Joudun kirjoittamaan eilisestä, kun tänään ei ole mitään niin mieltä lämmittävää vielä tapahtunut..
Olen viikon majaillut samassa kehossa sitkeän syysflunssan kanssa. Oli siis vähän paska olo. Syödäkin ihmisen pitää, että pysyvät pöpöt voimissaan, niin vääntäydyin sit puoliväkisin ylös. Ajattelin käväistä tuossa roskaruokabaarissa. Kipeenä ei paljon jaksa keitellä..eikä kyllä terveenäkään.
Enivei, enkelikokemuksiini.. Pikapankille piti ensin pistäytyä. Siinä pihassa oli joku pikkutyttö fillarinsa kanssa. Häneltä oli päässyt ketjut pyörästään ja niitä yritti jo mustin sormin saada paikoilleen. Lähtiessäni laitoin hänelle ketjut päälle pyöräänsä. Kovin oli kiitollisen näköinen mukula. Tuleehan tuollaisesta jokseenkin hyvä mieli itsellekin.
No, ajoin sinne grillille. Tilasin sapuskani ja söin siinä ulkona kun kerrankin oli jotenkin säällinen ilma. Siihen tuli joku poika, olisko ollut 10 korvilla, ehkä vähän yli. Odotti vuoroaan laskien kolikoitaan samalla. Häneltä tipahti kolikko kädestä. Siihen luukulle oli rakennettu semmonen lankkualusta. Kolikko tippui lautojen välistä ”terassin” alle (tietenkin). Poika laski uudelleen rahojaan, katsellen välillä hinnastoa selkeesti harmistuneen näköisenä. Kysyin oliko hänellä ollut tasaraha mukana. Olipa tietenkin ja nyt pohti jotain budjettiratkaisua sen ihanan herkkulautasen sijaan. Annoin hänelle euron menetetyn tilalle. Taas, sama ilmiö, onnellisuus ihan paistoi hänen kasvoiltaan.
Mitättömän pieniä asioita tuollaiset, mut fiilis on aika mainio mikä siitä seuraa, molemmille osapuolille.
Fiilis oli jopa niin loistava, että taidan alkaa enkeliksi karistettuani tämän pallon pölyt jaloistani. Hmm, ensimmäinen edellytys tosin lienee taivaaseen pääsy. Pitäisi ehkä alkaa jo pikkaisen panostamaan siihen. Mä voisin alkaa vaikka ketjujenpäällelaittoenkeliksi. Onkohan Jumalalla jo sellaista. Omien kokemuksieni valossa epäilen että ei ole..ei ainakaan useampirattaisten vetopyörästöjen ketjuenkeliä..
Kun sinulta mummona tai pappana lähtee lähtee ketjut päältä ja joudut reumaisin sormin (lonkkanivelet muljahdellen) kampeamaan niitä paikoilleen…Huomaatkin, että ne soljahtavat tilaansa miltei itsestään, lähes käsin koskematta.
Se olen minä.. 🙂