä esimerkkinä voisi mainita kliseisen: ”Mennäänkö mun luo *tähän positiivista, [I]harvoin ehdotettua tekemistä[/I]*?”
Äskeinen kappale alkoi ”parhaaseen” tulokseen. Lainausmerkeissä parhaaseen siksi, kun eihän se oikeasti ole paras tulos. Viekas pelimies saattaa kyllä saada haluamansa (no, miksei nainenkin), mutta johonkuhun sattuu aika usein jossain vaiheessa. Jos hyvin käy, niin vain vituttaa jälkeenpäin. Tuleehan sitä suhteitakin näin, en mä sitä sano. Hyviäkin suhteita. Kuitenkin on se riski, että tapailu jatkuu toisen puolelta seksisuhteena, toinen saattaa kuvitella paljon enemmänkin. Yleensä kuitenkin todellisuus iskee vasten kasvoja märän villasukan tavoin..ja hyvinkin pian.
Miten tätä käytösmallia voitaisiin jalostaa?
Voisiko nainen kuvitella hyväksyvänsä vähän tylsähkön todellisuuden? Kun mies seuraavan kerran kehuu naisen ulkonäköä, niin voisiko nainen vain tiedostaa että hän tarkoittaa sitä, ja lähestyi siksi? Nainen nykytilanteessa ajattelee, että ”jahas, tyyppi tuli tohon pillua kärkkymään.” Voisiko tämän jälkeistä toimintaa muuttaa mitenkään? Jos nainen ei muuttuisikaan jääkaapiksi, vaan tekisi pelistä avoimuutta suosivaa. Hän voisi halutessaan vain ohittaa tuon kohteliaisuuden, tiedostaen vain sen, että mies on jotain vailla. Koska, vaikka hän kertoisi mitä liirumlaarumeita, niin jokatapauksessa hän on jotain vailla, ei hän muuten olisi lähestynyt. Tässä vaiheessa mikään ei ole vielä ratkennut, mutta nainen saattaa jutella avoimmuutta suosivan miehen kanssa.
Tästä aiheesta riittäisi spekuloitavaa vaikka miten paljon, mut mua epäilyttää jo nyt, jaksaako tätä kukaan rämpiä loppuun saakka. Saatte itse arvioida sisältääkö totuuden siemenen, vai yritänkö vain oikoa miessukupuolen mutkia matkalla tyttölöiden pöksyihin.